sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Hyvää Äitienpäivää!!

Vietin tuossa pienen loman... eilen jo palattiin äitienpäivän vietosta mökiltä. Kuten niin moni muukin mökin omistaja tietää, että ei se mökkeily varsinaisesti aina niin lomaa ole, meilläkin edessä oli pienoinen työleiri.
Jäät tulivat suoraan meidän rantaan, joten laituri heitti ympäri ja siirtyikin muutaman metrin paikaltaan. Se siis täytyi kiskoa kuivalle maalle ja alettiin miettiä uutta laituria.
Pientä kärräystäkin toki riitti, viime syksyisiä kaisloja rannasta.
Katettiin myös pöytä pihalle, kun ilma oli niin kaunis
Herkuteltiin myös grilliruoalla, mutta lettukesteihin ei tällä kertaa ehditty. Nämä ovat lohi-kasvisnyyttejä Laivakokin tapaan.
Ja valkovuokkoja, niin ihania ja parhaimmillaan luonnossa
Sain myös äitienpäivälahjaksi sahan ja pestyn auton, ihan ne toivotut.
ja heti pääsin töihin... tämä uusi aluevaltaus ei vielä ole valmis, joten ei esittelyä tämän enempää
Mitäs tykkäätte mun mökkiverkkareista... nappiverksat Tallinnasta about 15 vuotta sitten ;-D
Joskin täytyy myös kertoa, että kun Mamma valitteli että on niin kuivaa, ettei mansikatkaan ala tuottamaan satoa, jos niitä ei kastele, niin minä ja mun crocsit löydettiin se rinteen märin kohta ja niin laskettelin persmäkeä alaspäin. Onneksi siitä ei ole kuitenkaan kuvaa ;-D
Mutta pidemmittä puheitta

4 kommenttia:

  1. Voi laituriparkaa:( Täällä onneksi tänä keväänä jäät menivät poispäin, yleensä se röykkiö on minun rannassa.
    Aurinkoista äitienpäivää myös sinulle ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin jäät yleensä ovat menneet ohi, mutta nyt tosiaan kaikki pakkautui omaan rantaan. No, on laituri kärsinyt kovia ennekin, mutta ei ihan näin pahasti.
      Hyvää äitienpäivää myös sinulle!!

      Poista
  2. Mökkeily on lomaa vaan jonkun toisen mökillä :) Oikein, oikein hyvää äitienpäivää myös sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon mahdollista, mutta kyllä jonkun toisenkin mökillä voi joutua töihin, joten en ota sitä riskiä ja pysyttelen vaan omalla.

      Poista

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva lukea. Jätäthän oman blogisi tiedot, että pääsen vastavierailulle.