maanantai 14. heinäkuuta 2008

Shopping



Tänä aamuna Tiina soitti ovikelloa, kun vielä olin täytekakkua täyttämässä ja Riiviö nukkui täyttä häkää. Eli olimme sopineet Tiinan kanssa menevämme uimaan ja shoppaamaan ja oltiinkin järvessä klo 9. Tiina on siis hengissä, vaikka askartelut onkin olleet viime aikoina vähäisiä.
Kävimme myös Sinellissä, josta mulle mukaan tartui vain tämä stanssi.

En siis laske ostoiksi näitä säiliösiveltimiä tai akvarellipapereita, joita ostin seuraavaa kurssia varten. Meinaan joka kurssilla menee siveltimiä kaupaksi, jos ei sellaista entuudestaan omista. Ei siis mikään huono valinta, päin vastoin ja siksi olenkin alkanut pitää niitä kotona varastossa ensi hätään.

Lisäksi bongasin mainoksen, että Sinelli täyttää 10 vuotta ja sen kunniaksi juhlitaan koko viikko 11.-17.8. kaikissa myymälöissä, mutta Variston myymälän ohjelmasta voit lukea lisää sivu 1 ja sivu 2.
Ainakin tiistaina 12.8., lauantaina 16.8. ja sunnuntaina 17.8. minä tahdon olla mukana.

Kävin myös Riiivön kanssa OfficeDay:ssä kotiin tullessa ja sieltä ostin muovitaskuja atc-korteille ja muistesuhkukalvoa. Hiukan on tullut tehtyä leimasimia yön tunteina ja kalvot alkavat loppua.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva lukea. Jätäthän oman blogisi tiedot, että pääsen vastavierailulle.