sunnuntai 11. helmikuuta 2007

Paperiruusujen teko vaiheittain


Otin kuvia joka vaiheesta, kun aamulla taas polttelin sormia.
Kuumaliimalla liimasin siis ensimmäisen terälehden varrastikun ympäri näin
pahoittelen kuvien huonoa laatua
Jatkoin kahdella terälehdellä vastakkaisille puolille

jatkoin vielä lomittain kolmella terälehdellä, 4 ois hyvä, jos saat mahtumaan.

Ja lisäsin vielä 5 lehteä lomittain, mutta niitähän voi sitten lisäillä oman maun mukaan.

Lehdestä tein tällaisen, joskin se ei ole oikea ruusun lehti.
Maalarin teippiä liimasin metallilangan päälle.

Leikkasin lehden mallin

Maalaa lehti vihreäksi, mä käytin Pigment acryl-väriä.
Kukkanauhaa aletaan kiertää varren ympäri. Nauhan pään liimasin kuumaliimalla, kun teipin oma liima ei riittänyt alkuun.

lehden liitin näin ja toisen vähän alemmas

Viimeistelyä vaille valmis kukka

Kimalleliima on se Maijun opettama viimeistely ;-D

ja lopuksi mä laittelin kimalteet jo ennen lehtiä.

Tähän voisi kyllä myös käyttää ne hileet, joita on jäänyt nurkkiin pyörimään eli hileitä lautaselle, sprayliimaa tai hiuslakkaa kukkaan ja törppää kukka hileisiin.
Tosin Tiinan huoleksi jätän nyt kokeilla myöskin, että leimasin väreillä tummentais terälehtiä, tekis kukista kaksvärisiä. Mulla ei ole siihen tarkoitukseen oikein sopivaa mustetta, mitä nyt vesileima...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva lukea. Jätäthän oman blogisi tiedot, että pääsen vastavierailulle.