tiistai 13. toukokuuta 2008

Ommellen


Mä kaivoin tänään ompelukoneen esiin. Olin sen meinaan jättänyt huollon jälkeiseen tilaan, siis varsin öljyiseen ;-D
En sitä Riiviön kassia lähtenyt näin suorilla ompelemaan, kun oikeasti en ole koskaan mitään kummoista ommellut. Lähinnä vaan Barbeille vaatteita, kun en niitä raaskinut ostaa ja ne eivät olleet minusta kaupassa edes kovin kauniista kankaista eikä varsinkaan pitkäkestoisia. Riiviö sai ne rikki hyvin nopeasti.
Yhden puvun vielä varastoista löysin, jonka teille kuvasin. Mallin olen piirtänyt jostain kaupan puvusta mukaillen.

Oisin tuohon aikaan, siis noin 8 vuotta sitten kaivannut kovasti saumuria, mutta piti tyytyä vain ompelukoneeseen ja rispaantumattomiin kankaisiin.
Mutta siis tämän päivän harjoitukset on tällaisia... ihan suoraa saumaa.

Näitä ehdin ommella 6 kappaletta ja sitten loppui lanka. Vielä olisi 4 ompelematta. Riiviö vei sen ensimmäisen, mutta se ei ihan priimatavaraa ollutkaan ;-D Nämä muut menee lahjaksi, kun pitäiis itsekkin, jos olisi ollut jotain muuta väriä. Esim. sininen, vihreä tai musta. Siis joku sellainen väri, mikä sopii mun kirkkaan punaisten hiusten kanssa yhteen, minusta siis tämä ei käy.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva lukea. Jätäthän oman blogisi tiedot, että pääsen vastavierailulle.