Tässä sitten syksyn satoa
Kortteja, kursseja, kynsilakka- ja heijastavia koruja; pieniä kädentaitoja ja elämää...
keskiviikko 31. elokuuta 2016
maanantai 29. elokuuta 2016
Kortteja
Eilen tein kortteja aamulla ennen myyntireissua ja muutaman vielä senkin jälkeen. Oli oikein sellainen flow päällä; olin tuottoisa, tykkäsin itse lopputuloksesta ja tekeminen tuotti suurta iloa. Tällä samalla jatkan myös tänään.
Mutta tässä pari eilistä korttia näytille
sunnuntai 28. elokuuta 2016
Pää kolmantena jalkana
Loma tähän elokuun alkuun oli ihan pirun huono keksintö tai siis ei varsinaisesti, mutta uskomatonta kuinka työt pystyy kasaantumaan neljässä päivässä, en olisi uskonut.
Toki tulin lomalta illalla myöhään ja seuraavana aamuna mua odotti työhuoneelle meno... Auton pakkaus ja kalligrafiakurssi.
Kurssilla harjoiteltiin laskuja ja nousuja, vaatii todella hidasta käden liikkumista ja kovaa harjoittelua. Ehkä sitten eläkkeellä maltan pysähtyä tähän 😀
Kurssin jälkeen olinkin 3 päivää aamusta iltaan työhuoneella... Olin luvannut viedä keskiviikkona jämylle tuotteita myyntiin, myös joitain uutuuksia, jotka olivat vallan kokonaan tekemättä.
Mutta sitten meinas iskea katastrofi, mun asiakaskunnan piiristä kuoli viikossa toista kymmentä ihmistä ja mun puhelin soi. Tilailtiin adresseja, itkettiin ja muisteltiin edesmennyttä. Mä yritin näistä muistoista saada kiinni, että voisin jollain tapaa saada idean, jotta adressissa olisi aavistus edesmenneestä henkilöstä. Aika rankkoja puheluita, mutta tuikitärkeitä, puolin ja toisin.
Tämän lisäksi kävin tietysti myymässä Käsityökorttelissa la 20.8. Ja sunnuntai aamuna heräsin ajoissa ja selailin nettiä, et mitähän tekis tänään... Fb:ssä huomasin tapahtuman Söderkullassa ja ei kun puhelin käteen, varaamaan paikkaa ja matkaan.
Ja taas alkuviikosta sama homma, koruja tiiviisti tekemään pari päivää. Jämylle vein isohkon satsin ja toinen kaipasi täydennystä ja oma varasto oli aika vähissä. Ja niin kuin mä kesäkuussa kuvittelin saaneeni paljon aikaan 😀
Taiteiden yö alkoi mulla jo aamusta... Matkasin taas Käsityökortteliin Kamppiin, toisen kerran viikon sisään. Jos tuollainen normimyyntipäivä on klo 10-18, se alkaa yleensä 6-7 välillä, riippuen kuinka kauas täytyy lähteä. Nyt sitten luvattiin olla myymässä klo 10-21, joten startti klo 6... Paikkoja jakamaan ja ties mitä tekemään... Muwin Riitan hommia siis, mä olin vaan kuski.
Kotiin lähdettiin to klo 23 ja kun ensin tyhjennät autoa matkalla ja haet päivän ensimmäisen lämpimän aterian, niin sänky kutsui ja kovaa.
Ja taas on viikonloppunakin oltu tien päällä, joskin vaan Järvenpäässä ja Sipoossa. Tänään Sipoon keikka oli niin lyhytkin, että ehdin tehdä aikamoisen kasan erilaisia kortteja. Tuntui, että ehdin vaikka mitä, tässä aamun ensimmäinen kortti.Tänään on myös Riiviön syntymäpäivä, joten kävimme myös neidin valitsemassa ravintolassa syömässä.
Mutta kupaan yrittää laitella loputkin kortit vielä tulevalla viikolla näkyviin, mutta tässä on taas yhtä sun toista... Tampereen reissua ja Leimailutaivas ja Helmiplaneetta® -messujen ennakkolippujenkin myynti alkaa jo torstaina.
tiistai 23. elokuuta 2016
sunnuntai 14. elokuuta 2016
Kesälomareissu
Nyt on tän kesän lomat pidetty ja arkikin on alkanut.
Viime tiistaina oli minun syntymäpäiväni
ja läksin Mamman ryhmän kanssa Viroon. Riiviö ei saanut vapaata, joten hänen täytyi jäädä tienaamaan, kun me muut lähdettiin. Samalla vietettiin vanhempieni 50v hääpäivää, joka tosin virallisesti on vasta kuun lopussa.
Bussi noukki minut Viikistä kyytiin, jonne tosin myöskin menin bussilla matkalaukkuni kanssa. Ja ensin Tallinnaan, josta jatkettiin heti Tartoon. Tartossa olen käynyt jokunen vuosi aiemminkin, joten tuttu paikka. Matkalla pysähdyttiin tuulimyllykahvilaan, joka oli myytävänä. Ei tainnut kannattaa 0,30€ wc-maksu
Tästä noin Imaveren kohdalla olevasta kahviosta Tartoon päin oli oikein paljon haikaroita
Matkalla ehdin siinä bussin etupenkissä kiinnittää huomiota moneen asiaan, vaikkakin samalla sukkaa itselleni tein. Auton ikkunasta vaan tosi huono kuvata.Moni asia oli kuitenkin Virossa fiksusti suunniteltu. Tässä siniset viivat osoittavat, että parkkipaikka on maksullinen
Lisäksi liikennekamerat mittasivat myös keskinopeuden ja lasku tulee perässä Suomeen.
Tarton toellä oli myös 360 kuvaa ottava tiekamera eräässä risteyksessä. Harmikseni en tajunnut siitä ottaa kuvaa enkä nyt löytänyt netistäkään, mutta se kuvasi joka suuntaan. Myös takaapäin eli olisi saanut moottoripyörätkin kiinni ylinopeudesta.
Mutta jatketaas. Tartossa yövyimme hotellissa nimeltään Dorpat. Se on Tasku kauppakeskuksen ja torin välissä, Emajoen rannalla.
Tässä Taskumatti ja Tasku kauppakeskus
Hotellin ikkunasta kuvattu katettu tori.
Kuvia olen ottanut vähän jokapäivä ja ainoastaan torstaiaamuna satoi vähän aikaa.Ihan viereisissä kortteleissa oli myös kauppamaja ja kauppakeskukset Kvartal (avattu toukokuussa 2016) ja Zeppelin.
Keskiviikkona kävimme kiertoajelulla ja tutustuimme olutpanimoon
Mulle meinas nämä ritilälattioilla 20 m korkeudessa kulkemiset olla korkeuden puolesta hiukan liikaa
Mutta nähtiin me pullojakinJa en koskaan ole miettinyt miten pullot syntyvät, mutta selvisihän sitten sekin eli puhalletaan pienestä putkesta auki. Pieni hiilijalanjälki.
Ja lopuksi kierros päättyi museon ravintolaan, josta jokainen sai valita yhden juoman. Tehtaassa valmistetaan niin olutta kuin siideriä, lonkeroa, mehuja jne. Yli 400 erilaista artikkelia.
Muiden maistellessa mm. inkivääri- ja kirsikkaoluita, minä tyydyin Active sport-juomaan, joka sisälsi maitoa ja mehua.
Illaksi oli varattu vielä yhteinen ruokailu Ruutikellarissa eli Pussirohukelder-ravintolaan. Raatihuoneen tori
Tällä sivukadulla sijaitsee Abakhan fabrics
Zeppelin -kauppakeskuksesta löytyy Kangazungel ja neppi ja nööpi, joista en tosin löytänyt mitään ostettavaa. Mutta Zeppelinissä on myös kauneudenhoitoalan tukkuliike, jossa sai käydä kuka vaan. Kävin neidille hakemassa sieltä hiukan pinkkiä ja lilaa suoraväriä ja itselle uudet pinsetit.Taskussa on ihan Dorpat hotellin oven suussa Hobby & Kunst galerii. Siellä kävin ihan kahteenkin keryaan leimasimia ja stansseja tutkimassa
Torstaina meille oli varattu jokiristeily, sellainen ihan pieni vain. Aamu oli sateinen, mutta onneksi sää selkeni, vaikka kylmä oli.
Joella oli mielestäni aika vähän nähtävää, pajuja oli paljon erilaisia, mutra en niitä jaksanut kuvata.
Perjantai aamuna lähdettiin kohti kotia. Juoksin vielä torilta hakemassa papuja ja kanttarellejä kotiin tuotavaksi.
Tallinnassa paistoi aurinko. Jäin veljeni kanssa Karnaluksin kohdalla pois bussista, muut ryhmäläiset jatkoivat viinarantaan. Kävelimme Karnaluksista torin kautta poliisin puistoon, sieltä vielä löytyy vesialtaita. Suomesta on monesta paikkaa purettu pois.
D-terminaalin puolella, samassa eakennuksessa Rimin kanssa oli myös käsityö pop up -kauppa täynnä lampaan villas ja nahkaisia tuotteita.
Ja siitä sitten kotiin klo 22. Että matka Tartosta kotiinpäin kestää huomattavasti kauemmin kuin toisinpäin.Mutta nyt palataan arkeen tai on jo palattukin.
tiistai 2. elokuuta 2016
Laukkukorjaaja - alansa yksinäinen
Meidän perheessä on kaikki käsillään töitä tekeviä, vanhempani toki jo eläkkeellä.
Äiti on ompelija, isäni metallin monitoimimies, tyttäreni on kokki, minä olen askartelija... ja veljeni on laukkukorjaaja
maanantai 1. elokuuta 2016
Wanhan ajan lelu- ja nukkemarkkinat Forssassa
Taas sunnuntaina soi kellon ennen kukon laulua, ehkä ainoa ammattini varjopuoli ;-D
Ensin vein neidin töihin ja sit tulin kotiin tekemään aamupalan ja eväät... Nokka kohti Forssaa.
Ajoissa pitää olla liikkellä, koska vaikka nukkekotitarvikkeet menevät pieneen tilaan, on niiden asettelu myyntipöydälle telineisiin yllättävän hidasta. Joskin tällä kertaa meni jo aika hyvin, koska jo kolmas tapahtuma tälle kesälle
Tässä tapahtumassa on erikoisuus, joka eroaa yleisesti muista tapahtumista: paikkamaksuun sisältyy kahvi/tee ja vasta paistettu munkki. Oli pakko haukata ennen kuvaa...
Ja taas vietin kivan päivän jutellen eri ihmisten kanssa. Tosin päivän loppupuolella ehdin mieleni pahoittaa. Eräs asiakas pudotti minikokoisen kassakoneen lattialle, myytävä tuote. Kassakoneen laatikosta lohkesi pala, mutta asiakas ei sanonut mitään. Sujautti vaan koneen takaisin hyllyyn ja lähti paikalta. Eihän sitä toki olisi tarvinnut korvata, mutta olisi ollut kaikin puolin reilumpaa sanoa, että tämä meni vahingossa rikki. Vitosen vahinko, minun tappioni, mutta eniten harmittaa vastuuttomuus.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)