Niin taas on Tampereen kädentaitomessuviikonloppu takana, aina yhtä mukavaa, kiireistä ja kuitenkin myös rankkaa. Kivaa on minusta se innokas surina ympärillä ja odotukset, että mitä kivaa löytyy tällä kertaa ja silti myös vastuu työstä, jota sinne on lähtenyt tekemään. Minulla takana nyt 3 messuviikonloppua, jotka olivat osa marraskuun työharjoitteluani koulua varten, opettajani kävi eilen messuilla katsastamassa tilanteen... odottelen arvosanaa sitten joulukuun puolella, kun palautteet on annettu ja palattu kouluun.
Minun työpisteeni oli C-hallissa aika keskeisellä paikalla, tuttuun vihreään
Sinellin sävyyn.
ja tässä vielä koulusta lainaan saadun iPadini kanssa
ja viikonlopun demoilut olivat tehty Distressin talvivärisetillä, pohjaan vihreää ja punaista, nuotit leimasin harmaalla ja päälle tinan väristä Perfect pearlsia ja sitten vielä Versafinella teksti ja kuviot.
Tuosta iPadista pitää vielä kertomani, että se pelasti sitte loppujen lopuksi Riiviön päivän... lauanataina alkoi HIFK-TPS ottelu klo 16 ja messuja oli jäljellä vielä 2 tuntia. Neiti istui Sinellin osaston lattialla kuulokkeet korvilla ja katsoi iPadistä ottelua Urhotv:ltä. Oli kuulemma hiukan vaikeaa, kun ei saanut huutaa ja ottelu kuitenkin voitetiin 2-0, mutta pääasia, kun sai nähdä koko ottelun... tai ekasta erästä meni ehkä 10 min, kun yhtyedet pätkivät.
Kovin paljon en ehtinyt itse kiertelemään katselemassa paikkoja, mutta jotain sentään minäkin löysin.
Rosette on
Sinellistä, jouluiset leimat
Klemmarikellarista
Tämä leimasin on
Sinisiivestä, taisi olla viimeinen Nea-Idean valmistama...
Ei jouluuiset leimat on Klemmarikellarista, Jonna oli ottanut
Movemberit huomioon...
Ja nyt arki alkaa taas... joulukorttien vääntöä urakalla.