Kortteja, kursseja, kynsilakka- ja heijastavia koruja; pieniä kädentaitoja ja elämää...
sunnuntai 30. marraskuuta 2014
Sunnuntai Rastila campingillä
Pienet joulumyyjäiset on usein tunnelmallisia tai muuten vaan mielenkiintoisia.
Minä matkasin erään kaverini Minnan kanssa Vuosaareen ja oltiin sitten ekat paikalla, mutta jonkunhan täytyy. Pöydät oli laitettu valmiiksi, numerot puuttuivat, mutta yhdessä niitä sitten laiteltiin.
Pöydät oli laitettu niin tiiviisti, että vaikka meidän huoneesta yksi pöytä otettiin sairastapauksen vuoksi pois, niin ahdasta oli.
Myönnän toki olevani suurenmoinen ihminen, mutta pöytien takana oli myyntitilaa 50 cm, jolloin ei pöydän alle mahtunut kumartumaan, varsinkin kun payterin termostaatti oli just mun takapuolen kohdalla.
Lisäksi asiakkaille varatut kulkuväylät oli niin tiukat, että eräs pyörätuolilla kulkeva nainen joutui jättämään osan myyjistä näkemättä sen takia, ettei hänen tuolinsa mahtunut käytävälle edes yksin, saati että joku olisi tullut vastaan.
Minä nurkassani, partiolaisten vieressä
Heijastavat korvakorut
Vietetään jouluviikonloppua 5.-7.12. Ja sitä silmällä pitäen tein tällaisia uutuuksia...
lauantai 29. marraskuuta 2014
Suklaalevykortti
Pakkohan munkin oli kokeilla suklaalevykortteja...
Suklaa muodostui mulle ekan kerran ongelmaksi, ennenhän olin Fazerilla töissä vuosia ja suklaasta ei ollut pulaa. Nyt en löytänyt mistään 100g sinistä levyä, pieninä levyinä oli vaan Geishaa ja Fazerinaa, mutta ne ei ole mun suosikkeja. Isoja levyjä en kuitenkaa halunnut näihin käyttää, joten tukkuun. Ostin vain 20 levyä, ehkä niitä ei tarvitse kaikkia itse tuhota.
Lauantaista
Tänään on taas startattu ajoissa aamulla, matka vei Nikkilään, Sipooseen, Lilla villanin joulumyyjäisiin. Olin täällä viime vuonnakin ja koko kylä oli silloin liikkeellä. Tänään oli aika harmaata ja sateista, mutta ei ehkä ihan niin kivasti väkeä kuin vuotta aiemmin. Samaan aikaan oli kuitenkin kylällä joulukulkue ja ohjelmaa muutenkin.
Pöytäni näytti tältä
Valot saavat ihmeitä aikaan ja paljon huomiota keräsi myös Ikeasta ostamani patterikäyttöiset hiutalevalot.
Ja minä pirtsakkana jotain tällaista
Ja voinen kertoa, että Tampereen messuilta lähtien olen tavannut kaikissa tapahtumissa muutamia asiakkaita, joiden kanssa olen sitten ihan asioinut ruotsinkielellä. Mikä kamala peikko se onkaan ja englantia puhun kuitenkin lähes päivittäin, mutta toki ruotsini on ihan lapsen kengissä, myönnän. Kuitenkin haluan kohteliasuuttani edes yrittää kertoa tuotteistani ruotsiksi ja onneksi edes summat ja kuitin kysyminen onnistuu.
Joulumyyjäisistä suuntasin sitten Petikkoon, Länsi-Vantaalle. Ehdin matkalla käydä tankkaamassa sekä auton, että autokaistan kautta itsení, tunnissa ehtii paljon, autoakin ajaessa. Petikossa odotti 8 iloista nuorta naista, polttareita vietettiin ja minä menin paikalle korutarvikkeineni. Tehtiin nahkarannekkeisia koruja
maanantai 24. marraskuuta 2014
Kutsukortteja
Viime viikolla sain tilauksen kutsukorteista miehen 50v- synttäreille ja joulukiireiden alta pois ne piti tehdä heti...
Koska en ole tehnyt kortteja juuri lainkaan tänä syksynä, niin ensin mä istuin 3 tuntia ja katselin mun leimasimia ja tarvikkeita ja ei, mikään ei sytyttänyt.
Päädyin sitten tähän, muka helppoon ja nopeaan malliin ;-D
Tosin lauantaina piti ensin käydä hakemassa neidin auto Nordikselta, jonne se oli jäänyt yölllä... syynä renkaan heiluminen. No, pultit oli melkein irti, joten hyvä vaan, että jätti auton sinne ja palasi taksilla kotiin.Kävin kiristämässä pultit ja peräkanaa ajeltiin työhuoneelle pakkaamaan autoa seuraavaa päivää varten, Kun näitä tekee sen 40 kpl, niin lauantaina tuli jo uni ennen kuin kaikki oli valmiina.
keskiviikko 19. marraskuuta 2014
Taidon tarina
Me, Suomen käsityöyrittäjät, osallistuimme näytöksellä "Taidon tarina" Tampereella viime viikon loppuna Kädentaidot-messuille.
Siis aivan mahtavaa osaamista, niin tuotteissa kuinnäytöksessäkin, unohtamatta näyttelyä ja yhteismyyntiosastoa.
Istu alas, ota vaikka kupponen kahvia/teetä ja nauti.
Olen ylpeä kuuluessani tähän porukkaan, vaikka oma osallistumiseni näihin oli tosi vähäistä.
Siis aivan mahtavaa osaamista, niin tuotteissa kuinnäytöksessäkin, unohtamatta näyttelyä ja yhteismyyntiosastoa.
Istu alas, ota vaikka kupponen kahvia/teetä ja nauti.
sunnuntai 16. marraskuuta 2014
Messupäivät Tampereella
Tänään ehdin kuin ehdinkin aamulla käydä kuvaamassa E-hallissa Käsityökorttelia... Yhteisosastoa
Ja myyntinäyttelyä
Heijastava lumihiutale tässä mukana
Keittiö
Lastenhuone
Olohuone
Ja pukeutumishuone
Josta löytyi huovikorujani
Loistava viikonloppu takana, vaikka jokainen päivä oli erilainen. Perjantai oli ok, vaikka illalla olin hiukan pettynyt myyntiin. Kulut olisi kiva saada heti ensimmäisenä päivänä kuitattua, niin sen jälkeen on helppo hymyillä. Ja kuluja kun on... Messupaikat maksavat satasia, toisilla tuhansia... Mulla siltä väliltä.
Alakerrassa keittiö, olohuone, sauna ja kylpyhuone.
Eteinen
Perjantaina vaihdoimme hotellia, olin varannut huoneiston Tampereen kylpylästä viikoksi, että voinen viettää pari vapaata iltaa.
Kaksi kerrosta, yläkerrassa sänky ja poreamme.
Olin torstaina sanonut eräälle kolleegalleni, että me ei tänä viikonloppuna hikoilla. Lähinnä tarkoitin tavaroiden roudaamista ja rakentamista. Messuviikkoina ei tarvitse salille mennä. Lauantaina jouduin sitten perumaan puheeni, meinas oikein tosissaan Riiviön kanssa hiki tulla. Asiakkaita oli paljon, mutta selkeästi ostojen loppusummat olivat myös pieniä. Toki jokaisesta asiakkaasta olen kiitollinen.
Usein sanotaan, että sunnuntai on hiljainen päivä, mutta meillä se oli perjantaita tuottoisampi kuitenkin. Ja nyt on jo osasto purettu parissa tunnissa, syöty ja palattu takaisin Tampereen kylpylään.
Riiviö makoilee meidän huoneistossa olevassa poreammeessa, täällä musiikki pauhaa ja valot vilkkuvat. Kaikki toimii kauko-ohjauksella. Mä tyydyin napsauttamaan vain saunan päälle, mutta nyt mietin, että taidamme vielä piipahtaa täällä
Kiitokset kaikille mukaville asiakkaille viikonloppuna, erityisesti sinä blogini lukija lauantailta; hauskuutit koko päivän edestä enkä tullut edes nimeäsi kysyneeksi.
TaavaNainen viettää vapaata tiistaihin saakka. Työhuoneella luvatusti paikalla klo 15, mutta putiikki saattaa olla purkamatta... Nähdään!lauantai 15. marraskuuta 2014
Tampereella torstaina...
Terveisiä saunasta, ihan pikaiseen kirjoitan kuulumisia ennen kuin pistän pääni tyynyyn.
Torstaiaamuna startattiin neidin kanssa kohti Tamperetta klo 7.45. Mun tosin piti käydä ensin Etrassa hakemassa uusiin logoihin (vanha kuva, mutta uudet vedokset) taustat, Fedexiltä saapunut viimeinen ulkomaan tilaus, Berner Pultista rautatavaraa ja Polkkaponista kangasväripaketteja.
Samaan aikaan neiti ajoi työhuoneelle hakemaan unohtuneet tikkaat ja Jumboon hakemaan aamupalaa ja evästä rakennuspäivään messuille. Mun aikataulu petti ja neiti odotti mua Keimolan portissa aamulla puolisen tuntia ennen kuin päästiin ajamaan peräkanaa kohti Tamperetta.
Oltiin perillä yhdentoista jälkeen ja ensin kärrättiin molemmat autot tyhjiksi osastolle C-halliin. Papan tekemät kärryt olivat todellakin kultaa kalliimmat... Messuilla on siis kärryjä, joita saa lainata, mutta jos kärryjä on about 50 kpl ja myyjiä on 700, niin arvaatte ettei niitä riitä kaikille.
Välillä käytiin myös E-hallissa ihastelemassa sinne nousevia Suomen käsityöyrittäjien yhteisosastoa, myyntinäyttelyä ja salaattia nautittiin katsomossa, jolloin Taidon tarina-näytöstä harjoiteltiin catwalkilla. Todella hieno breikki rakentamiseen ja ihana nähdä tuttuja ja varsinkin se kaikki viikkojen suunnittelu toteutettuna.
Iltaan meni ja pitkään, vaikka normaalisti saadaan 3 tunnissa kaikki valmiiksi. Nyt oli ensinnäkin paljon enemmän tavaraa mukana kuin normaalisti ja tuttuja joka välissä.
Hotelli Villeen päästiin noin klo 21, suihkuun ja suoraan sänkyyn. Mä istuin sängyn laidalle ja nukuin jo ennen kuin pää osui tyynyyn.
lauantai 8. marraskuuta 2014
Tampereen messuille
TaavaNainen on mukana Suomen Kädentaidot-messuilla Tampereella 14.-16.11.2014 ensimmäistä kertaa omalla osastolla.
Osaston löydät C-hallista... C670... mukana on niin heijastavat korut kuin koko kynsilakkakorujen kirjo, unohtamatta askartelutarvikkeita... leimasimia, stansseja. nauhoja, metallikoristeita, nukkekotitarvikkeita jne.
TaavaNainen on myös mukana Suomen Käsityöyrittäjien näytöksessä Taidon tarina ja Myyntinäyttelyssä Kotimainen onkin kotimaista E-hallissa.
Nähdään messuilla!
Osaston löydät C-hallista... C670... mukana on niin heijastavat korut kuin koko kynsilakkakorujen kirjo, unohtamatta askartelutarvikkeita... leimasimia, stansseja. nauhoja, metallikoristeita, nukkekotitarvikkeita jne.
TaavaNainen on myös mukana Suomen Käsityöyrittäjien näytöksessä Taidon tarina ja Myyntinäyttelyssä Kotimainen onkin kotimaista E-hallissa.
Nähdään messuilla!
Seiskaa ja saksia
Sain tässä reilu viikko sitten tilauksen eräästä kampaamosta... arvaatko mistä?
Nyt tilaus on valmis ja lähtökunnossa, postitan paketin tänä viikonloppuna.
Täytyy sanoa, että ei olisi kyllä yhtään osuvampaan aikaan tämä tilaus tulla, tänään jo sanoisin, että toimitusaika olisi tilauksen koosta riippuen 2-3 viikkoa ja viikon päästä pitäisi sanoa, että ei ehkä tänä vuonna.
Mulla on kuitenkin vain kaksi kättä ja nekin tällä hetkellä tosi kovilla. Varmaan samaa on ilmassa muillakin tekijöillä, mutta täytyy sanoa, ettei koskaan aiemmin ole joulun teko ollut näin kovilla ja samaa toivottavasti sanon myös ensi vuonna ;-D
Nyt tilaus on valmis ja lähtökunnossa, postitan paketin tänä viikonloppuna.
Täytyy sanoa, että ei olisi kyllä yhtään osuvampaan aikaan tämä tilaus tulla, tänään jo sanoisin, että toimitusaika olisi tilauksen koosta riippuen 2-3 viikkoa ja viikon päästä pitäisi sanoa, että ei ehkä tänä vuonna.
Mulla on kuitenkin vain kaksi kättä ja nekin tällä hetkellä tosi kovilla. Varmaan samaa on ilmassa muillakin tekijöillä, mutta täytyy sanoa, ettei koskaan aiemmin ole joulun teko ollut näin kovilla ja samaa toivottavasti sanon myös ensi vuonna ;-D
tiistai 4. marraskuuta 2014
Lippuarvonta Tampereelle Suomen kädentaidot-messuille
Tämä tulee nopsaan, mutta tulee kuitenkin
Eli tiistaina 4.11. Työhuoneputiikilla vierrailleiden asiakkaiden kesken arvon 2 lippua Tampereen messuille 14.-16.11.
Poikkea tiistaina klo 15-18 välisenä aikana, tervetuloa!
Sirrikuja 1A, 2.krs,
00940 Helsinki
Arvonta suoritettu ja Maarethan se onnen pekka taas oli, kannattaiskohan lotota?
Arvonta suoritettu ja Maarethan se onnen pekka taas oli, kannattaiskohan lotota?
maanantai 3. marraskuuta 2014
Mennyt viikonloppu
Viikonloppuna olin Lahdessa Kätevä, tekevä ja lukeva-messuilla, mutta tällä kertaa olin varannut myyntipöydän nukkekotitarvikkeille, olen sen verran tässä kiertämyt myös heidän seurassaan ja ihannoin heidän intoaan harrastaa. Näen samaa kuin silloin aikoinaan itse leimojen ja musteiden suhteen, mutta silti minä en ole nukkekodeista inostunut. Voisin kyllä, mutta mulla ei ole sille tilaa, joten myin nyt Riiviön nukkekodin pois eilen kyseisillä messuilla.
Pöydälle saa paljon nukkekoteihin sopivaa tavaraa, kun ne on niin pieniä...
Hiukan harmittaa, että en koe enää samaa yhteenkuuluvuutta muiden askartelijoiden kanssa, kuin nukkisihmiset. He kokoontuvat yhdistyksen puitteissa tekemään yhdessä usein, jopa viikoittain ja isompia myyntitapahtumia on tänäkin vuonna ollut jo ainakin 5kpl, joista mäkin olen ollut mukana neljässä. Saattaa olla jopa enemmän, joita en vain ole tiennyt ja he kulkevat ympäri Suomea.
Toivoisin kortti-ihmisille, helmeilijöille ja muille askartelijoille samaa, mutta kuitenkaan Leimailutaivas ja Helmiplaneetta®-messuja ja Askartelumerta ei koettu tänä vuonna yhtä innostaviksi, harmi.
Ensi keväänä, maaliskuussa vielä koitetaan ja sitten katsotaan, että jääkö se vain palaksi historiaa.
Mutta nyt töihin,muutamat tilaustyöt odottaa ja Tampereen messujen valmistelutkin kolkuttaa takaraivossa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)