Jotta vallan ei kalliiksi tule, niin TaavaNaisen vuoden työntekijän palkintolomat eivät ole kovin pitkiä... Nytkin reissuun lähdettiin torstaina ja nyt jo ollaan kotona...
Aamulla hovikuljettajani vei meidät Riitan kanssa perille, saattoi ihan lähtöportille saakka... Riiviö työskentelee turvan sisäpuolella ravintolassa PierZero, siinä Victoria's Secretiä vastapäätä, portilla 27 vai oliko se 29? Käykääs siis aamuisin kurkkaamassa keittiöön ikkunan takaa ;)
Mutta siis takaisin reissuun, tässä me lähtijät
Lentoaika Helsingistä Barcelonaan on reilut 3,5 tuntia eli eväät oli tehty, niin kuin normaalistikin yhdessä johonkin lähdettäessä. Lensimme Norwegianilla ja vaikka yli 90% lennoista on netti, ei mennessä ollut.
Yritin matkan aikana kuikuilla, että missä sitä oikein mennään ja nyt hiukan harmittaa ettei tuo maantieto aikoinaan juuri lainkaan kiinnostanut. Mutta vuoristo oli kyllä kaunista.
Lentokentältä hotellille menimme lentokenttäbussilla keskustaan, josta jatkoimme metrolla eteenpäin ja lopuksi vielä käveltiin muutama sata metriä perille. Täytyy kyllä sanoa, että kunto kasvaa Barcelonassa kummasti, kun metroihin kulku oli pääsääntöisesti rappusia... Liukuportaita oli aika vähän ja ne lähinnä vain ylöspäin. Meidän hotellimme sijaitsi tällä kadulla
Metrolinjasto on Barcelonassa laaja, metrot kulkivat 4 min välein ja mielestäni edullista. Ostettiin 3 päivän lippu, jolla sai matkustaa kaikilla julkisilla kulkuneuvoilla niin paljon kuin ehti ja se maksoi 20,50€.
Koska olimme perillä jo puolilta päivin, oli Barcelonassa vasta suurin osa kaupoista auennut ja kun etsittiin lounasruokaa, tarjolla oli lähinnä aamiaista. Minun aikatauluuni tämä oli hiukan hankalaa, mutta kyllä syötävää kuitenkin löytyi.
Ihan ensimmäinen lounas syötiin tällaisessa paikassa kuin La Central.
Viikon special oli pulled porkia ja mä valitsin sen ilman sämpylää
Riitan ruoka näytti jo hampurilaiselta
Ja kun ollaan syöty, kaverimme Milla ja Anna ovat päässeet ompelimosta ja oli aika tavata heidät. Milla ja Anna ovat siis työharjoittelureissulla Barcelonassa muutaman viikon, mutta heidän matkansa on vasta alussa, joten halutessasi pääset vielä juttuun mukaan, kun tytöt kirjoittavat blogia
Ommellen Barcelonaan.
Jossa aikamoisia luomuksia... Ihan kaikkia ei tavikset päässeet katsomaan
Muotiviikkoihin kuului myyntiosasto, jolla oli koruja, laukkuja... Edellisen kauden tuotteita
Ostoksiakin ehdittiin tehdä ja nähdä kulttuuria, Gaudi on aina katsomisen arvoista
Ja markkinat
Ja ilta päätettiin vielä karnevaalikulkueeseen
Perjantaina aamulla ei kovin pitkään nukuttanut, normi rytmi päällä lomallakin. Aamupalaa ei kuitenkaan hotellilla ollut tarjolla siihen aikaan, ainostaan kahvia ja kuumaa vettä, omenoita, tuoremehua ja jotain pieniä keksejä. Onneks olin ottanut omat teepussit mukaan, joten yöpaidassa hotellin aulasta vettä ja kahvia hakemaan. Hapankorppuja olin tuonut jo kotoa ;-D
Mutta kauppahalliin Ramblasille suunnattiin, kun kyllähän se on auki jo aamusta...
No Espanjassa ei kyllä edes sekään ollut kaikilta osin auki, mutta aamupalaksi löytyi hedelmiä valmiiksi pilkottuina
Ja muuten esim. pähkinöitä
Meren eläviä
Smoothieita
Naposteltavaa
Mutta asiakaspalvelusta ei tuolla kyllä tiedetä mitään. Tosin en puhu espanjaa, mutta yllättävän vähän tuolla sitten halutaan puhua englantia. Jäi muutamasta paikasta sitten ostokset tekemättä, kun eivät olleet näkevinään.
Mutta Desigualista osasin ostaa vähän väkisin, varmaan kaupungin 4 eri liikkeestä :) mulla meinaan meni käsilaukku rikki ja ostin sitten ensin tilalle 2 uutta ja lopuksi vielä pari muutakin... Saas nähdä kelle tuli mitäkin, mutta nämä oli mulle. Tosin edellisen laukkuni olen ostanut Anaheimista pari vuotta sitten.
Ja ei reissua ilman ammuja
Korutarvikekauppaan ja pariin tukkuunkin eksyin
Kauppa löytyy osoitteesta Carrer hospital 6, ihan Ramblasin kauppahallin vierestä. Tässä vielä kuva julkisivusta
Ja illalla syötiin Millan ja Annan kanssa texmexiä...
Ruoka oli mielestäni edullista, annokset sopivia ja nettiinkin pääsi aika monessa paikassa. Jos piti tutkia karttaa, että mihin seuraavaksi, aina voi mennä kahville ja kyllä ihmiset kävikin kahvilla... Kahvikupponen oli 1,20€ monessa paikassa ja esim. churroksia oli annoksessa 4-5 kpl, että sen voi hyvin jakaa ja hinta muutaman euron.
Illalla hotellille mentiin taas metrolla, lähdettiin eri suuntiin kuin Milla ja Anna
Kun mentiin metroon sisälle, tunnen kuinka pieni olkalaukkuni jää kiinni. Nappasin siitä kiinni, mutta laukkuunhan yrittikin mennä jonkun muun käsi. Viereinen mies otti tämän taskuvarastytön kädestä kiinni ja mikä puhetulva alkoi. Mä tyydyin pitämään laukustani vetoketjun päältä kiinni ja sanoin vaan Riitalle, et mut yritettiin ryöstää just. Riitta tuli siis eri ovesta sisään, kun oli niin ruuhkaista. Sen verran hämmästynyt olin etten sanonut tytölle mitään ja koska mies selkeästi jo häntä ripitti ja seuraavalla asemalla tyttö jo luikahtikin ulos. Kiittelin miestä avusta, mut en osannut edes säikähtää tai suuttua.
Lauantai aamu alkoi taas yöpaita juoksulla hotellin aulaan hakemaan kupit teetä ja kahvia. Mutta sitten mentiin kirpputorille, jossa oli myös pop up-kauppoja. No, kirpputori oli kyllä sanan mukainen, paljon tavaraa, suurimmaksi osaksi pressujen päällä maassa olevaa roskaa.
Pop up -kaupat olivat mielestäni enemmän lähinnä kuin meillä markkinat
Mutta tuolta ostin pienellä värivirheellä olevaa Desigualin kangasta edullisesti. Lähinnä myytävät olivat tarvikkeita ja kankaita.
Ja täältä jatkettiin Diagonal Mar shopping centeriin, jossa muuten on kokoa ja näköä, ei mahdu edes kuvaan.
Tässä yhden osion pohjakartta
Ja vaikka aikamoisia kävelijöitä oltiinkin, alkoi jo aika loppua kesken ja piti lähteä ruokarekkoja katsomaan
Ja tämä linnunpesä oli hyvää
Tämä
Paloalto market, jossa ruokarekat olivat, sijaitsi Barcelonan helvetin enkelien talon vieressä. Lisäksi tässä ruokatapahrumassa oli mukana käsityöläisiä
Ja todella paljon ihmisiä, että kuvaaminen oli hankalaa. Mehän jo jonotettiin sisälle noin 20 min ja 3€ oli pääsylipun hinta.
Ja vielä tähän lippuun muutamia kulttuurikuvia matkan varrelta
Jalkoja lepuutettiin viimeisenä iltana vielä tässä ravintolassa
Jossa toimi asiakaspalvelu, tee oli hyvää, wc:ssä oli paperia (suurimmassa osassa ei ollut wc-paperia, eikä käsipaperia ja mä inhoan niitä puhaltajia) niin pytyn puolella kuin käsien kuivaukseenkin ja tee oli edelleen edullista, toimivasta netistä puhumattakaan.
Ja niin sunnuntai aamuna suunta jo kotiin, jonne saavuin rakot jalkapohjissa reilun 60000 askeleen jälkeen. Kotona odotti tammikuun kirjanpito ja laskiaispulla mantelimassalla. Kyllä maailmalla on kivaa, mutta kotiinkin on mukava tulla.