maanantai 21. toukokuuta 2007

Leirikoulua


Riiviön luokka lähtee leirikouluun keskiviikkona ja paluu on perjantaina.

Eilen ja tänään olen hommannut viimeisiä tarvikkeita mukaan. Siis
aikamoinen homma, kun ensin laskettiin, että mitä kaikkea tarvitaan
mukaan ja sehän nyt se helpoin osuus oli. Eilen oltiin tukussa
opettajan ja erään toisen äidin kanssa ja kilo tolkulla sitä tavaraa
autoihin pakattiin. Eräs isä olisi tullut kesken työpäivän kantamaan,
mutta saimme kaiken mahtumaan meidän kahteen autoon. Siis kaikki ruokaa
ja muuta sellaista. Tänään hain vielä makkaraa ja leikkeleitä reilut 20
kg, juustoa muutama kilo ja keksit ja karkit otan tänään töistä ja
sitten huomiselle/keskiviikolle jää leivät.

Tässä olen käyttänyt kaikkia mahdollisia suhteita, jotka mulla on, joten voimme kiittää makkaroista ja leikkeleistä Veijo Votkinia, juustoista Valiota, leivistä Fazer Leipomoa, karkeista CloettaFazeria ja ennen kaikkea kekseistä LU Suomea. TaavaNainen
valmistaa paikalle myös synttärikakut, koska meillä on myös erään tytön
synttärit leirikoulun aikana. Kyseiset firmat eivät siis kaikki
lahjoittaneet meille tuotteitaan, mutta tukuhintakin auttoi asiaa.

Meidän luokka ei tehnyt mitään talkoohommia tämän leirioulun eteen,
vaan jokainen vanhempi kaivoi kuvettaan yhdessä sopimame summan verran.
Mä oisin tykännyt, että tehdään jotain yhdessä, koska mun periaate on
opettaa Riiviölle, ettei raha
kasva puussa. On kiva nauttia leirikoulustakin, kun on tehnyt töitä sen
eteen eikä vaan olettaa, että kaiken saa valmiina.

Tietty olisin odottanut vanhemmilta hiukan isompaa aktiivisuutta tämän
leirin järjestämisen suhteen, mutta ensi vuonna on sitten jonkun muun
vuoro ;-D Tämän jälkeen mä syljeskelen vaan kattoon.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva lukea. Jätäthän oman blogisi tiedot, että pääsen vastavierailulle.