lauantai 30. heinäkuuta 2016

Savonlinnan käsityökortteli, mikä reissu

Huh huh mikä vuorokausi takana, alan huomata olevani vanha :-D
Eilen 5 minuuttia ennen kellon soittoa neiti jo huhuili, et äiti, klo on 3.15, nouse jo. Joo, neidille ihan normi aamuherätys, mutta 6 tunnin unien jälkeen mä oisin kuitenkin kaivannut ehkä muutaman minuutin lisää, tai jopa tunninkin.
Mutta olen kuitenkin heti herättyäni aika toimelias, joten olin autossa 3.36 ja niin lähdettiin lentokentälle. Heitin neidin töihin, koska sen auto oli rikkinäisen ikkunan takia korjaamolla. 
Tulin takaisin kotiin, tein päivän eväät, otin teemukini ja hyppäsin taas autoon 4.45 ja noutamaan Mummon Wintin Riitta kyytiin. Olikin jo aika Riitan lopettaa lomailut. :-D
Eka pysähdys Lahdessa, Mammalle olin tehnyt adresseja ja pari muutakin juttua piti jättää matkasta. Olin tilannut valmiiksi myös keitettyjä munia ja äkkiä tein pari leipää ja lisää teetä ja matka jatkuu. Aamupalahan mulla oli vielä syömättä.
Visulahdessa pysähdyttiin tankkaamaan ja wc-tauko, nopea pyrähdys ja kohti Savonlinnaa taas.
Oltiin perillä joskus klo 9, hiukan normaalia myöhemmin, kun Käsityökorttelin piti alkaa klo 10. Paikka oli Joel Lehtosen puisto veden äärellä ja toisella rannalla näkyi tori. Savonlinnassa on 29.7. juhlapäivä ja tämä oli jo toinen Käsityökortteli siellä, joskin minun ensimmäinen.
Kortteli asettui puistoon kyllä todella hienosti
Pilvinen ja aamusta kostea sää tosin meinasi alkuu latistaa... Ihan olin ottanut toppia ja muuta kevyttä vaatetta mukaan, jos tulee niin kuuma päivä... No, ei tullut :-D 
Päivä oli kyllä hieno, ihmiset oli aivan mahtavia ja niiden kanssa oli mukava jutella. Välillä tehtiin kauppaa, välillä ei, mutta silti nautin suunnattomasti päivästä.
Eräs asiakas laittoi heti uudet korut korviin, eikö näytätkkin kivalta
 Mutta paras kohtaaminen oli parin bloggaajan kanssa... Käykääs tutustumassa näihin tyttöihin
http://kc.vuodatus.net
Mutta kaikki kiva loppuu aikanaan ja koska mulla oli kotiintuloaika, niin pitihän sitä lopulta pakata ja lähteä takaisin päin.
Ensin pysähdyttiin Savonlinnan Abc:llä ja syötiin lämmintä ruokaa. Saatiin todella hyvää palvelua, mutta itsellä alkoikin toi tajunnan taso olla siinä kohtaa jo hiukan hämärä... Oli vaikeuksia nähdä koko seinän peittävä ruokalista muun muassa, kello kuitenkin vasta 21 ja 4 tuntia kotiin...
Teemukin kanssa jatkettiin matkaa, jotta päästäisiin kotiinkin joskus.
Heinolan kohdalla meinas tulla kiire ehtiä wc:en, Abc sulkee ovensa klo 24 ja olimme ovella 23.57, ihan otin pari juoksu askelta.
Mutta lopulta heitin Riitan kotiin, purettiin autokin samaan urakkaan ja kaaduin sänkyyn klo 2.01. Ehdin kotiin ennen lehteä ja jätin neidille lapun, et ottaa auton, mä nukun. Ensin olin ajatellut vieväni hänet töihin ja meneväni vielä Joensuun tilalle Sipooseen koruineni, mutta hulluudellakin on rajansa :-D
Tänään kuitenkin työhuoneelle, tavaroiden vaihto-operaatio, huomenna on taas startti klo 5.30 ja suuntana Wanhan ajan lelumarkkinat Forssassa. 
Mutta kohta on loma :-D 

torstai 28. heinäkuuta 2016

Modernia kaunoa/kalligrafiaa -kurssi 13.8. klo 10-14

Modernia kaunoa/kalligrafiaa
TaavaNaisen työhuoneputiikilla la 13.8.2016 klo 10-14, opettajana Marika www.marikakk.comista.

TaavaNaisen työhuoneputiikki
Sirrikuja 1 A, 2.krs
00940 Helsinki
Kurssin hintaan 50€ sisältyy KAIKKI kurssilla käytettävä materiaali. 
Saat tulla paikan päälle ihan kahta kättä heittäen :) 
Kurssimaksu sisältää siis siksi päiväksi käyttöösi terät,  kynänvarret, musteet, kullat, värit, siveltimet sekä harjoituspaperit. 
Kotiin lähdet kauniisti tekstatun kortin ja kuoren kanssa SEKÄ oman terän, musteen ja kynänvarren kanssa, ja voit jatkaa harjoituksia kotona. 
Kurssimaksuun sisältyy myös opetusmonisteet (erilaiset aakkostot jne.) sekä harjoituspaperia.

Kurssilla taituroidaan hiusterällä, kynillä ja osaksi myös teräväkärkisellä siveltimellä erikoisempia, värikkäämpiä ja isopia kirjaimia, käytetään kultaa, kärkisiveltimiä ja tusseja, vesivärejä. Opit pieniä kikkoja ja ohjeita joilla saat kirjaimiisi lisää eloa ja väriä. 

Ope paloittelee kirjaimet niin, että kaikki pysyvät varmasti mukana. 

Kurssi sopii kaikille: uusille innokkaille aloitteiljoille, askartelijoille, morsiamille hääkutsuja ja –kuoria ajatellen, kuin jo kalligrafiakursseja ennemmin käyneille. 

Sinun tarvitsee vain tuoda itsesi paikan päälle. Voit halutessasi ottaa runoja tai mietelauseita tai vaikkapa osoitteita, jos haluat harjoitella kutsujen tai kuorien tekstausta. 
Jos sinulla on jo olemassa kalligrafiavälineitä, voit halutessasi ottaa ne mukaan ja tekstata omilla välineilläsi. 
Ilmoittautumiset marikakkshop@gmail.com

Myytävänä koristeita kortteihin, nukkekotiin yms.


Photobucket

Siirryn tässä verkkokauppaan pikkuhiljaa, joten vlogin kaitta ei enää voi tuotteita tilata.
Www.taavanainen.com

Työhuoneen putiikissa tuotteet esillä, paljon myös sellaista mitä ei tässä näy. Tule poikkeamaan.

Sirrikuja 1A, 2.krs
00940 HELSINKI
Avoinna ti klo 14-18 ja sopimuksen mukaan

Kaikki tilaukset aina vain sähköpostitse taavanainen@gmail.com

keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Kalenterimanian Atc-vaihto

Osallistuin Fb-ryhmän nimeltä Kalenterimania Atc-korttien vaihtoon. Maksimimäärä oli 3 korttia, aloitettiin tälleen varovasti, kun osa ei tiennyt ensin mitä koko atc on. 
Saamiani kortteja
Ja viimeisenä oma tekemäni kortti 
Atc-korttien teon koen harrastukseksi, joten tämä kolmen kortin sarja oli kiva tauko muuhun tekemiseen. Voin osallistua jatkossakin.

Suruadresseja

Äitini soitti eilen, että olisi taas tarve suruadressille. Kuulemma tästä huomaa, että alkaa tulla vanhaksi, kun ystävät täytyy saattaa hautaan.
Suruadresseja mulla on ollut tässä muutenkin työn alla, koska niitä on menossa viikon päästä jälleenmyyjälle.
Utuisia kuvia...
Äidillekin täytyy nyt viedä sitten pari varastoon, jos tarve siitä vähäksi aikaa vähenisi. 

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Posti pistää vihaksi, jälleen

Perjantaina mulla oli postituspäivä, eli vein postiin ja hain sieltä myös. Meidän postimme sijaitsee ostarilla R-kioskissa, joten aina välillä asiamiesposteissa on tietämättömyydestä johtuvia virheitä, mutta nyt syyllinen on posti itse.
Olin lähettämässä asiakkaalleni hänen tilaamiaan tuotteita ja just nyt mulla ei ollut sopivaa pakettia, johon olisin tavarani pakannut. Käytän yleensä saamiani laatikoita aina lähettämiseen enkä osta sitä varten uusia laatikoita. Nytkin sitten jo mietin hankkivani postista sellaisen postiluukkuun mahtuvan laatikon ja lähettäväni tuotteet siinä, mutta kuinka ollakkaan, juuri silloin kolahti meidän ona postilaatikko ja lattialla lojui tarvitsemani laatikko. 

Äkkiä siis avasin saamani postin ja pakkasin tavarat sisään, teippasin kopiopaperin laatikon päälle peittääkseni omat osoitetietoni ja kirjoitin uudet ja ei kun matkaan.
R-kioskilla ensin laatikkoni punnittiin 104g ja sitten kaivettiin tämä postin taikamitta ja kuulen kuinka rouva tiskin takaa sanoo ettei mahdu luukusta, että pitää lähettää pakettina. Siis mitä?!!!? Onneksi olin todella hyvällä tuulella ja totesin vaan, että no mä pakkaan sen sitten uudelleen ja jäin odottamaan, että mulle haetaan saapunut paketti vielä.
Menin ulos, kaivoin lompakostani 2 kpl postimerkkejä ja sujautin laatikon kirjelootaan siihen R-kioskin ulkopuolelle ja hyvin mahtui. Kirjeen lähettäminen maksoi 2,40€, kun paketista olisi veloitettu 8,10€. Täytyy sanoa, että Postin lähetysmittari, tämä Taikamitta, on uusiutunut monessa paikassa ja miten heidän omat luukkulaatikotkaan eivät enää mahdu siitä sisään? Siis luukkulaatikko, joita myydään juuri, että ne mahtuvat luukusta, paksuus 2,7cm. Hiukan on rahastuksen makua...

Lauantaipäivä Pellingissä

Kyllähän kerran kesässä täytyy käydä risteilemässä, ihan merellä oikein... 
Ajelin lossilla Pellingin saareen, lossimatka on 277 m. Losseja alkaa Suomessa olla aika vähän enää
Pellinkiin olin matkalla kesätorille, työpäivähän tuo lauantai yleensä on ja Pellinki on aivan viehättävä paikka
Väkeä näinkin pienellä paikalla on pirusti, toriaikakin on vain 3 h.
Vaikka tällä kertaa ei aurinko paistanut, oli saari kuuma ja kostea, trooppinen väittäisin. Ihmiset ovat mukavia, puheliaita ja mä tunnen kuin ulkomailla olevani... Eniten puhutaan ruotsia, mutta myös englantia kuulin. Itsekin just auttavasti osaan tuotteideni hinnat kertoa ja toivotella hyvät loppuviikot...
Koska toriaika on vain 3 tuntia, niin päivään jää vielä paljon aikaa tehdä yhtä sun toista muuta... Vaikka palatessa nauttia hetki syöden Porvoossa. Mutta Pellinkiin palaan jälleen ensi kesänä!

perjantai 22. heinäkuuta 2016

Kinkkupiirakkaa

Tänään on leivontapäivä...
Tein meidän normi kinkkupiirakkaa... Kinkkua, sipulia ja parsakaalia. 
Tässä on nähtävissä ristillinen tasajako, mulle ja neidille samanlaiset piirakat...tai ainakin täytteet ;-D
Nyt piiraat uuniin. 
Aika usein olen tässä kesän aikana leiponut, ennen leivoin 2-3 krt viikossa, mut sitten se ei ollutkaan yhtäkkiä kivaa ja lopetin. Nyt leipominen maistuu taas

torstai 21. heinäkuuta 2016

Sinappinen salaattikastike

Meillä on tätä kastiketta tehty iät ja ajat ja tykätty on. Ajattelin jakaa tämän nyt teille muillekin, kun pari kaveriakin sitä kaipasi.
Älä purista appelsiinimehua appelsiinista vaan käytä ns. kaipan mehua. Itsepuristeutun appelsiini mehu erkanee joukosta.
Voit kokeilla erilaisia HP-kastikkeita, hedelmäistä tms. ja lisätä joukkoon halutessasi myös ketsuppia. Valkosipulin käyttö ei välttämätöntä, jos ei siitä pidä.

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Joensuun käsityökortteli koettu

Läksin viime torstaina Lahteen, oli haettava uudet puserot ompelijalta (lue: Mammalta) ja aina se tunti enemmän nukkumista aamulla maistuu.
Perjantai aamuna starttasin kohti Joensuuta klo 6.30. Söin aamupalaa ajaessa, pari leipää ja samalla hörpin teetä. Tämän tavan olen oppinut tässä vuosien myötä: eväät ja aamupala mukaan ja menoksi. Aika yksin sai ajella 
Ajelin pysähtymättä melkein perille, loppusuoralla Koi design ajoi edelläni, mutta päätin kuitenkin pysähtyä vielä 20 km ennen määränpäätä wc:en ja hakemaan lisää juotavaa. Huoltoasemalla törmäsin Näpertelytaivaan Millaan, jonka kanssa ajettiin peräkanaa perille.
Joensuun käsityökortteli oli Taitokorttelissa, Koskikatu 1, ihan Taitoshopin edessä. 
Oma paikkani oli keskellä pihaa
Yövyin Näpertelytaivaan Millan ja Kurjosillan Johannan kanssa Motelli Kontiossa, vähän Joensuusta Kajaaniin. 
Illat tehtiin töitä, mitäpä muutakaan 😀 ja Johanna ajettiin silittämään terassille
Milla tiskasi
Todella kiva ja rauhallinen motelli. Tähän huoneistoon olisi mahtunut 6 yöpyjää ja laitettiin ruokaakin... Mun hommana oli aamupuuro ja eväät
Mutta lauantaina Hannele oli varannut meille porukalla pöydän kreikkalaisesta ravintolasta Kreeta. Todella hyvää ruokaa
Joskin myös meille paikan päällä tarjotut taukotilassa olleet eväät oli hyviä, perinteistä karjalaa
Perjantai oli aurinkoinen ja lämmin, lauantai tihuutti vettä ja sunnuntai taas kirkastui. Muiden käsityöyrittäjien tapaaminen teki taas tästäkin reissusta ikään kuin loman. Ei haitannut rikki menneet farkut (kaulus jäi käteen housuja kiskoessa jalkaan), unohtuneet tavarat tai ei niin loistokas myynti. Valmiiksi sain myös Klemmarikellarin Jonnalle kutomani sukat... Viikko näiden tekoon menikin, kun välitöinä tikutin.
Su iltana ajelin kotiin taas Lahden kautta, lempifarkut piti saada vielä korjattua. Tuliasiakin toin... Suklaisia

Kotona klo 22 ja takana 911km. Seuraava Käsityökortteli on Savonlinnassa pe 29.7., nähdään siellä!

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Klemmarikellarissa

Kävin sunnuntai-iltana Klemmarikellarissa ostoksilla. Ei kuulemma ihan kaikille avaa su iltaisin, mutta näin tällä kertaa.
Klemmarikellarin löydät Raisiosta, siitä Myllyn ja Ikean läheisyydestä, ohitustien toiselta puolen; Kuninkaanväylä 15.
Klemmarikellarissa on 2 huonetta täynnä kaikkea kivaa... Otin pari kuvaa miltä sisällä näyttää ja nämäkin vain nurkat 😀
On leimasimia ja stansseja
Koristeita, sabluunoita, kuvioleikkureita
Kalenteritavaraa
Ja unohtamatta Mixed mediaa
Itse tein kivat ostokset, tietenkin. Kukapa sitä tekis huonoja ostoja 😀
Klemmarikellari on auki ti-to klo 13-17 ensi viikosta alkaen taas ti 19.7. Tällä viikolla siellä tehdään kunnostustöitä, mutta jos tiesi vie kesälomalla tai muulloinkin Raisioon tai Turkuun, niin kannattaa ehdottomasti poiketa. 

Baltic jazzeilla Taalintehtaalla

Viime viikolla luin ahkerasti säätiedotusta, kun aina vasn näytti Mikkelin suunnalla vesisadetta ja paljon. Säät eivät ole suosineet sen enempää lomailijoita kuin meitä markkinamyyjiäkään ja päätin nyt sitten mennä auringon perässä ja käänsin auton nokan kohti Taalintehdasta. Joskin tähän vaikutti myös se, että olin luvannut noutaa lapseni Ruisrockista sunnuntai-iltana kotiin. 
Joten tänne läksin
Olin ollut pari vuotta aiemmin mukana ja se reissu ei päättynyt kovin hyvin, joten pitihän sitä saada paremmat muistot.
Sää oli loistava
Yövyin Asmin Annin kanssa Hotelli Galaxyssä Kemiön keskustassa. Annikin lähti Kuopiosta Mikkelin sijaan mun mukaan, kun hänen viikkonsa jatkui sunnuntaista Porin jazzeille. Hyvin ollaan liikkuvaista kansaa.
Jazzeilla oli rentomeininki ja ihan oltiin veden äärellä.
Hotellista vielä pitää mainita, että palvelu oli loistavaa. Aamupalaa saatiin silloin kun haluttiin, mun erikoiset toiveet toteutettiin oitis ja mä nukuin yöni hyvin. En sen enempää yleensä odota ;-D
Kuvaa aamupalasta, joka tuotiin valmiiksi brikalla pöytään. Kyllä tällä jaksaa
Ja sunnuntaina suuntasin kohti Turkua. Olin kutsunut itseni kylään Klemmarikellariin, kun mä olin Turussa jo klo 18 ja neiti olikin valmis kotiin vasta klo 23. 
Jonnan kanssa parannettiin maailmaa, naurettiin urakalla ja mä pääsin vähän shoppailemaankin siinä ohessa, mut siitä teen eri postauksen. 


tiistai 5. heinäkuuta 2016

Mixed media ATC-vaihto

Osallistuin Jehkottaren Mixed Media -vaihtoon, ryhmiä taisi tulla 3 ja olin mukana yhdessä niistä.
Piti käyttää vähintään 7 eri työvälinettä, ainetta tms. Liiankin vahvasti iskostui takaraivooni tuo 7, ettei vaan vähempää, mutta kun yli olisi saanut mennä, niin siinäkin himmailin
Vaihdossa sain tällaisia kortteja
Ja vielä
Tämä oli kiva vaihto, tykkäsin. 

lauantai 2. heinäkuuta 2016

Juhannusloma

Olin ajatellut viettää juhannuksen molemmin puolin lomaa, kun kuitenkin on niin sateista ja kylmää etten viitsi markkinoille mennä ;-D
Läksin mökille keskiviikkona ennen juhannusta, oli mun vuoro leikata nurmikko. Meillä on sellainen 3000 neliön rinnenurmikko, johon mamma on istuttanu pensaita ja puita niin, että tasaista ajelua on aika vähän...
Tässä kuvassa isäni karkasi järvelle soutelemaan ja mä sain jäädä yksin rannalle.
Yleisesti mökillä on työleiri, joka kestää joskus useamman päivänkin, mutta onneksi nykyiseltään jo vähemmän.
Kun mökkinaapurini houkutteli, niin lähdinhän mä kuitenkin Vierumäelle Matkakeitaan pihaan myymään torstaina, joten muuttuihan se aurinkoinen sääkin sateiseksi ja tuuliseksi
Mutta juhannus oltiin mökillä ruokaa laittaen. On se joulun veroinen syöntijuhla, ainakin meillä 
Ihan kaikkea ruokaa ei voinut edes kuvata. Mutta fiilikset juhannukselta
Tuli talviturkkikin vihdoin heitettyä. 
Aurinkoisia päiviä jatkui juhannuksen yli ja mä neuloin muutamat sukat talven varalle omiin jalkoihin. Aloin jopa tekemään Nallesta mustia sukkia, hyvin auringon valossa näki tehdä, mut koska lanka on ohutta, meinas usko loppua. Nyt puuttuu enää toisesta kärkikavennukset ja sukat on valmiit.
Autokaupoille ehdin myös. Kävin katselemassa pakettiautoja, mutta en nyt toistaiseksi innostunut niin paljon, että olisin ostanut. Käytetyt on yleisesti loppuun ajettu, kilometrit luokkaa 500 tkm ja silti hintaa 20 t€. Taidan haaveilla vaan lottovoitosta ja tuliterästä pakusta.
Ja pääsihän kaupunkilainen myös kanalaan
Hyvin syöneitä, eri rotuisia ja kanat ja kukot sulassa sovussa
Mutta sitten pitikin palata päiväksi kotiin. Oli tulossa tukkutilaus, jonka tulin vastaanottamaan ja samalla lähetin asiakkailleni korunosia, jotka olivat päässeet loppumaan meiltä kaikilta, mutta tulusta tuli täydennystä.
Mutta sitten olikin jo kiire takaisin mökille. Sai ostua teranssilla pienessä tuulen vireessä, voittaa muuten kovasti tämän kivitalon, joka on kerännyt itseensä lämpöä urakalla.
Käytiin myös viettämässä kesäpäivä Porvoossa
Vanhaa kaupunkia, Taidetehdasta, Rinkelibussilla ajoa ja Brunbergin kautta takas mäkille. Jossa odottikin nurmikon leikkuu osa 2, olen saattanut tän kesän omat nurmikonleikkuuvuoroni jo käyttää, harmin paikka ;-D
Ja tänään olikin jo työpäivä, Nukkekotimarkkinat Savitaipaleella. Aamulla klo soi 5.15 ja autoon olin menossa 5.50... Hiukan sumua havaittavissa, ei edes laituria näy.
Mutta markkinat meni kivasti auringon paisteessa
Ja olen palannut jo kotiin, arki alkaa tosissaan jo huomenna. 
Nauttikaahan tekin lomistanne, kyllä muutamakin vapaapäivä tekee ihmeitä ja mä olen taas ihan tarmoa täynnä. Koko heinäkuun mut tapaa työhuoneelta keskiviikkoisin klo 14-18, nähdään!