sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Jyväskylän messureissu

Torstaina jo mentiin Lahteen peräkanaa, minä alkuillasta ja Riiviö sitten lähempänä puolta yötä. Riiviön piti palauttaa auto papalle ja viimeiseen asti sitä sitten vitkutteli ;-D
Perjantaiaamuna startattiin kohti Jyväskylän kädentaitomessuja. 
Auto oli ihan viimeseen asti täynnä, kun samalla toimin kuriirina parille yrittäjä kolleegalle, mutta kaikki mahtui kyytiin. 
Ekaa kertaa oltiin messuilemassa tuolla suunnalla, vaikka Jyväskylä muuten ei vieras varsinaisesti olekkaan. Siellä on asunut enemmän ja vähemmän sukulaisia vuosien varrella, osa vieläkin
Poikettiin tietty Pandalla hakemassa tulisisia

Kun päästiin perille, päästiin ajamaan osittain halliin sisälle. Helpottaa kummasti tavaroiden purkamista. Kun auto oli purettu, meillä oli lounasaika

Salaattia naamariin ja jo jakso taas laittaa tavarat paikoilleen. Laittamiseen ei varsinaisesti mene kauaa aikaa enää, harjoittelu on tehny tehtävänsä, mutta jutteleppa siinä samalla tuttujen kanssa taas. 
Osasto saatiin valmiiksi, meillä mukana vähän kaikkea ja kaikille 

Riiviö oli lauantaina paikallisen nukkekotiyhdistyksen vuosikokouksessa myymässä nukkiskamoja. Mä sitten yksin yritin parhaani mukaan selvitä asiakasryntäyksestä, mutta wc-tauolle tilasin tuuraajan... Tunnistatko?

Tässä vähän tunnistisapua 

Messujen ajan yövyimme hotelliakin paremmassa majapaikassa täydellä palvelulla Muuramessa ystäväni Katarinan luona. Katarinakin oli päivät töissä, mutta kotona oli aina ruoka valmis ja sauna päällä. Siis parempaa ei olis voinut edes toivoa, kiitoksia vaan!
Messut loppuivat jo klo 16, jonka jälkeen osasto oli purettu ja auto pakattu 50 minuutissa. Nyt sentään takapenkki oli jo tyhjä.
Tässä kohtaa on Vaajakosken Abc

Jossa poikkesimme noutopöydässä ja sitten reippaasti kotia kohti. Mamma tosin sai meidät houkuteltua 29 iltateelle vohvelien avulla 

Kuitenkin olimme työhuoneelle klo 21, jossa kävimme purkamassa tavarat

Ja hakemassa uutta. Maanantai ja tiistai menee Helsingin aikuisopiston pääsiäismyyjäisissä Töölössä klo 10-18. Joten nyt päätä tyynyyn ja valmistautumaan ensi viikkoon. 
Kiitoksia vielä kaikille asiakkaille messuilla, saimme hienon vastaanoton ekakertalaisina. Palaamme Jyväskylään Toivolan Vanhalle pihalle Käsityökortteliin 25.-26.4. Nähdään!

2 kommenttia:

  1. Voi taivas! Minäkun luulin notta vaan nuo meijjän vauvat pääsi kuviin, mutta minäkin! Ja pää kenossa :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva lukea. Jätäthän oman blogisi tiedot, että pääsen vastavierailulle.