tiistai 30. joulukuuta 2014

Ilta hallilla

Pidin tänään vapaaillan ja neidin kans paineltiin hallille. Mä en olekkaan koko syksyn aikana sinne ehtinyt ajan kanssa, mikä on harmittanut. Onneks nyt tammikuussa on paljon pelejä ja mullakin enempi vähempi vapaata.
Pojat pelas kivasti tänään ja jännitystä riitti loppuun saakka 
Meidän vieressä istui isä kahden pikkupojan kanssa ja pojilla tuntui olevan herkkupäivä; oli pop corneja ja jäätelöä, uudet Ifk-pipot ja kaiken kruunas yli laidan lentänyt kiekko (ei osunut kehenkään), jonka järkkäri antoi sitten pojille kotiin vietäväksi. Voi sitä ilonpäivää!!
Pelin jälkeen oli mahdollisuus päästä hakemaan pelaajilta nimmareita ja ottaa yhteiskuvia. Mä sain räpsiä aika monta kuvaa neidistä eri pelaajien kanssa, mutta mäkin sentään joukkueen kapteenin, mun suosikin Söden kanssa, pääsin samaan kuvaan
Ja koska Rolle on ihan hauskimmasta päästä, niin me tytöt mentiin ottamaan kuva myös hänen kanssaan
Kuvan on ottanut Kölli Kortelainen.
Siis aivan huikea ilta ja hei, jo perjantaina uusiks. Hyvää yötä. 


2 kommenttia:

  1. Teillä on ollut hieno ilta!
    Hyvää Uutta Vuotta 2015

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä ja tänään uusiksi. Mä puoliksi lomailen tämän viikon vielä.

      Poista

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva lukea. Jätäthän oman blogisi tiedot, että pääsen vastavierailulle.