perjantai 29. helmikuuta 2008

Sinellistä


Kävin tänään ihan pika pikaa Sinelllissä, kun en millään ehdi viikonloppuna messuille ja tietysti mun tarvitsemia juttuja ei välttämättä messuilla olekaan.
Hain meinaan ne puuttuvat Dictres Inkit, joita nyt ainakin kuvittelen tarvitsevani ;-D

Löysin myös uuden leiamsimen, jonka käyttötarkoituksen esittelen teille viikonloppuna, jos ehdin.
Sinelliin on myös tullut Sinellin omaa tuotantoa leimasimista... suomalaisia tekstejä, kuten
Rippilapselle, Valmistuneelle, Äidille, Isälle, Uuteen kotiin jne. Minusta oikein kiva fontti ja nämä leimat ovat puupalikallisia.



torstai 28. helmikuuta 2008

Blogi sekaisin ;-D



Tuuliviiri on näköjään lopettanut itsensä tai jotain vastaavaa, kun on poistanut mun blogista otsakekuvan ja hänen bannerinsakin katosi. Blogi itseasiassa löytyy http://viippera.vuodatus.net/, mutta jotain outoa on tekeillä. Laitoin hänelle viestiä, mutta silti
Yritin nyt itse sitten laittaa kuvaa tilalle, kun en halua uutta pohjaa ottaa käyttöön. Olen meinaan tähän tyytyväinen, niin väreiltään kuin muutenkin. Lisäksi olen lisännyt esim. tuon NeoCounterin sivupohjaan ja enkä jviitsisi sitä enää uudelleen muokata.
Muuten hyvä, kuva kelpaa minulle (onhan se mun liesituulettimesta itse otettu), mutta kuinka saan sen tuohon keskelle ja hiukan alemmaksi? Vai miten se teillä näkyy? Hyviä neuvoja otetaan vastaan, mutta mun on mentävä töihin.

Edit.
Kiitokset Marinellalle avusta. Blogi on nyt kunnossa ja aivan itseni näköinen, vai mitä mieltä olette?
Pohja on siis Tuuliviirin ja kuva minun.

Edit nro 2.
Vuodatuksessa oli tällainen merkintä:
25.2.2008
Vielä tuntemattomasta syystä tietokanta kaatui noin kello 17.30. Tästä johtuen sivusto toimi hieman huonosti. Ongelma saatiin korjattua n. 20.30. Pahoittelut häiriöstä.

Ehkäpä tämän takia vielä jotkut postaukset ovat näkyneet vain osittain, vaikka mä olen nähnyt kyllä kaikki. Selaimestakin saattaa johtua.


Kirpputori


Mä olen oikeastaan aina kammonnut kirppareita, vika on siis ollut korvien välissä. Eli on alkanut syyhytää jo ulkopuolella ;-D
Mutta nyt olen varannut pöydän itselleni viikoksi Mellukirppikseltä. En vie sinne vaatteita, vaan lähinnä Tupperin ajoilta jääneitä esittelykamoja ja Riiviö luopuu laukuistaan. Katsotaan nyt, että tarviiko sinne viedä vielä jotain muuta, vai riittääkö noita koko viikoksi... En yhtään osaa arvioida, että mitä ihmiset hakee kirppareilta, vaikka siellä jos jonkinlaista tavaraa onkin tarjolla.
Joskus olen ihmetellyt, että jos tavara on sulle turha ja sä haluat päästä siitä eroon, niin miksi siitä pitää saada rahaa viimeisen päälle? Mä en ainakaan osta vanhaa tavaraa, jos säästöä on tyyliin 5e. Kyllä silloin haluan uuden tavaran ja olen valmis myös maksamaan enemmän.
Mutta lähden nyt viemään tavaroita autoon, että olen valmiina pöytää laittamassa klo 12 ja ehdin vielä töihin.



Turkoosia ja pinkkiä


Äitienpäivää mä tässäkin ajattelin, joskin ehkä perinteisempi kokonaan saman sävyinen kortti olisi voinut tässä toimia paremmin. Mä en vaan pidä sellaisista korteissa, jotka on kokonaan samaa väriä.




keskiviikko 27. helmikuuta 2008

Taala edullisimmillaan tänään


Oletteko kuunnelleet tai nähneet uutiset tänään??
Taalan kurssi on meille edullisimmillaan nyt, ei ole koskaan ollut näitä halpa.
Ette siis arvaa, että millaisen säästön mä olen tänään tehnyt ;-D Kävin tekemässä tilauksen Hallmarkille.



Magnoliaa


Tämän leimakuvan sain vaihdossa eilen ja piti päästä kokeilemaan. Meille vaan posti tulee ikäväkseni useinmiten niin, etten ehdi sitä näkemään iltavuorossa ennen kuin palaan töistä. Tai sitten postinkantaja tulee vastaan, kun olen menossa töihin.
Mutta siis tämän päiväm kortti uudella kuvalla

Kuva on taas väritetty Distress Inkeillä.
Ja nyt painelen Maijulle käymään.



tiistai 26. helmikuuta 2008

Magnolian kynätyttö



Tässä kortissa on uusin Magnolia -leimasimeni, jonka tilasin joku aika sitten Paperellasta.
Tämän kuvan olen värittänyt Distress Inkeillä, kun Heli asiasta muistutti.

Itse ehkä tykkään tästä värittämisestä kaikkein eniten, mutta mun 11 mustetyynyä eivät ihan riitä ;-D ja vaikka mulla uskotaan olevan paljon tavaraa, niin Heli meni ohi mustetyynyjen määrän kanssa. Kaipaan vielä keltaista, oranssia, mustaa ja ehkä joku ruskea.
Ruotsissa näin, kun Papprikan ihmiset käyttivät värittämiseen juuri näitä Distress Inkin musteita, mutta heillä oli muovinen paletti, johon lisäsivät mustetta täyttöpullosta.


maanantai 25. helmikuuta 2008

Ruusuiset onnittelut


ehkäpä äidille... tai jollekkin muulle ruusujen ystävälle.

Taustapaperi on JOY pilkullinen, mutta se ei kunolla tällä kuvassa näy.



Helsingin Kädentaitomessut 2008 Wanhassa satamassa



Sain kädentaitomessuista sähköpostia ja en ollutkaan muistanut päivämäärää laittaa mihinkään ylös.
Wanhaan satamaan siis mennään la ja su 1. - 2.3.2008 klo 10-17.
Lisää messuista voitte lukea täältä...
Kaikki mukaan!!


Sininen kirjanen



Tein tässä aamutuimaan 6 x 6" kirjan ja päällinen on tapettia.
MYYTY!
Tapetissa oli valmiina noita hopean värisiä neliöitä ja minusta ne on sen verran hallitsevia, etten tähän voi kuviopaperia lisäksi laittaa. Eikä minulla ole nyt hopeapaperiakaan, edes ohutta soiroa.
Kirja avoimena

Kirjan sivut olen tehnyt aiemmin ostamistani 30 x 30 cm kartongeista. Ovat juuri sopivan kokoisia sisäsivuiksi.


sunnuntai 24. helmikuuta 2008

Paperiaskartelua



Tässä iltasella väkersin taas rasiaa... pienille kirjoille pitäisi olla rasia, jossa niitä voi antaa lahjaksi. Tämän pohjan koko on noin 6", tein tämän 8" paperista. Useammalle kortille tämä on ihan hyvä, mutta kirjoille vielä liian pieni.

Meillä duunissa on 25 vuotta työskennelleitä ja ainakin yhdelle tänä vuonna minä olen väsäämässä kirjaa, johon kaikki kirjoitetaan nimemme pienien muistojen kera. Mutta tämä rasian kansi on kuin 25v naimisissa olleille. Pelkkä tyttö olisi riittänyt tähän juhlimaan ;-D

Samaan syssyyn testasin myös tehdä 5" kirjekuorta ja siitä tuli tällainen
Kuoren takapuoli, jonka läppään olen kohokuvioinut tähden

ja kuoren sisään laitoin vähän kuviopaperia.

Tämä on juuri sopivan kokoinen tekemilleni korteille, jotka eivät ole 3d-mallia. Ne vaativat hiukan isomman kuoren, kun ovat paksuja.


Leimatut atc-kortit


Riitta kysyi halukkuuttani (ja Riiviön kanssa) osallistua leimattuun atc-vaihtoon saksalaisten kanssa. Jo viime kerralla sain aivan ihania kortteja takaisin, joten en miettinyt kahta kertaa.
Päätin osallistua 10 kortilla, joista vain 5 sai olla samanlaisia.
Tässä korttini, molempia siis 5 kpl.

Ikävästi tuo valotaittuu, mutta itse pidän tuosta oikean puoleisesta enemmän. Kun saan taas vaihtokortit takaisin, niin laitan ne tähän samaan postaukseen... päivitän myös.

Etiketti viinipulloon


Eilen ostin leimasimen ihan näitä Mamman ja Papan kotiviinipulloja varten. Mammalle en ole vielä asiasta puhunut, mutta enköhän mä kohta kommenttia saa, että kelpaako vai ei.
Tämän ruskeasivuisen kirjan löysin kissakirppikseltä Lahdesta ja sen omistuskirjoitus kertoo kirjan olevan vuodelta 1946. Kaikissa vanhoissakaan kirjoissa ei ole ruskehtavia sivuja ja/tai sitä kirjaa ei kehtaa silputa.
Mutta se etiketti




Glitter potista



The Glitter pot tarjoaa nyt Euroopan asiakkailleen maanantaihin 25.2. keskiyöhön mennessä tehtyjen tilausten postikulut puoleen hintaan. Heille on myönnetty
SOUTH OF ENGLAND CRAFT RETAILER OF THE YEAR -palkinto.


lauantai 23. helmikuuta 2008

Netissä tutustuminen



Ilman nettiä en puoliakaan nykyiseen kaveripiiriini kuuluvia ihmisiä olisi tavannut ja tänään taas sain kasvot eräälle blogini lukijalle. Suski tuli noutamaan ostamiaan Magnolian leimasimia ja niin me tässä turistiin ja hiukan askarreltiin 2,5 tuntia.
Aika meni todella nopeasti ja Suski, kun tuossa liki naapurissa asuu, niin otetaan varmasti toisen kerran uusiksi. Kiitoksia seurasta, minulla oli todella mukavaa.
Sain aikaan jopa ekan kortin tälle viikolle. Kun lomailen, niin sitten lomailen näköjään tekemättä kortin korttia ;-D

Tähän korttiin olen kerännyt mahdollisimman monta juttua... Siis orvokit on leimattu Masking-tekniikalla, taustapaperin olen tehnyt itse leimaamalla ja rusetinkin ehdin näyttää livenä.


Tätä päivää


Aamulla starttasin taas ajoissa liikkeelle. Olin sopinut Helin kanssa, että mennään Riiviön kanssa sinne massailemaan. saatiin jotain aikaankin, vaikka tuolla ne on paistamatta purkissa. Odotetaan ensin hiukan lisäystä, että saisin edes koko pellillisen kasaan ;-D
Helin kanssa meinaan saatiin Riiviö Eepeille lapsenvahdiksi ja me paineltiin Sinelliin.
Sinne oli todella tullut paljon uusia leimasimia ja vanhoja oli rankalla kädellä laitettu laatikoihin, joiden kyljessä luki - 50%.
Mä jäin kuitenkin ihmettelemään uusien stanssien määrää ja järjestystä

ja ostin mä kauan kaipaamani pitkät leikkuulevyt, mutta sitä paksua vastaavaa ei vielä ollut, jota tarvitaan Bigshotissa. Olen meinaan niitä katsellut Hallmarkilla, mutta eihän ne mahdu Flat rate -kuoreen, joten kulut on ollut mulle sitten liikaa, lähinnä siis henkisesti ;-D
Ja aakkosia ei voi olla koskaan liikaa, eihän?
Nämä leikkuulevyt käyvät siis SideKick:in ja mä saan Riiviöltä sitä lainata nyt vähän... Glitter Potissa myydään muuten 21,50 puntaan pink Sidekick. Postikuluja tulee 6 puntaa.
Mutta siis kuva niistä mun ostoista...

Tuon leimasimen olen ajatellut Mamman ja Papan viinipullojen etiketteihin. He meinaan ovat tehneet kotiviiniä, ihan omaan käyttöön ja lahjaksi, vuosia, siis ainakin niin kauan kuin mä jaksan muistaa. Toiset kehuvat oikein hyväksikin, mutta mä en ymmärrä viinien päälle lainkaan.



perjantai 22. helmikuuta 2008

Paperiostoksia



Kävin vielä Riiviön kanssa kotiin lähtiessä Lahden Taide-kehys liikkeessä, Rauhankatu 18.
Sieltä olen jo ennen joulua käynyt Riiviölle hakemassa Touch -tusseja ja niitä nytkin piti saada parit lisää


Lisäksi myyjä suositteli paperiksi ensin Touchin omaa A4 vihkoa, jossa oli 75 g paperia 25 kpl, hintaan 5,90e. Toiseen vaihtoehtoon kuitenkin kallistuttiin eli A3 kokoiseen, 75 kpl, 75g paperiin (18e)


ja heidän valikoimansa akvarellipaperit oli 300g:sta ylöspäin, mutta suositteli minulle tätä.

Tämä 200g kestää vesivärit ja minusta tuntui käteen oikein mukavalta, hintaa 7e ja 30kpl. Täytyy kokeilla, että mikä näistä kaikista ostamistani papereista on se minulle sopivin.


Helmikurssin satoa


Olin siis tänä aamuna klo 9 valmiina pitämään helmikurssia Mukkulan Puuhapirtillä, joka on siis virkistymiskeskus, jonne ovat kaikki aikuiset tervetulleita arkisin klo 9-14. Siellä on ensinnäkin mahdollisuus kutoa kangaspuilla, tehdä lasi- ja puutöitä, jumpata, maalata, ommella, askarrella ja vaikka mitä.
Ensin tähän laitan kuvia mitä he ovat jo saaneet aikaan kevätmyyjäisiään varten, tietenkään tässä ei ole kaikki 16.3. myyntiin tulevat tuotteet.
Tiffanytöitä, ensin enkelit

ja vielä sekalaisia

Pannun alunen valmistumassa


Kurssille saapui aamusella 5 innokasta naista. Olin käynyt heille tarvikkeet hakemassa Charlotassa, kun en vielä kotoa lähtiessä tiennyt meneväni kurssia pitämään ;-D
Kurssipöytä on tässä


ja parit valmistuneet kukkaset...





torstai 21. helmikuuta 2008

Helmikurssi Lahdessa


Huomenna, perjantaina 22.2. klo 9-11 on Puuhapirtillä (Mäklöörinkatu 2, 15240 Lahti) helmikurssi. Mitään varsinaista helmityötä ei olla sovittu, siitä päätetään läsnäolioiden kesken. Tarvikemaksu.

Puuhapirtti on tarkoitettu vapaa-aikalaisille, esim. työttömät ja eläkeläiset.
Kaikki ovat kuitenkin tervetulleita ja jos omaat helmiä, niin voit ne toki ottaa mukaan.



keskiviikko 20. helmikuuta 2008

Pojan tossut


Näin sitä meinaa vallan lomalla jäädä korttien teko kokonaan, kun on kaikkea muuta ;-D
Tässä kuitenkin uutta nallenauhaa käytettynä ja jo nyt sain paremman idean sen käyttöön.

Kimalleliimakin vielä kuvatessa puuttui



3d-kuvia myytävänä


Vanha tuttu postaus, johon lisätty tuotteita ;-D



Myyn erilaisia 3d-kuvia, pääasiassa orvokkeja... kaikkien kuvien hinta 0,6e/kpl.

Lisää tuotteita esim. 3d-tarroja, satiininauhoja löydät myytävänä- sivulta, oikea yläkulma.

 



Vaaleat orvokit 0,6e/kpl  (jäljellä 2 kpl)





Hatut ja kukat 0,6e/kpl (jäljellä 3 kpl)





Jos olet kiinnostunut näiden ostamisesta, yhteydenotot vain sähköpostitse

taavanainen@taavanainen.com. Tilatut tuotteet maksetaan aina etukäteen ja kun suoritus näkyy tilillä, niin tuote lähtee postiin.

Postikulut menee halvimman mahdollisen mukaan, kiitos.

 

tiistai 19. helmikuuta 2008

Terveisiä Tallinnasta


Tänään on sitten pikainen päiväreissu Tallinnaan takana ja mähän menen aina EckeröLinen laivalla ja Punto on mukana matkassa. Mä en oikein mihinkään tohdi lähteä ilman sitä ;-D

Tallinnan pääsä ihan ensin kurvattiin huoltoasemalle, mulla oli bensavalo syttynyt jo kotoa lähtiessä. Bensan litrahinta oli 15,85kr eli hiukan yli euron litraa kohden. Kannatti siis tankata tankki täyteen siellä päässä.

Sen jälkeen jatkettiin matkaa Karnaluks- tukkuun, joka sijaitsee osoitteessa K.A. hermanni 1, Tartu mnt:n varrella, noin 2 km satamasta.

Tässä kuvia paikasta, nämä siis etuhuoneesta. Tilaa oli pilvin pimein ja en ehtinyt edes käydä kaikkea läpi, kaikki langat ja kankaat jätin kokonaan väliin. Kävin vaan kurkkaamassa ovella ja totesin ettei aika riitä.

Tässä lukkoja ja helmiä



Puikot ja laukujen kahvat seinällä



nauhahyllyt



Tukkumyymälä palvelee myös yksityisasiakkaita, joten tätä paikkaa voin suositella. Hiukan vaikea sinne oli löytää, kossa ovat kaiketi vaihtaneet kadun kulkusuuntaa, koska navigaattori herjasi koko ajan kääntymään vasemmalle, mutta sinne ei liikennemerkkien myötä voinut kääntyä. Oikeasti ei kuitenkaan vaikeaa päästä perille. Lisäksi talossa on todella pienellä ilmoitettu, että kauppa on toisessa kerroksessa. Ainoa miinus minusta oli, että paikassa käy vain käteinen tai jos sinulla on mukana pankin tunnukset, voit siirtää paikan päällä rahaa Eu-maksuna heidän tililleen. Siitä ei tule ylimääräisiä kuluja. Hintoihin lisätään 20% veroa.

Biljardisali on siinä alakerrassa ja Tartu mnt:n toisella puolella on Abakhan Fabrics, jossa kanssa myydään kankaat, langat, pellavat, käsityötarvikkeet jne.

Edit. 24.2.2012 

Tältä näyttää alaovi nykyään






Mun ja Riiviön ostoksia... Näitä bling bling niittejä meinaan käyttää haaraniitien tyyliin



kuten myös näitä



Tässä isoja kukkapaljetteja



erilaisia nauhoja... nuo yksiväriset oli todella edukkaita... 2 kr metri ja joka nipussa 10m eli 20kr nippu + 18% vero... noin 1,57e Ruutu- ja kuvionauhat sitten kalliimpia.



Isoja paljetteja kukkien keskustoiksi



korutarvikekristalleja, nämäkin ihan ilmaisia... 20 kpl maksoi 0,09e



pienet tupsuntekovehkeet (tupsujen koko 1 3/8 ja 1 5/8 tuumaa) ja sukkapuikot



Ammunapit



Tästä jatkoimme Sikupillin Prismaan, joka on siinä lähes vieressä. Sieltä ostinkin sitten kaiken muun tarvittavan... ja pienen määrän paperitarvikkeita



Tuossa on siis vasemmalla alimmaisena 160g paperia, 7 kivaa väriä ja jokaista väriä 10 kpl eli 70 kpl:n nippu noin 2e. Nuo etualalla olevat kartongit on käsintehtyjä ja paksuutta en tiedä, mutta vertaisin meidän 1mm puupahviin. Näitä ajattelinkin kirjan kansiksi. Kolmas A4 kokoa oleva vihko sisältää tusseille sopivaa paksua paperia, hiukan kiiltävä pintaista. Ne on varattu Riiviölle. Riiviön omia erilaisia ostoksia täällä.

Kirjoja en ehtinyt myöskään katsoa läpi, kun meillä alkoi jo aika loppua kesken. Tai oli tarkoitus ehtiä vielä syömään ennen laivaan menoa ja laivakin lähti takaisin tuntia aiemmin kuin ennen.

Tosin oli kiva päästä maihin taas Helsingissä klo 20.30, väsyneenä ja roiskeläpät maata viistäen.



maanantai 18. helmikuuta 2008

Angelan tilaus


Dreamkutsin myötä tuli tarve 12 x 12 tuuman yksivärisille kartongeille. Tilasin sitten Angelasta 30 x 30 cm kartonkeja 25 kpl joka väriä... 300kpl tässä nipussa

Nämä käyvät kirjojen sisäsivuiksi ja mihin nyt satun tarvitsemaan.
Otin myös näitä

ja lisää paperia kokoa A5 80 kpl/nippu




Charlotan antia


Kävin pikaiseen Charlotassa aamulla Mamman ja Riiviön kanssa. Mamma hoputti, että ei tässä ole koko päivää, joten multa meni ihan maku koko touhuun. Täytyy siis mennä sinnekin uudelleen ilman seuraa.
Ostin mä sitten nämä leimasimet, kun näitä mulla vielä ei ole ;-D

ja löytyi sieltä jotain tuttuakin, keksitkö sinä mitä?




sunnuntai 17. helmikuuta 2008

Kierros Lahden kirpputoreilla


Mä en siis todellakaan harrasta kirpputoreja, mutta pitihän ne Riiviön riemuksi käydä läpi.
Mamma ja Riiviö tutkivat laukkuja ja kenkiä, mä etsin askartelutarvikkeita. Näin aika uuden Vivienne Boltonin Nukkekotikirjan, mutta kun en toistaiseksi ole niihin hurahtanut, niin jätin sinne.
Lisäksi löysin todell edullista puuvillalankaa, mutta ei sekään ole mun juttu, niin jätin ostamatta.
Löysin kuitenkin vihreää tapettia rullan ja se on juuri mun vihreää.

Tämä on siis 53 cm x 10 m rulla, josta riittää kirjojen kansien päällystämiseen kuin korttien taustoiksikin tai johonkin muuhunkin.



Uusi vihreä pakki



Hiukan oikeasti vaivaa tylsyys, kun ei yhtään korttia saa tänään tehtyä. Tarpeet ei siis ole mukana.
Jotain sain sentään aikaan... testasin kuinka näkyy VersaMAgic -musteella leimaus kuultomaalin päällä ja toimii.
Mamma on valinnut kiekuroiden asennon...

VersaMagic -musteella pystyy siis leimaamaan puulle, metallille, muoville jne. Kokeilin samaa myös VersaFinella, mutta ei ollut tarpeeksi näkyvä.


lauantai 16. helmikuuta 2008

Mamman tarpeita


En ottanut yhtään korttipohjaa mukaan ja Mammalle ei nyt kelvannut jo valmiit kortit. Onneksi otin kuitenkin leimattuja kuvia, jotka väritin täällä. Aina näköjään pitäisi olla Puntossa oma työkalupakki, jossa on pieni varasto joka lähtöön. Täytyy vissiin kuitenkin mennä käymään Charlotassa maanantaina...
Tässä nyt kuitenkin se kirja

Täällä joutuu muuten ottamaan vuoronumeron, kun koneet on velipojan ja meitä on sentään kolme jonossa. Toisessa koneessa on meinaan tanssimatto kiinni, mä en jaksanut sitä biljardipöytää kantaa autoon parin päivän takia ;-D