sunnuntai 23. syyskuuta 2007

Hälsningar från Stockholm



Meidän Ruotssn risteilyn aikataulu petti jo ennen kuin päästiin edes Tukholmaan asti. Oltiin pe-la yöllä oltu kuulemma meripelastustehtävissä, josta meidän hyttiväki (Tiina, Riiviö ja J) ei kyllä tiedetty mitään ja laiva oli myöhässä reilun tunnin. Meidän oli tarkoitus käydä Papprikassa, SkapaHobbyssa, Tre viljorissa, Ljunggrens Pappersissa, Pandurossa, Mattonissa ja vielä vaatekaupoissakin. Aloitimme siis näin...
Olimme reissussa Viking Linella, joten satamassa ensin mentiin laivabussilla Slussenille (lippuhinta yli 12v 30kr), josta vaihdettiin Farsta strandiin menevään Tunnelbanaan, vihreä linja T18. Ostettiin luottokorteilla liput automaatista, kun siihen kävi vain kolikot tai kortti. A-zonen lippu aikuisille maksoi 26kr ja 7-20v maksoi 16kr. Lipulla sai matkustaa tunnin, mutta Slussenista Gubbängen-asemalle meni reilu 10 min, se on Slussenilta 9 asema. Gubbängenin asemalta oli kävelymatkaa Papprikaan noin 400 metriä, asemalta lähdettiin vasemmalle ja sitten vaan suoraa omakotitalojen viertä pitkin. Papprika on punainen puutalo.
Hiukan huonoja turisteja oltiin, vaikka kamera matkassa olikin, mutta tässä kuva Papprikan ovelta

Papprikassa oli kaksi naista värittelemässä Magnolian leimasin kuvia ja kyllä ne osas hommansa. Muutenkin Papprika oli aika iso kauppa, sellainen kodinomainen ja aivan loistava Scrapbook-valikoima. Oli erilaisia stansseja Cuttlebugiin, BossKutiin ja QuicKutziin, joista tuo Bosskut oli mulle uusi tuttavuus. Se on vaaleanpunainen ja idealtaan kuin Sizzix original, mutta vaan paljon pienempi.
Täällä kaupassa olisin voinut viettää koko päivän, enkä vaan ostosten takia vaan sen välittömän tunnelman.
Mun paperiostoksia 12"x12", joissa nuo kirjaimet ovat tarroja

Tietysti mä läksin hakemaan erilaisia paperikukkasia ja sinisiä en ole oikein löytänyt mistään. Lisäksi Ruotsissa ilmestyy Scrapbooking lehti ja tietenkin mun piti se heti napata mukaan. Laittelen vielä viestiä, että saisinko tilattua kyseisen lehden kotiin kannettua, kun irtonumerohintakin on vaan 59kr.
Tuo kiekurastanssi on QuickKutziin, mutta uskon se toimivan BigShotissa. Se taas on sitten eri tarina.

Tässä vielä tämä "paras" ostos... Silent Setter eyelettejä varten.

Kun laiva oli jo valmiiksi myöhässä ja meilläkin kului aikaa Paprikassa yli tunti, niin päätimme matkustaa Tunnelbanalla keskustaan suoraan suuntana Panduro. Me jäätiin T-banasta pois T-centralenissa, mutta olisi kannattanut ajaa vielä yksi aseman väli Hötorgetille, joka oli aivan Panduron vieressä.
Olin lukenut heidän nettisivuiltaan, että Pandurossa on Scrapbookin esittely, mutta siellähän oli lähinnä aivan kamalasti ihmisiä eikä vain siellä, koko keskustassa ei meinanut mahtua kulkemaan.

Ostoksia tässä, huomatkaa mun mieltymys kiekuroihin ;-D

ja vielä paperia ja kansio, tuo vaalea. Otin itseasiassa noita kansioita itselleni kaksin kappalein, kun ne oli alessa. Tuo alimmaisena näkyvä Designer paper 36 paperin vihkoa on kans kaksin kappalein, kun ajattelin matkalla Maijuakin.


ja tässä vaiheessa meille tuli nälkä. McDonaldsille ei mahduttu lainkaan eikä KingBurger ollut yhtään sen tyhjempi. Käveltin sitten vanhaan kaupunkiin päin ja löydettiin ekana pieni kebabmesta Drottninggatanin ja Vattugatanin kulmasta.

Tuolla oli loistava hinta-laatutaso. Ruoka oli meinaan hyvää ja annokset suuria, mutta hintaa ei juuri nimeksikään. Tänne ei käynyt kortit, mun ja Riiviön annokset 94kr.

Tästä jatkettiin vanhan kaupungin läpi kohti SkapaHobbyä.

josta löysin jotain...

itseasiassa tuo puupalikallinen leimasin ja magnolian tyttö on Papprikasta.
Nuo pienet vihkot ovat täynä kivoja kuvia atc-kortteihin. Osa käy sellaisenaan pohjaksi ja osassa sivuista on kaksi kuvaa.
Nämä kirjaimet meinas unohtua kokonaan, oikean puoleiset on tosin Pandurosta ja vasemman puoleiset SkapaHobbysta. Sain näihin kivan vinkin Pandurosta, jota täytyy kokeila.

Jos menette SkabaHobbyyn joku kerta, niin ottakaa parit atc-kortit mukaan. Kaupanomistaja tekee ja vaihtaa mielellään kortteja, niitä oli rasiassa kassan edessä, mutta Ruotsissa ei ole kovin paljon vaihtajia. Osa korteista oli aivan upeita.
Tässä vaiheessa alkoi jo aika loppua kesken ja tulla kiire laivalle, joten otimme taksin. Taksitolppa löytyy noin 30 metriä SkapaHobbyn ovelta eteenpäin ja ainakin Viking Linen terminaaliin hinta meiltä neljältä oli 105kr.
Annoin käyntikorttini Papprikan ja Skapahobbyn omistajille, jotta voivat käydä katsomassa blogini kuvat. Ruotsinkieli ei multa taitu sitten millään, mutta englannilla pärjäsi ihan hyvin.
Antoisa reissu kerta kaikkiaan ja lähden vielä uudestaan ja voin suositella muillekkin. Papprika oli hintatasoltaan halvempi kuin Panduro tai SkapaHobby, mutta kaikissa oli erilaisia tavaroita. SkapaHobbyssa oli seinällinen leimasimia, erilaisia stansseja, leimasin musteita jne. Pandurossa nyt oli kaikkea joka lähtöön.
Kiinnitimme Tiinan kanssa huomiota jokaisessa kaupassa siihen, että heillä myytiin paljon erilaisia laukkuja, mihin pakata vähän kaikkea mukaan ja mennä kaverille askartelemaan. Lisäksi niitä oli myös tuossa ostamassani Scrapbook-lehdessä. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva lukea. Jätäthän oman blogisi tiedot, että pääsen vastavierailulle.