keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Virtaviivaista kehystämistä

Uusin Taikalehti kolahti äsken postiluukusta, posti se tulee nykyään aina vaan myöhemmin ja myöhemmin, nytkin kello oli 16.15... vappuaattona.
Kannessa oli kivoja helmikukkasia, joita minäkin olen tehnyt jo useamman vuoden pyörittäen helmihyrrää. Viimeksi kaivoin hyrräni esiin Kädentaitomessuilla Messukeskuksessa maaliskuun lopussa näyttäen kuinka helppoa ja nopeaa on näitä kukkia tehdä hyrrää pyörittäen... kukkasista löytyy ohjeet uudesta lehdestä, vaihe-vaiheelta kuvatut. Kukat voi siis tehdä ilman hyrrääkin, mutta jotta ehtii vielä tämän kevään juhliin...
katso helmihyrrät täältä. ;-D
Lisäksi ilokseni huomasin lehden sivuilla myös Perfect -työkaluni, joihin ihastuin jo Anaheimissa tammikuussa. Käy tutustumassa ohjevideoihin klikkaamalla kuvaa.
Mutta mäpä jatkan lehden lukemista, hauskaa vappua!

lauantai 26. huhtikuuta 2014

Kevätmarkkinat Järvenpäässä

Sitä on nyt sitten korkattu ulkomarkkinat tälle vuodelle, olin tänään Järvenpään kevätmarkkinoilla kävelykadulla.
Paikka oli sama kuin viime kesänä Puistobluesissa (hautaustoimiston edessä, Pentikiä vastapäätä) ja aurinkokin paistoi lähes yhtä kuumasti. Muutamia "vanhoja" asiakkaitakin tuli moikkaamaan, joten päivä oli mitä onnistunein. Kiitoksia vaan kaikille paikalla käyneille. 
Nämä olivat varsin lyhyet markkinat, vain klo 9-15, mutta näin alkuun sekin tuntui riittävän... raittiin ilman myrkytyksen taisin saada ja koska tästä saunaan suuntaan, niin saas nähdä kuinka paljon kasvoissa nahka kiristää sen jälkeen, punoitus on meinaan jo aikamoinen. Mä sentään olin katoksen alla koko päivän, viimeksi kesällä paloi olkapäät, mutta nyt ei ollut muuta paljasta pintaa  kuin kasvot. 

Ps. Rasvaa kehiin, niin ei kiristä enää ;-D
Äitienpäiväkortit ovat nyt hetkellisesti loppu, myin tänään kaikki, joita en ollut muistanut edes kuvata. Nyt uusia tulemaan. 

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Kutsukorttiurakka

Multa tilattiin 15kpl YO-kutsukortteja ja niitä olen sitten tämän päivän väkertänyt
Sininen ja aika yksinkertainen, vaikka tytön korteista onkin kyse. 
Tässähän alkaa vallan kortteilun makuun päästä.

Pääsiäinen mökillä

Näihin mökkimaisemiin mekin suunnattiin pääsiäisen viettoon. Perjantai-ilta näytti varsin kauniilta.
Lauantaina jo paistoi aurinko ja oli tosi lämmintä
Pihaa piti ihan kastella, kun oli niin kuivaa. Mamma tuossa antaa Riiviölle ohjeita, että kuinka kastellaan. Mä paistelin muurinpohjalettuja reilun 3l taikinan. Raittiin ilman myrkytyksen sain, että piti tunnin päikkärit vetää ennen kotiin lähtöä. 
Sinivuokkoja meillä kasvoi ihan ulkohuussin nurkalla
ja pari valkovuokkoakin oli eksynyt joukkoon.
ja jottei ihan tiputon pääsiäinen...
Meidän pääsiäisloma (se työleiri, joka niin monella muullakin on näköjään ollut tekeillä) loppui lyhyeen, kun jo su aamuna Riiviön piti olla töissä. Että lauantaina jo ajeltiin kotiin, mutta käytiin tekemässä vaihtokauppaa matkalla neidin kummitädin luona: muurinpohjalettuja omenahillolla vaihdettiin mallasleipään ja macaroneihin. Ei huono!
Töihin neiti painoi tänäkin aamuna, joten kai mäkin voin tässä aloittaa hiljaiset hommat, etten häiritse naapureita. Kutsukortit odottaa tekijäänsä. 

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Ionispa

Näin fb:ssä erään kaverini testanneen ionispahoitoa ja totesin samantien, et mäkin haluun. Tänään sitten kävin testaamassa
Ensin siis laitettiin jalat vatiin ja vatiin laitettiin vähän nestemäistä suolaa tms. Mun vyötärölle laitettiin lämpövyö, ranteeseen ranneke ja vatiin ionisaattori ja sit käyntiin. 
Noin 3 minuutin jälkeen oli ionisaattorista tullut tän väristä tavaraa
Ja koko puolen tunnin jälkeen oli jo aika kamala lopputulos
Jaloista lähti kuollutta nahkaa ihan urakalla, mut nyt on jalat tosi kevyet ja hyvä olla. Tosin sen verta rankkareissu oli, et mä otan päikkärit... Tää on jo kolmas kerta tällä viikolla... Kuinkahan selviän ens vkosta? 

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Ompelijalle

Ja vielä mennään samalla tyylillä
Nyt ompelijan tai ylipäätään käsistään kätevän kortti...

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Sähkärille

Mulla oli varsin kivaa tätä korttia tehdessä, jos ei sähkärille
niin ehkä sitten jollekin toiselle, jolla sytyttää... ;-D
Näitä pieniä metallikoristeita voi ostaa esim. täältä.

Kampaajalle

Kampaajiakin varmasti tänä keväänä valmistuu...
muista nyt puhumattakaan...

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Kokille

Koko viikon olen vääntänyt erilaisia kortteja, nämä ammattiin valmistuneiden kortit on oikeastaan kaikkein kivimpia, mutta haasteellista on tietysti tehdä korti joka ammattiin.
Kokki on tietysti meillä tämän kevään puheen aihe... ;-D

NAISday Ahtialassa Lahdessa eilen

Eilen aamulla starttasin taas korujeni ja korttieni kanssa liikkeelle. Neiti jätti minut Ahtialaan ja hän sitten jatkoi Mammalle vaihtamaan kesärenkaita minun autooni.
Laittelin vaihteeksi tällaisen pöydän valmiiksi. 
Tämä NAISday on uusi, pieni myyntitapahtuma, joka kiertää ympäri Etelä-Suomea. Seuraavan kerran olen heidän mukanaan Porvoossa. 
Kun neiti sitten tuli minua hakemaan, oli auto jopa pesty. Hienoa toimintaa. 
Lisäksi sain vielä kyydin kotiinkin, kun tähän asti olen saanut ajella vaan itse. 

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Viimeiset yo-kortit tälle viikolle

Nyt on aika siirtyä tekemään muita valmistujaiskortteja, mutta nämä vielä näytille
Ja toinen
Pieni pala samaa Taikapaperia, tämä taipuu moneen. 

Yo-kortteja Taikapapereilla

Taikalehdeltä olen ostanut yo-papereita viime vuonna ja niitä vieläkin saa Taika Shopista.
Lakki on meille tärkeä, joten se on korteissakin kysyttyä tavaraa
Pala paperia, kaksi lopputulosta, yksinkertaisuus kunniaan... 

torstai 10. huhtikuuta 2014

Kädentaitomessut 11.-13.4.

HUOM!!
Onnittelut Lehtipöllö ja Mallu K,  olette voittaneet liput messuille. Laittakaa meiliä tulemaan taavanainen at gmail.com saadaksenne tiedon lippujen noutopaikasta.

Tulevana viikonloppuna Messukeskuksessa tapahtuisi taas...
Samaan aikaan Lähiruoka ja
 
Itse olen paikalla vain sunnuntaina klo 11-15 Taika-olohuoneessa pyörittämässä helmihyrrää, tule seuraksi... otan toisen hyrrän mukaan, jotta sinäkin pääset kokeilemaan kuinka se sujuu.
Kiinnostaisiko sinua lähteä messuilemaan? Torstaina 10.4. klo 20.00 arvotaan tähän postaukseen kommentoineiden kesken 2 lippupakettia, lippupaketti sisältää 2 lippua; sinulle ja kaverillesi. 
 Ei muuta kuin kommentoimaan ;-D