Kortteja, kursseja, kynsilakka- ja heijastavia koruja; pieniä kädentaitoja ja elämää...
perjantai 31. tammikuuta 2014
keskiviikko 29. tammikuuta 2014
Leimailutaivaassa väritellään
Leimailukuvien värittäminen on edelleen tapetilla, moni kyselee kuinka ja millä jne. Nyt Leimailutaivaassa on mahdollisuus päästä värittelemään Marikan kanssa.
Marikalta ilmestyy kirja kuvien värittämisestä
ja kirjaa saa ostettua paikan päältä, nimmarilla.
Leimailutaivaan ja Helmiplaneetan tarkka ohjelma ilmestyy maaliskuussa, viimeistään messuviikolla nro 11.
tiistai 28. tammikuuta 2014
Leimailutaivaan ja Helmiplaneetan ennakkoliput
Ennakkolippujen myynti alkaa pian ja myyntiaika on 1.2-1.3.2014. Teen sivuille oman kaavakkeen, jolla saa näppärästi tilattua lippuja kotiin, yksittäin tai kaverin kanssa, jopa ryhmänä.
Uudet rannekkeet saapuvat ensi viikolla, niiden pitäisi lähteä postissa minulle päin tiistaina. Laittelen sitten loppuviikosta jo lunastettuna lippuja matkaan... Pahoittelen, että joudutte vielä hetken odottamaan, mutta onneksi itse messuihin on vielä kuitenkin reilusti aikaa... 46 päivää!!
Käykääs tällä välin osallistumassa arvontaan TÄÄLLÄ.
Käykääs tällä välin osallistumassa arvontaan TÄÄLLÄ.
sunnuntai 26. tammikuuta 2014
Vauvakortti pojalle
En koko syksynä kovin montaa korttia ehtinyt tehdä, joten nyt taas korttien teko maistuu ja vauvakortit onkin ihan finaalissa...
Tämä kortti on toki tilaustyö, ne aina potkivat minua hiukan eteenpäin toimimaan ja niin sain tänä viikonloppuna kaikki Jenkeistä hamstraamani leimasimetkin paikoilleen ja askarteluinnon vallan päälle.

tiistai 21. tammikuuta 2014
Ja kotiin päin
Viimeinen lomapäivä oli kaikkein kuumin ja aurinkoisin ja me jo aamusta lähdettiin Stevenin kyydillä Los Angelesia kohti.
Aikamoinen homma oli saada laukut ulos... tässä vain minun ja Riiviön matkatavarat.
Autossa kuunneltiin Sunrise Avenuen Hollywood Hills:ä ja surulliseksihan se veti, mutta mä päätin haluavani tuonne vielä uudelleen.
Losissa meillä oli vielä yksi tehtävä ennen kotiin lähtöä ja saatiin sekin suoritettua mallikkaasti.

Kuin myös käydä heittämässä ne hyvästit Hollywoodille
Ja niin taas lähdettiin lentämään 10,5 h kohti Frankfurtia ja sieltä vielä reilut 2h Helsinkiin.
Veljeni oli meitä kentällä vastassa ja toi meille toppatakit. Oltiinhan lähdetty matkaan plusasteiden aikaan pelkällä fleecetakilla. Lisäksi meille oli käyty ruokakaupassa ja tehtykin ruokaa valmiiksi, joten ruokaa namaan ja sänkyyn.
Aikaero vaivaa kovastikin, mutta kyllä se tästä ja kaikki oli vaivan arvoista.
Disneyland
Meidän hotellin vieressä oli Disneyland... jonne emme olleet ajatelleet mennä. Käytiin kyllä ennen CHA-messuja Disneyland Downtownissa, jonne pääsee kävelemään kuka vaan ja tekemään ostoksia, mutta se ei ole vielä itse puisto.
Downtownissa on House of blues ja kukas se siellä maaliskuussa esiintyykään...
Viimeisenä lomapäivänä oli laukut pakattuna jo aamusta ja lopputulos oli, että ei mennä shoppaamaan, koska meillä oli jo yhdet extralaukut jokaisella... Myönnän, että itse olin pitänyt myöskin lipun hintaa kalliina, koska en ole mikään laitteissa kävijä, mutta nyt sitten päätettiin, että mennään.
Disneyland aukesi portilta tämän näköisenä
Paikka oli oikea kaupunki

Tässä jo esiinnyttiin
ja tavattiinhan me "tuttujakin"
Ainoa lehmäjuttu koko reissulla
Paljon oli myös erialsia musikaaliesityksiä, joista nautin suunnattomasti
Ja nyt alettiin sitten olemaan loppu metreillä...
pitkä päivä takana ja mä en enää ollut tarkkana. Mentiin pitkään jonoon, koska mä oletin sen vievän saarelle, jolla Pirates of the Caribbean oli... mutta jono vei vesille ja mikäs siinä, olin kyllä huomannut kyltin, että saatetaan kastua, mutta +31C, niin ei haitannut, kunnes... istuimme veneessä ensimmäisenä ja se lähti kulkemaan pimeään tunneliin ja olikin vesivuoristorata.
Siis mä tulen äärettömän huonovointiseksi kaikissa laitteissa ja inhoan niitä yli kaiken. Voitte kuvitella, kuinka mä huusin ja Riiviö ja Jehko nauroivat.
Paikka oli vähän tätä luokkaa, mutta pimeää
Siis ei mun juttu. Ei haitannut, että mä kastuin ihan kokonaan, mutta se inhotus sitä kulkemista kohtaan, jota mä en voinut hallita millään lailla. Sinne en lähde toiste, mutta paikkana Disneyland oli mahtava ja suosittelen. Meiltä jäi kokonaan se toinen puoli, seikkailujen maa näkemättä, koska tähän ei yksinkertaisesti vaan yksi päivä riitä.
maanantai 20. tammikuuta 2014
NHL-matsissa Anaheim Ducks vs Detroit Red Wings
Neidin suuri haave oli päästä NHL-otteluun ja vain ja ainoastaan siitä syystä hän lähti matkalle mukaan... eikö olekkin kumma, että askartelut ei enää kiinnosta?
No, kyllähän me Jehkonkin kanssa oltiin sitä mieltä, että tämä varmasti Teemun viimeinen pelikausi on, joten nyt tai ei koskaan. Ja vaikka paljon olen HIFK:n peleissä käynyt, niin ei SM-liigan peliliput ole edes kalliita verrattuna NHL:än.
Meidän paikkamme oli toisessa päädyssä, maalin takana, mutta toki piti käydä lämmittelyjen aikana poikia morjestamassa vaihtoaition kohdalla
ja kyllähän meidät huomattiin...
Koivu kunnostautui pelissä, 3 x jähyllä, Teemu vain kerran ja kumpikaan ei tehnyt yhtään maalia, vaikka voitto tuli kotiin 1-0.
Huono kuva, mutta kyllä Sami Vatanen oli suomalaisista tällä kertaa paras
Mutta sitten lämmittelyjen jälkeen itse peliin... hiukan oli eri fiilikset kuin meillä ;-D
Aloitettiin kansallislaululla
ja mikä tohina erän keskellä, kun piti putsata jäätä ja sitähän putsattiin muualtakin kuin maalivahvin alueelta.
Heillä oli Selänteen aitiossa loistopaikat ja tässä Veera Selänne pitää jöötä ;-D

Cheerleadereitä ei pelissä ollut, mutta näitä jäätyttöjä monia.
Maskotti oli ilostuttamassa väkeä
No samaan matsiin osui muitakin suomalaisia, Sinellin porukka meidän lisäksi ja suomalaisia räppäreitä. Tämä on oikeasti video, jonka löydät MG:n fb sivuilta 12.1.2014Heillä oli Selänteen aitiossa loistopaikat ja tässä Veera Selänne pitää jöötä ;-D
Meidän paikalta näkyi hyvin kyseiseen aitioon, oltiin vieressä, alapuolella
ja erätauolla tapaamamme truefani, kädentaitaja, katsokaa mitkä bling-blingit.
Matkalla Anheimissa osa V -ruokailuja
Monen montaa erilaista ruokapaikkaa tuli myös kokeiltua reissun aikana ja osa niistä sellaisia pakko kokkeilla-juttuja.
Ensimmäisenä iltana mentiin johonkin tuntemattomaan hampurilaispaikkaan siinä hotellin nurkalla, koska väsymys painoin matkan jäljiltä ja paikka oli vielä meille outo. Hampurilainen oli hyvä, mutta ranskalaiset olivat ikään kuin raakoja sisältä. Eli tiedetään, kuinka joku ei osaa valmistaa ranuja siellä.
Hotellissamme oli remontti meneillään, josta tiesimme kyllä etukäteen ja meidän huoneemme sijaitsi jo remontoidulla alueella. Aamiainen tarjoiltiin kuitenkin täällä
jossa emme sitä syöneet, vaan haimme huoneeseen ja jatkossa mä hoidin sen noutamisen joka aamu kera tämän kauniin korin (tuosta puuman yöpaidasta teidän ei tarvitse välittää)
Togo's, täytetty patonki
El Pollo Loco, tämä oli joku täytetty tortilla
Orangen Outletista joku ravintola... kebab ja salaatti
jauhelihaa
pihviä
vuohenmaitoa hyllyssä
me vaan

aamupalaa, leivästä ei tietoakaan, mutta kaiken maailman muffineita olis kyllä ollut tarjolla.
Starbucksin välipala, proteiini smoothie ja leipäTogo's, täytetty patonki
El Pollo Loco, tämä oli joku täytetty tortilla
Orangen Outletista joku ravintola... kebab ja salaatti
In-N-Out ateriavaihtoehto nro 1
mesta sisältä
Denny's:llä
Viihtyisä paikka, mutta jotain oleellista tästä välistä unohtui ;-D
Disneyland Downtown herkkumyymälä
Koristeltuja omenoita ja vaahtokarkkeja
The cheesecake factory
pieni Mohito
Pieni ruoka annos ja niin taivaallinen
ja lisää
Mustikkajuustokakkua
Tätä pientä kakkupalaa Jehkotar söi 4 kertaa
Neidillä myös vaikeuksia tämän kanssa
Taco Bell
Farmers Marketilla syötiin täällä
ja tarjolla oli herkkuja
Walmartin myymälähyllyjäjauhelihaa
pihviä
vuohenmaitoa hyllyssä
me vaan
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)