perjantai 27. syyskuuta 2013

Viikonloppuni meni jo

Sattui sopivasti, että Riiviöllä ja mulla oli 2 vapaapäivää samaan aikaan ja lähdettiin sitten Mamman hoiviin, ikään kuin viikonlopun viettoon.
Pientä askaretta, lyhennytin tämän telineen papalla
Saan tähän kurssitarvikkeet näppärästi mukaan ja kurssilaistenkin on helppo valita omansa. 
Sitten ehdin myös sikapäiville Kärkkäiselle
Kärkkäisestä täytyy sen verran negatiivista palautetta antaa, että heillä oli tarjouksessa matkalaukkuja ja minäkin sitten valitsin meille punaisen ja mustan. Kassalla sitten sain kuulla, että vain yhden sai tarjoushintaan ostaa. Kaupassa ei asiaa kyllä hintakyltissä mitenkään mainittu, ( kävin oikein tarkistamassa, mutta on varmaan jo nyt korjattu) mutta lehdessä kuulemma oli lukenut. Kaikille ei kuitenkaan lehteä kotiin tule, että pidän tärkeämpänä tällaisen tiedon jakamista tuotteen vieressä. 
No mutta sitten positiivisiin asioihin... En meinaan vähään aikaan ole Kärkkäisellä käynyt ja sain huomata toisessa kerroksessa olevan aikamoisen telineiden taivaan. Itse ainakin tein pari löytöä. 
Mutta nyt alan valmistautua työntäyteiseen viikonloppuun. 

2 kommenttia:

  1. Kätevä teline, itsellekin olisi tarvetta mutta Kärkkäisiä ei ole lähimain:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvan teline ei ole Kärkkäiseltä vaan Cchobbystä. Mutta muita kivoja telineitä löytyi Lahdesta kyllä.

      Poista

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva lukea. Jätäthän oman blogisi tiedot, että pääsen vastavierailulle.