maanantai 31. joulukuuta 2012

Hyvää Uutta Vuotta 2013

Viime vuosi on ollut minulle varsin vivahteikas... paljon on tapahtunut, lähinnä kuitenkin hyviä ja uusia asioita ja hetkeäkään en vaihtaisi pois. Vaikkakin olen ollut kiireinen, niin kuitenkin myös pääosin onnellinen. Kiirekin on itseaiheutettua, kun haluaa miellyttää mahdollisimman montaa.
Kuitenkaan en saavuttanut viime vuoden uuden vuoden lupaustani, en lisännyt muiden blogeihin kommentointia, väittäisin jopa vähentäneeni sitä, mikä on tietysti varsin ikävä asia. Tuntuu vaan, että muutkin lukevat kaikki jutut Facebookista ja se riittää... mä en vieläkään ole sille niin kovin syttynyt, sähköposti on minusta se paras keino kommunikoita puhelimen lisäksi.
Lisäksi Vuodatuksen kesäinen ongelma oli ikävä asia, mutta nyt vuodatuskin toimii taas, vanha blogini löytyy vielä täältä: taavanainen.vuodatus.net, joskaan sinne ei pääse kommentoimaan enkä sitä päivitä, mutta jos joku tarvitsee aiemmin tekemiäni ohjeita, niin ne sieltä paremmin kategorioista kuitenkin löytyy.

Tämän kortin tein Mamman pyynnöstä, se menee hänen naapurilleen.
Kiitokset kaikille blogini lukijoille ja entistä parempaa vuotta 2013. Tavataan taas ensi vuonna, uusin kujein ja osin vanhoinkin ;-D

Ystävälle puna-oranssia

Itse olen sitä mieltä, että ystäviä on vain yksi, mutta kavereita on monta. Itse olen hyvinkin tarkka tästä rajasta, mutta eihän se tarkoita sitä etteikö voi tuntea paljon ihmisä, toisia paremmin kuin toisia ja viettää heidän kanssaa loistavia yhteisiä hetkiä.
Tässäkin niin kaunis teksti.

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Onnea-kortti

Ystävänpäivä jyskyttää takaraivossa, mutta tästä kuitenkin tuli onnittelukortti
Ystävänpäivän aika on seuraavaksi...

Kynsilakkariipuksia

Mamma toivoi kynsilakkakorua, jossa on kullan värinen korupohja...
nämä sopii kuulemma paremmin hänen muiden korujen kanssa... toivottavasti niin ;-D

lauantai 29. joulukuuta 2012

Ruoanlaittovapaa...

Mun piti tänään askarrella muutamat tilausjutut pois alta, mutta aamulla jäinkin kirjoittelemaan postia niin Askartelutreffien puitteissa kuin Leimailutaivasta ja Helmiplaneettaakin ajatellen... onneksi aikaa on vielä 3 viikkoa toteutukseen, että yksi päivä ei haittaa. Sitten mua alettiin hemmotella, Riiviöllä (toisen vuoden kokkiopiskelija) oli jo eilen ruoanlaittovuoro ja sama linja jatkui tänään.
Alkuruoaksi tomaatti-basilikakeittoa
ja pääruoaksi vihersalaattia, coleslaw:ta ja mozzarella-jauhelihapizzaa
Oli pirun hyvää ja mä todella nautin tästä ruoanlaittovapaasta... pitäkääs peukkuja, että sitä kestäis vielä huomisenkin ;-D

torstai 27. joulukuuta 2012

Taulu kuin kortti

Kerroin jo aiemmin lukeneeni Craft Stamperia ja tässä sitten lehdestä inspiroituneena tämän päivän tulos
Ei tähän koko päivää olisi mennyt, mutta aamulla ensin tein lenkin Klaukkalaan moikkaamaan Lintsiä ja sitten Sinelliin hakemaan maalauspohjia. Lisäksi poikkesin vielä toimistotarviketukussa ihan perustavaroita hankkimassa ja sitten kiireen vilkkaa kotiin laskemaan neiti liikenteeseen ja itse päivystämään FedExin poikaa, joka ei sitten ehtinytkään meille tänään, harmi.
Tämä on siis kokoa 20x20x1,6cm, varsinkin tuo paksuus viehätti tässä kohtaa. On maalattua, suihkutettua, leimattua, töpötettyä ja sitä sun tätä. Hauska tätä oli tehdä, suosittelen ehdottomasti muitakin kokeilemaan. 

Jouluaatosta vielä

Purin vasta tänään kuvia kamerastani, ei niitä kyllä montaa ollutkaan, mutta nekin vähäiset...
Joulupukin näin, kuten niin monena vuonna muulloinkin... taas se oli käynyt tontun kanssa naapurissa, mutta ei meille asti tullut kuitenkaan ,-D
Tässä se vielä meitti, että mitä unohtui ;-D
Ja sitten saamani joulukortit... ja taas meni metsään. Lähetin kortteja ja sain paljon kortteja, mutta ihan murto-osa meni, että sain sielät minne lähetin. Pitäisköhän lopettaa koko korttien laittaminen? Ei vaan, kiitokset kaikista saamistani ihanista korteista ja pahoittelut, jos juuri sinulle en korttia osannut laittaa. 
Tuo alla oleva punainen kortti on IFK:lta. Saatiin neidin kanssa molemmat omat. 

Pläjäys 3-kymppiselle

Sain jo alkukuusta tilauksen 30v kortista, energinen, pinkki, sporttinen, iloinen jne...
Ei sitten juuri silloin yhtään ottanut tuulta alleen, mutta en onneksi luvannutkaan tehdä sitä siltä istumalta. Jotenkin tökki ajatus pinkistä ja kun en tiennyt millainen sporttisuus, mutta eilen illalla sitten katselin netistä LA inkin jaksoja (aivan loistavia tatuointeja ja piirroksia), niin tämä syntyi siinä ohella
Tilaajallekin on kelvannut...

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Ammuservettejä joululahjaksi

En kovin montaa lahjaa saanut jouluna, mutta nekin vähäiset oli varsin toivottuja...
Mamma osti mulle uuden villakangastakin, Riiviö on lopettanut mun selän pesun, joten sain pitkävartisen harjan, jotta onnistun jatkossa yksin ;-D
Myöskin perhekalenteri on meillä tarpeen, kaikki menot eivät ole enää mun vallan alla... jännä juttu, eikö totta?
Ja sitten mä hommasin mulle ja Riiviölle matkan Birminghamiin tuttuja moikkaamaan... mutta sen aika ei ole vielä.
Yllätyspaketti oli tämä, Valiolle suunnitellut servetit, joista yksi paketti päätyi meille.
Pakkohan näistä on jotain askarrella, mutta ajan kanssa sitten ,-D

Kotona jälleen

Ei varmaan monelle tullut yllätyksenä, että vietimme Riiviön kanssa joulua Lahdessa vanhempieni ja veljeni kera. Matkaan lähdettiin sunnuntaina ja kotiin on palattu aika äskettäin... kassit on purettu, pyykkikone pyörii ja olisin tarmoa täynnä askartelun suhteen. Joulu teki siis tehtävänsä; mä lepäsin, luin kirjoja ja katselin parit leffat.
Luin myös uusinta CraftStamperia moneen otteeseen ja harmittelin, etten ottanut mitään askartelutarvikkeita mukaan. Koin vaan Lahteen lähtiessä olevani niin väsynyt, että halusin päästä perille ja vetää peiton korville.
Tiedostin kyllä jo etukäteen, että syksy on rankka, mutta arvatkaapa mitä... yhtä tiukan aikataulun olen tehnyt itselleni kevääksikin ;-D Milloinkohan sitä oppii?
Kävin Lahdessa kurkkaamassa kyllä uuden Helmien talon liikkeen ikkunat Hämeenkatu 11:ssa.
Mielenkiintoiselta ja erittäin kutsuvalta näytti ja ensi kerralla tähtään Lahteen liikkeen aukioloaikana.
Lisäksi sain mielenkiintoista sähköpostia joulun aikaan Saksasta. Sigrid on ensimmäisen kerran kirjoittanut minulle helmikuussa 2008 ja hän ei osaa suomea, mutta on vallan kiinnostunut maastamme. Lisäksi hän on nähnyt minut messuilla demoilemassa ja siitä rohkaistuneena kirjoitti minulle alunperin. No nyt sitten kirjoittelin hänelle millainen on meidän joulumme... olihan fiilis, että kirjoitan esseetä kouluun ja hiukan jouduin kaivamaan sanoja... en ole ennen ajatellut lanttulaatikoita ja rosollia englanniksi, mutta tulipahan nekin sitten selvitettyä.
Nyt pakkaamaan muutamia palkintoja ja tilauksia.

tiistai 25. joulukuuta 2012

Mitä puuttuu??

Facebookin puolella jo kerroinkin maistaneeni joulua, mutta jotain tästä herkusta mielestäni puuttuu... mikä se olisi sinulle vai arvaatko mikä se olisi minulle?
Joulupäivän ilta klo 20:00 mennessä tähän postaukseen kommentoineiden kesken arvon jotain pientä... ;-D
Edit.
Kivasti olitte arvanneet yhtä sun toista, mutta vain Vilimarika tiesi oikean vastauksen; säilykepäärynän siivuhan se siihen päälle mielestäni kuuluu. Kyytipojaksi Mehukattia, sitä ei voita mikään. Mähän en juo kahvia, viiniä, olutta, siideriä ja teetäkin yleensä vaan, kun olen flunssassa, joskin koulussa olen sitä joutunut juomaan, kun ei pelkkä vesi aina maistu.
Kuitenkin koska kyseessä oil arvonta, muistan ensin Vilimarikaa jollain pienellä ja arvonnan voitti Jehkotar. Onnea!

lauantai 22. joulukuuta 2012

Joulu on punainen

On aika hiljentyä ja rauhoittua joulun viettoon... joten toivotan kaikille tasapuolisesti

perjantai 21. joulukuuta 2012

Kynsilakkakoruja joululahjoiksi

Nämä korut tein lahjoiksi, ne on jo annettukin
rintakoru/hattuneula, miten kukakin sitten haluaa sitä käyttää.
riipuksia
Näistä itseasiassa tuo ylin, vihreä-kulta on Riiviön tekemä.

Lumiukkosoppaa

Halusin minäkin muistaa luokkatovereitani, kun koulu keskiviikkona tältä vuodelta loppui. Olin tehnyt heille kaikille lumiukkosopat, joskaan ihan kaikki eivät enää vaivautuneet kouluun.

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Lisää riipuksia

Tämä on nyt viimeinen kuvakooste kynsilakkariipuksista tälle päivälle
Nuo kaksi viimeistä on mun suosikkeja...

Kynsilakkariipuksia

Riipuksiakin ehdin sentään kuvata...
Näitä on ollut ihan julmettoman hauska tehdä ja itse tykkään tosi paljon. 

Kynsilakkakoruja hiuksiin tai takin kaulukseen

Nämä ruusukkeet olen kuvannut ja tehnyt ajat sitten, mutta ompahan tässä jäänyt laittamatta blogiin



Näissä on vähän tämän tyylinen hiusklipsi kiinnitysvälineenä. 

lauantai 15. joulukuuta 2012

Heijastin uudella kiinnityksellä

Ihanaa, kun nyt alkaa olla syksy pulkassa... enää 3 päivää koulua ja sit alkaa loma. Siivousta on vielä tämä viikonloppu, mutta se syksyinen mneo pääkolmantena jalkana on ohi ja olohuone alkaa taas näyttää olohuoneelta tämän päivän järjestelyiden suhteen. Ainakin hetkeksi on saatu kurssikassit järjestettyä paikoilleen odottamaan ensi kevään kursseja.
Heijastimiin tein pieniä muutoksia tuossa syksyn aikana
 Muuten sama kuin ennenkin, se suosituin malli, mutta kiinnitykseen laitoin tuollaisen klipsin. Klipsi on tiukka ja sillä saa reikiä tekemättä heijastimen kiinni takkiin jne.
Näitä klipsejä tulee varmasti myyntiin, kunhan ehdin niitä pussittaa valmiiksi. Tämän illan kuitenkin otan rennosti vielä.

tiistai 11. joulukuuta 2012

Pullosukka

Armoton väymys painaa, mutta vielä on viimeinen jouluvalmisteluviikko meneillään... ensi viikolla mä en enää tee joulua, mä nukun ja herään sitten kevään juhlia varten.
Tänään pikaiseen tein pullosukan, tämä ei oikeasti ole joulujuttu vaan synttärilahja... "sukan" sisään on piilotettu 5 cl:n Finlandia vodkapullo.
Ei siis humaltumistarkoitukseen vaan lähinnä vitsinä.

perjantai 7. joulukuuta 2012

Naisten joulumessuilla

Nyt on kolmas päivä alkanut messuilla ja vielä viikonloppuna on mahdollisuus saapua katsomaan mitä kaikkea on tarjolla.
Blogia ei kyllä nyt ehdi päivittää, messut on auki joka päivä 10-18 ja illat tehdään lisää heijastimia... Ne tuntuu olevan nyt ehdoton hitti.
Minut löytää B-hallista.

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Läpi tuulen ja tuiskun...

Talvi se tuli tänne eteläänkin ja vähän kerta rysäyksellä perjantaina... olen viettänyt tänä viikonloppuna autossa kivasti aikaa, lähinnä muutaman sadan kilometrin verran kurssien perässä, mutta vihdoin kotona ja nyt liki valmiina ensi viikon koitoksiin.

Keskiviikkona alkaa Naisten Joulumessut Wanhassa satamassa, Helsingissä ja siellä minäkin tavaroineni aina sunnuntaihin saakka. Tule moikkaamaan ja katsomaan mitä kaikea on tarjolla...
Kommentoi yhteystiedoillasi ja osallistu pääsylipun arvontaan sinulle ja ystävällesi... siis yhdellä kutsukortilla kaksi henkilöä sisään, arvo 10e. Osallistumisaikaa tiistaihin 4.12.2012 klo 11:30 asti.
Edit.
Onnittelut Lilalle. Laitan sinulle sähköpostia asian tiimoilta.