lauantai 17. marraskuuta 2007

Koulupäivä


Tänään piti tehdä joku päivä sisään Riiviön koulussa kevättä varten. Saatan olla väärässä, mutta oletan sen olevan helatorstain jälkeinen perjantai, mitä siis sisään tehtiin.
Koulu oli tehnyt sellaisen päätöksen, että joko oppilas tai huoltaja osallistuu kouluun ja meidän Riiviö lähti shoppaamaan. Mä sain aamulla kirjat ja lukujärjetyksen ja sen mukaan läksin sitten kouluun. Onneksi sain jo mennä autolla ;-D
Rehtori piti meille ensimmäisen tunnin, kävi läpi Jokelan tapausta ja pidimme siinä hiljaisen hetken. Kun ajatellaan, ettää koko 480 koulun huoltajien mahdollisuutta osallistua koulutyöhön, niin paikalla meitä aikuisia oli vain kourallinen.
Seuraava tunti oli äidinkieltä ja me käytiin läpi verbien sijamuotoja ja persoonia. Vaikka mun peruskoulun loppumisesta on 18 vuotta, niin yllättävän hyvin muistin kaikki ja minusta se oli hauskaa. Riiviön luokasta liki puolet oli jättänyt tulematta kouluun tai anoneet päivän vapaaksi. Aikuisia oli paikalla 5 kpl ja lapsia 10 kpl.
Seuraava tunti oli historiaa ja siinä täytettiin ristikko keski-ajasta.
Aika jännä huomata kuinka eri tasoisia kaikki lapset ovat, joskin luokalla on maahanmuuttajia, jotka eivät vielä kunnolla osanneet suomea ja opettajan aikaa meni yllättävän paljon heidän neuvomiseensa. Ristikon jälkeen saatiin valita seuraava tehtävä, oli väritystehtäviä aatelineitojen vaatteista tai ritareista. Sitten oli luettavana muutama eri ja vastattava kysymyksiin. Mä luin keski-ajan sairauksista ja vastasin niihin kysymyksiin. Vielä toin kotiinkin keski-ajan naimisiin menosta kertovan tarinan, josta piti tehdä tiivistelmä. Aiheet oli varsin mielenkiintoisia nyt, toista oli silloin kouluaikaan.
Ruokana meille oli ihan tavallista lihakastiketta, salaattia ja riisiä ja perunaa. Naureskeltiin siinä vanhempien kanssa, että kuuluuks tähän kahvi? ei kuulunut ja sitten todettiin, että mennään sitten Essolle, mutta heti saatiin tiukka vastaus ettei koulun alueelta saa poistua. Lukujärjestyksessä luki jo, ettei koulun alueella tai sen välittömässä läheisyydessä saa tupakoida. Ruoan jälkeen menin kuitenkin seuraksi tupakalle, vaikken itse polttanutkaan.
Viimeinen tunti oli liikuntaa ja enhän mä ollut tajunnut ottaa sisäpelikamoja mukaan, niin tyydyin katselemaan vierestä. Huvittavinta musta oli, että osa tytöistä oli jättänyt sukat jalkaansa ja opettaja siitä huomautti, että lainakengät tai paljain jaloin pitää olla.  Neljällä tytöistä oli farkut verkkareiden alla, koska he eivät viitsineet ottaa farkkuja pois. Mä ihan hämmästyin, että mistä olivat saaneet moisen idean ja mitä se hyödytti? Opettaja tosin ei tätä huomannut, mutta mähän asiaa oikein ääneen ihmettelin ja niin tytöt joutuivat riisumaan. Kamala tyyppi ;-D



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva lukea. Jätäthän oman blogisi tiedot, että pääsen vastavierailulle.