Kortteja, kursseja, kynsilakka- ja heijastavia koruja; pieniä kädentaitoja ja elämää...
perjantai 30. marraskuuta 2007
Massailua
Mä en oikein koskaan ole pitänyt pipareiden leipomisesta, enemmän olen syönyt vaan taikinaa. Fimojen kaulinta pastakoneella on kyllä niin helppoa, että tämä tuntuu kyllä tosi mukavalta.
Me Helin kanssa ihastuttiin jo Sinellissä Pörrön taiteiluun ja tänään sitten kokeiltiin yhdessä.
Tässä mun tuotokset...
Massan päällä on käytetty Perfect pearls -jauhetta ja Metallic Rub-Ons värejä.
Jokusen joululahjan saatan näistä saada aikaan tai sitten en. Monen monta rautaa on tulessa, mutta aika näyttää saanko kaikki valmiiksi.
Pipari tuoksuu myös meillä ;-D
Olen jo kauan sitten hommannut tuon Finnstampåerin leiman Piparin tuoksua..., mutta en ole sitä kertaakaan käyttänyt. Jotenkin ei vaan ole sopivaa saumaa tullut, mutta ei siis hukka ostos lainkaan.
torstai 29. marraskuuta 2007
Sininen Magnolia
En ollutkaan vielä testannut tuota puuleimasinta, mutta idea siitä on kypsynyt pari päivää. En kyllä saanut aikaan sitä, minkä sieluni silmillä näin, mutta tästä on hyvä jatkaa...
Riiviön blogista löytyy Magnoliadeco, onko kiinnostuneita?
Urakalla joulutähtiä
Vein eilen töihin jokusen kortin näytille ja tietenkin joku jäi ilman ;-D
Tänään sitten pyynnöstä olen tehnyt joulutähtikortteja, jotka vien huomenna töihin.
Näissä on vaihdettu vaan kuvaa tai taustapaperia. Onneksi olin kasannut kuvat ja laittanut kimalteet valmiiksi, niin nopeutin korttien tekoa huimasti.
Itse pidän näistä joulutähdistä.
Morehead vielä
Tämäkin tyttö on aika sulonen...
Väritin nuo kulmatarrat mustalla, kun ei oikein muuten erottunut taustasta.
keskiviikko 28. marraskuuta 2007
Moreheadin tontut
Nämä tontut ovat olleet kysyttyjä ja siksi tein parit lisää. Onhan ne aika söpösiä kuvia.
Tämä on myös vaihtelua tekemiseen.
Tonttutyttö K-18
Mun kasvatusperiaatteet on kaiketi nämä armeijassa opetetut; uhkailu, kiristys, lahjonta ja katteettomat lupaukset... ainakin koskee miehiä.
Muistan taas erästä jouluna, vaikken tiedä onko hän sen ansainnut ;-D
tiistai 27. marraskuuta 2007
Tyttö ja sydän
Tänään tein myös atc-kortteja, joita en tosin vielä paljasta, mutta kokeilin myös tätä sydämellistä tyttö -leimasinta.
Riiviön blogista löytyy Magnoliadeco, onko kiinnostuneita?
Magnolioita taas
Moni on laittanut kysymyksiä, että mistä näitä mgnolian leimasimia saa. Mä olen hakenut omani Ruotsista, mutta saa niitä tilaamallakin... Eräs vaihtoehto on Scrapbookdepot, josta itse tilaisin, jos lähtisin tilaamaan Magnolioita. He ovat palauttaneet leimasimet sivuilleen, eivät siis myyneet kaikkia work shopissaan.
Mä en sitten yllyttänyt, mutta jos tilaat tuolta yli 40 euron edestä ja pakettisi painaa alle 2 kg, saat sen ilman postikuluja.
Poika lahjasäkin kanssa
Tämä leimasin kuuluu siis Magnolian klubipakettiin ja vasta nyt ehdin sitä itse kokeilemaan. Tuntuu, että olen paljon leimannut ja vastaavasti saanutkin kuvia, mutta milloinkohan nekin pinot saisi hyödynnettyä? nyt en ainakaan halua vaihtaa kuvia pitkään aikaan.
Tässä kuitenkin tämä kortti. Ruutunauha on Sinellistä ja musta se on tosi kivaa nauhaa.
Nuo tagit erottuu aidossa kortissa enemmän edukseen vihreine reunoineen.
Leipälapio nro 2
Tämän voisin jo kuvitella omaan keittiööni koristeeksi... Lehmät sopii sinne paremmin.
maanantai 26. marraskuuta 2007
Testattu on
Nyt on testattu tänään tullut leimasin. Olisin tietysti voinut ihan käsin kirjoittaa noille viivoille tekstiä, mutta laiska mikä laiska ja leimata piti ;-D
Leipälapio ;-D
Hiukan on pieni siihen tarkoitukseen, joskin ei mulla ole leivinuuniakaan. Lähinnä tämän koristeeksi keittiön seinälle ajattelin, mutta en omaan keittiööni.
Postia Australiasta
Pientä shoppailua tälle päivälle... tai siis Lauralta ostin leimasimen, joka saapui tänään. Vielä en ole sitä ehtinyt testata, mutta ihan kohta.
Tätä olen ajatellut Scrapbookiin tai myös kortteihin...
Tarjoustalosta löysin tällaisen metallisen mini laatikoston 12 cm x 27,5 cm, jolle on vielä tilaa mun askartelupöydällä. Tämä tarttui mukaan, koska oli edullinen 4e. Olen katsenut vastaavaa muovista Suomalaisessa ja se oli hiukan eri kokoinen, mutta tuplaten kalliimpikin.
En ihan tarkkaan tiedä vielä, että mitä tähän laitan, mutta ensin ajattelin kimalleliimoja. Toiseen laatikkoon voisi mennä haaraniitit ja eyeletit... Kyllä mä käyttöä löydän.
Suutarin lapsilla ei ole kenkiä
Lupasin etten enää tänä vuonna joulukortteja tee, mutta ainakin omat kortit on tehtävä. Siis olen mä jo listan lähetettävistä korteista tehnyt, mutta tänään laitoin myyntiin viimeisen satsin joulukortteja. Täytyy siis ainakin ne omat kortit vielä tehdä... noloa olis olla lähettämättä.
Tässä on yksi kortti, jonka saatan lähettää tai sitten en...
TBZ
Multa kysyttiin, että mikä on TBZ tarra? TBZ on firma, joka valmistaa erilaisia 3d-kuvia, korttipohjia ja muutakin askarteluun liittyvää. En erityisemmin ole kiinnittänyt merkkeihin huomiota, että mikä on kenenkin, mä valkkaan niin kuvat, tarrat kuin leimasimetkin ihan mutu tuntumalla.
Tarroja on kuitenkin kuvattu tuonne TBZ:n sivuille, katso täältä. Toivottavasti tästä oli apua.
sunnuntai 25. marraskuuta 2007
Lapsista sen kasvun huomaa
Aika usein kuulee sanottavan, että aika kuluu nopeasti ja varsinkin lapsista sen huomaa. Toden totta, mä huomasin sen tässä kohtaa...
mun kummivasikka Yvonne on kasvanut valtavasti.
Kohopasta kokeilu
Tänään Heli tuli meillä käymään ja leikkaamaan piparistanssilla kuvioita. Unohdin eilen ottaa stanssin mukaan messuille, vaikka olin luvannut.
Heli toi minulle Kodin ykkösestä A2 kokoa olevan leikkuualustan. Tiina oli ostanut mulle sellaisen jo helmikuussa, mutta nyt uudistetun askartelutilan myötä tarvitsin pöydälle toisen. Mahduttiin nytkin Helin kanssa molemmat saman pöydän ääreen.
Helin leikatessa kuvioita, minä testasin eilen messuilta ostamaani kohopastaa. Kohopastaa saa Charlotasta.
Aika mielenkiintoinen materiaali.
Annetaan säläpussi nro 2
Taas olisi tyrkyllä ylimääräistä tavaraa yhdelle. Roskiin menee, jos ei kelpaa kellekkään, tosin nopeus on tässä se ratkaiseva juttu. Laita ensin kommentti ja sitten mulle meilillä osoitteesi... taavanainen at taavanainen .com. VASTAANOTTAJA LÖYTYNYT!
Postikulut tästä tosin täytyy mulle pulittaa... maksikirje 3,75e.
Tässä on siis vaalean turkooseja korttipohjia ja niihin kuoret 3 kpl. Korttipohjat on kiiltäviä.
Sitten on sinisiä ja kirkkaita mikrohelmiä, kukkasia, numeroleimasimet ja palikka.
Noiden mikrohelmien takia postikulut on maksikirjeen luokkaa, purkit ei mahdu postiluukusta.
lauantai 24. marraskuuta 2007
Hihatin
Siis kerroin jo aiemmin tehneeni tämän eilen ja kuvia oma tekemästäni laittaa, kunhan Riiviö toimii mallina. Siis mallihan pitää olla se, kenelle hihatin on tehty.
Varsin tuntui tyytyväiseltä koko tyttö, tämä päällä pääsee koulun itsenäisyyspäivän juhlaan ja Mamman 60v -bileisiin...
Takaa näyttää tältä
ja edestä
Ei ihan tämän topin kanssa sovi, mutta se asia korjattaneen vielä.
Nalle Puh -deco
Sain eilen Triinin Nalle Puh -decon tänne meille ja tänään olen oman osani saanut aikaan. Nyt deco on valmis lähtemään kotiin.
Messut on nähty
Hiukan oli aamulla lähtövaikeuksia, kun messuille suunnattiin. Auton ovet olivat jäätyneet tiivisteistään kiinni, mutta Riiviö kömpi sitten takaluukun kautta sisään avaamaan ovet. Joskus olen sen joutunut tekemään myös itse, mutta onneksi nyt oli apulainen mukana.
Helin ja Eepit tapasin ovella, hiukan ennen messujen aukeamista, kuten oli suunniteltu.
Aika pieni oli Kädentaito 2007-osuus messuilla, mutta kyllä mä sieltä omani löysin.
Ihan ensimmäiset ostokset tein Wennströmillä, josta löysin tämän kuvioleikkurin.
Sitten ostin Sinellistä ruutunauhaa, kivan jouluiset värit, mutta mä voin käyttää näitä ympäri vuoden, jos riittää...
Sitten Charlotassa tiedettiin meitä jo odottaa... Maiju oli kertonut meidän tulevan tänään.
Aiemmin ollaan kokeiltu kohopastaa ja musta se vaikutti sottaiselta jutulta, mutta ostin nyt kokeeksi kuitenkin parit purkit. Katsotaan mihin näillä kykenen vai kykenenkö mihinkään.
ja Skräppikulma oli myös uutena yrittäjänä tavata.
Ostin viimeiset tällaiset kukat, mä olen vallan hullaantunut näihin kukkiin. Muutamat kivat paperit oli kanssa saatava. Kertoivat, että heidän psotikulunsa tulevat vielä muuttumaan asiakkaille mukavimmiksi ja isot/painavat paketit tullaan lähettämään matkahuollon kautta. Jään siis odottamaan sitä.
Angelasta ostin jouluisia papereita kirjasen ja ruutunauhaa, yllättäin.
Muita ostoksia sitten oli vähäsen...
koristeet ikunaan, jotka on tehnyt Riiviön koulukaverin äiti
ja kahvipöytään
Jää itselle enemmän, kun niin moni on tälle sanalle allerginen ;-D
Kameraa ei mulla ollut matkassa, tai siis kamera oli kyllä, mutta muistikortti oli jäänyt tietsaan kiinni. Helin kameralla on sitten kuvattu Riiviön uudet hiusvenkulat ja mun bongaamat lehmät. Eläimet käytiin meinaan viimeisenä läpi, kun pojille oli luvattu. Me Riiviön kanssa vaan ei kauaa voitu olla, kun Riiviö on allerginen ainakin hevosille, koirille ja kissoille. Muita eläimiä ei olla ehditty testata näin.
Nähtiin myös tuttuja paikan päällä. Tarja kävi koputtamassa olalle, että oletko Taava ja olinhan minä. Tarjan kanssa ollaan meiliä vaihdettu tässä jokusen kerran. Anita moikkasi meitä, kun pidettiin lapsille (ja itselle) pientä evästaukoa. Ira oli kanssa paikalla ja yllättyi nähdessään minut rattaiden kanssa. Eeppiä siinä kuskasin, ihan vanhasta tottumuksesta meni.
Tack 'n peel
Sain eilen paljon postia, leimattuja kuvia ja myös Finnstamperin tilauksen.
Olin ymmärtänyt tuon Tack 'n peelin käyttötarkoituksen väärin. Tosin vika on ihan minun, en lukenut sitä loppuun asti.
Eli aiemmin olen käyttänyt ez mountia, joka liimataan leimasimen taakse ja suojapaperin poistamalla sen voi kiinnittää muovipalikkaan. Oletin tämän olevan samanlaista ja kun pala on vaan 10 x 16 cm, niin pidin sitä tuhlauksena.
Kuitenkin tämä liimataankin muovipalikkaan kiinni ja suojapaperin poistamalla saat palikkaan kiinni minkä tahaan kumileimasimen, joka ei muuten pysyisi kiinni missään.
Oikein hyvä tuote siis, että jatkossakin kannattaa lukea käyttöohjeet, mutta myönnän, että mun pitää päästä vaan heti töhöttämään ja siinä se.
Ja tuosta mustetyynystä. On oikein todella hyvä musta (kirkas ja tumma) ja takuuvarmasti vedenkestävä. Jäi mun uusiin leimasimiin niin hyvin kiinni, että ei lähtenyt irti. Tosin kokeilin vaan pyyhkiä vauvan peppupyyhkeillä enkä millään muulla. Mä koin, että se Craftersin kuumennettava musta on mulla jotenkin harmahtava tai siis se ei ole enää niin syvä musta, jota jossain välissä kaipaan ja kun olen vertaillut sitä tuohon Versa fine -mustetyynyyn, niin ero on kuin yöllä ja päivällä.
perjantai 23. marraskuuta 2007
Tiimipäivä
Meillä oli duunin puolesta tänään Hotelli Vantaassa tiimipäivä, joka alkoi klo 9.00. Oikein mukava oli taas olla koko porukan kanssa koolla, kun mähän en vakituisessa työssäni ole ollut muutamaan kuukauteen. Mä olen siis ollut suklaapuolella lainassa, vaikka keksien maailmaan oikeasti kuulun.
Olin mä varustautunut koko päivän ojelmaan ja teinkin sitten tämän tänään. Tai on se vielä ompelematta muotoonsa, mutta neulottu osuus on valmis. Huomenna saan sen valmiiksi ja Riiviö saa toimia mallinukkena. Sillehän mä sen tein kuitenkin.
Päivä meni tietty hyvin virallisten juttujen merkeissä ja mä samalla sainkin kudottua tuota hihatinta. hiukan oli uteliaita, että mikä siitä tulee ja saitko sen jo valmiiksi, mutta kukaan ei varsinaisesti ihmetellyt, että mulla oli puikot mukana. Hauskuus alkoi vasta, kun pomoille pidettiin tietokilpailu.
Tässä kännykkäkuva yhdestä tehtävästä
eli kasaavat Kismet lavaa Fanipaloilla. Ei ihan suju ulkomuistista...
Mä en jäänyt Frederikkiä kuuntelemaan vaan hurautin autolla kotiin. Huomenna on rankka päivä messuilla edessä.
torstai 22. marraskuuta 2007
Mangolian angel policy
Nyt olen saanut muutaman sähköpostin, jossa on kysytty myisinkö Magnolian leimasimia. Magnolian sivuilla lukee näin:
Vi
tillåter dig att sälja dina alster så länge de är handstämplade. Du får
gärna skicka in kort och alster du stämplat till tidningar tävlingar
m.m.
Vi tillåter dig INTE att sälja våra stämplar vidare på auktioner såsom Tradera, ebay m.m (detta gäller bara själva stämpeln)
Alla våra motiv är Copyright skyddade.
Ruotsin kieli ei ole mun vahva ala, mutta ymmärtäisin tämän niin, että myydä voit Magnolioilla tehtyjä kortteja, kunhan ne on vaan käsin leimattuja. Leimasimien myynti esim. ebayssa (huuto.net) on kiellettyä.
Ja toiseksi... mullakin on leimasimet olleet niin vähän aikaa, etten ole ehtinyt edes kaikkia testaamaan ja en siksikään ole valmis luopumaan omistani.
Jospa menisitte Ruotsissa käymään... voit lukea mun ekasta reissusta täältä ja suunnittelusta toiselle kierrokselle täältä.
Jos taas haluaa tilata ulkomailta, niin pitäisin silmät auki Scrapbookdepotin kanssa. Heillä ei juuri nyt ole Magnolian leimasia kaupassa, kun ovat pitämässä workshop:a ja meinaisvat myydä leimat siellä. Jos eivät mene kaupaksi, niin sitten palauttavat leimasimet kaupan sivuille. Tosin he myös odottavat uutta toimitusta.
Heiltä saat siis yli 40 euron ja alle 2 kilon paketit ilman postikuluja.
Kädentaito 2007
Muistakaa Kädentaito 2007 -messut nyt pe-su Messukeskuksessa.
Perjantaina pääsee 2 yhden hinnalla klo 15 jälkeen. Mä olen paikalla Riiviön ja Helin kanssa lauantaiaamuna klo10. Saa tulla kiskomaan hihasta, jos tunnistaa.
Ainakin Angela ja Sinelli ovat taas paikalla ja niin monia muita. Nähdään siellä!
Magnolia tyttönen
Tänään olen saanut peräti yhden kortin aikaan. Kaikkea muuta suunnittelematonta on sattunut kyllä... mutta ei niistä sen enempää.
Vallan innostuin kohokuvioimaan noita ovaaleja kartongin palasia, joita mulla on vino pino. Täytyy katsoa myöhemmin, että kelpaisko ne muillekin...
keskiviikko 21. marraskuuta 2007
Ystävänpäiväkortti
Kaiken ei tarvitse olla aina Magnolialla leimattua... ;-D
mutta aika moni kuitenkin, mutta tämä ei.
Mä itse vierastan kovasti kaikkia sydän juttuja, siis en koe voivani lähettää sydämiä ystävilleni tai sanotaanko, että kun mulla ei ole juuri sitä ystävää, niin en voi. Tässäkin tuo sydän on liian iso, vaikka nalle muuten on musta hauska.
Talvinen tervehdys
vaikkei vielä oikea talvi täällä olekkaan, niin mä sitä kuitenkin odotan. Kaipaan lunta ja pientä pakkasta.
Heti kun meillä on tarpeeksi lunta, niin lähetän tämän kortin.
Tämä leimasin on siis joulukuun Magnolia klubipaketista.
tiistai 20. marraskuuta 2007
Uusi askartelulehti IHANA!!
Osa on jo varmaan tähän Ihana -nimiseen askartelulehteen on törmännyt Tampereen messuilla ja lopuilla on siihen mahdollisuus nyt viikonloppuna Helsingissä.
Mä sain omani tänään postissa
Lehden päätoimittaja on siis Kaarina Korventaka, johon törmäsin aiemmin Kauneus- ja terveysmessuilla Häät -osiossa.
Lehdessä on Pörrön palsta, jossa on pieniä vinkkejä massailuun. Se tuntui nyt ensisijaisesti mukavimmalta jutulta, kun on vasta kerran kokeiltu massoja ja joululajaideoita syntyi kyllä.
Lisäksi Tuula Arvilommi neuvoi skräppäykortteja tekemään joulua varten. Tuulaltahan on ilmestynyt kirja Tee oma leikekirjasi tänä syksynä. Skräppäys on aika hurjasti nyt esillä mediassa, vaikka monihan sitä on harrastanut jo aiemmin.
Lapsille on myös oma irroitettava osionsa, joka on musta kiva lisä. Meilläkin voidaan siis lukea lehdet vuorotellen eikä tarvitse tapella keskenään.
Lehdessä on myös kilpailu, jossa voit voittaa BigShotin...
Lehti ilmestyy 4 kertaa vuodessa ja tämän lehden virallinen ilmestynispäivä on 23.11. Seuraava numero tulee jo 30.1. tammikuun numerossa alkaa Skräppäyskoulu ja sitä ainakin odotan mielenkiinnolla.
Minusta ihan positiivinen paketti, jossa oli monenlaista asiaa, sellaisia mitä en ole koskaan kokeillut ja jo ennestään tuttua.
Joulukorttikilpailu
Osallistuin minäkin Askartelupuoti Pian joulukorttikilpailuun, kun siitä vielä viime minuuteilla Tarun blogista luin. Toivottavasti korttini ehti vielä perille...
Päädyin tähän korttiin...
Laitoin kortin tähän itseäni vartem kun en ole vielä tehnyt toista samanlaista ja kuitenkin tällä kortilla on ainakin minulle arvoa, jos ei muille.
Edit.
En päässyt kilpailussa palkintosijoille, mutta kiva oli silti osallistua. Onnea voittajille. Voittajien nimet voi käydä lukemassa Askartelupuoti Pian sivuilta.
maanantai 19. marraskuuta 2007
Magnolia klubipaketti
Mäkin sain tänään klubipaketin, mutta posti tuli just, kun mä jo vedin kenkiä jalkaan ja olin menossa töihin. En siis ehtinyt enää tänne mitään tietoa laittaa. En kyllä ensin siitä harmaasta muovipussimaisesta kuoresta ymmärtänyt, että se olisi voinut olla se kauan odotettu paketti.
Ez foamit jäi todella pois kyydistä, mutta eipä niitä ole veloitettukaan. Mulla on kyllä sitä Ruotsin reissulta vielä vähän... Klubipaketti on todella edullinen kokonaisuus, mutta jos nyt jo oli 1000 tilaajaa, niin tämä repeää niin käsiin että seuraavalla kerralla täytyy odottaa vielä kauemmin. Harmi etteivät halua palkata lisää väkeä töihin, että heidän toimintavarmuutensa paranisi ja toimituksia voisi kehua. Niin ihania kuin leimasimet ovatkin, niin täysin tyytyväinen heidän palveluunsa ei voi olla.
Ystävälle
Alan olla sitä mieltä, että joulukortit on tehty. Saatan taas viikon, parin päästä olla toista mieltä, kun osa ihmisistä herää joulukorttien lähettämiseen joulukuun alussa ja taas kaksi päivää ennen korttien lähettämistä. Itse mä tein eilen listaa lähetettävistä korteista ja jää mulle muutama kymmen yli, vaikka omani jo kirjoittaisinkin valmiiksi.
Nyt kuitenkin jo Ystävänpäivää ajattelin, joskin ystävää voi muistaa muutenkin.
Limeä ja pinkkiä
Eilen ehdin pitkästä aikaa selaamaan blogeja, ihan meinaan hävettää että mun normaali blogirinki on kutistunut vaan pariin, kun aikaa ei riitä kaikkeen. Mielelläni kyllä kommentoisin ja katselisin myös muiden tuotoksia.
Alkoholimusteita mun piti testailla, mähän ostin 3 purkkia Ruotsista, mutta ehkä ne ei vieläkään ole mun juttu. Heti alkuun meinaan jätin ne väliin. Jos ruoan jälkeen katsoisin uudestaan...
Tämän kortin nyt tein kuitenkin...
Tuo Magnolia on vaihdossa tullut kuva ja musta yllättävän pieni ollaksen Magnolia, mutta ihan hyvä niin.
Tuon tausta tein mustetyynyillä paperia hangaten, sitten mustalla leima päälle ja vielä väritöntä kohojauhetta koko alalle. Joskus kaipaan kiiltoa, mutta en koko korttiin.
sunnuntai 18. marraskuuta 2007
Sininen Magnolia
Minunkin piti kokeilla sinistä Magnoliaa, kun olen nähnyt niitä muuallakin. Jotenkin miellänkin sinisen lumihiutaleiden kanssa sopivimmaksi väriksi. Joskin nämä kultaiset hiutaleet ei mielestäni ole lainkaan pahan näköisiä...
Joulutähti ja kuusi
Tämä joulutähti paperi on yksi mun suosikeista tämän hetken jouluisista papereista, jota mulla on. Aika vähän itseasiassa olen hommannut joulupapereita, kun niitä oikeastaan vasta nyt alkaa tulla kauppoihin... Mä taas alan olla jo loppu suoralla korttien kanssa, ehkä
Tässä kuitenkin yksi versio
Säläpussi tyrkyllä
Näitä en vielä ole roskiin heittänyt, jos vaikka joku kokisi tarvitsevan...
On kuitukankaita neljää eri väriä, huovasta vihreitä ja punaisia kukkasia, 1mm 3d-tarrapaloja 5 arkkia (joista yhdestä on aloitettu), kullan väristä kangasnauhaa rulla, hopeisia enkeleitä purkillinen, sinisiä kukkasia, korttipohjia ja -kuoria 3 kpl, kangaskukkasia pink ja vaal. sin.
Nämä annetaan postikulujen hinnalla tai saa tulla noutamaan. Postikulut on 1,40e.
Halukas, laita tähän kommentti ja vielä lisäksi mulle meiliä taavanainen at taavanainen .com. Meiliin haluan osoitteesi, mihin kuoren voin laittaa, ellet tule noutamaan.
Tämä on lähetetty ekalle halukkaalle!!
Synttärikortti
Tämä lace-kuvioitu korttipohja tuli vastaan järjestellessä ja pitihän mun tunkea Magnolia tähänkin kokeeksi.
Tämä kortti saattaa olla erään blogistaankin tutun syntymäpäiväkortti...
Rippikortit
Hyllyjä järjestellessä tuli vastaan nämäkin ristikortit, joita viime talvella ostin. Ei ne siis kovin pahasti hukassa olleet...
Tulipahan kokeiltua nämäkin, mutta ennen kaikkea uusi pöytä jne. Työpiste tuntuu toimivan hyvin ja tavarat ainakin toistaiseksi menivät jopa paikoilleen saman tien. Saas nähdä kauanko sitä jatkuu... mahduttiin kuitenkin Riiviön kanssa loistavasti vierekkäin, Riiviön tulokset.
lauantai 17. marraskuuta 2007
Uudistettu askarteluhuone
Ajattelin nyt kertoa teille, että miksi en ole tehnyt yhtään askartelujuttua kolmeen päivään.
Torstai-iltana mä tyhjensin mun makuuhuoneen askartelutarvikkeista ja kannoin ne olohuoneeseen tehden kamalan kaaoksen. Osa meni jo siinä vaiheessa roskiin, kun en niitä jaksanut katsella enää.
Löysin sitten sitten mappihyllyni reunasta post it -lapun, jonka olen joskus kauan sitten saanut
Kyse on siis Finnstamperin Sarista, joka on palkinnut minut ollesani hänen tuhannes asiakas.
Eilen sitten Mamma toi minulle jo viikko sitten hankkimani hyllyt ja pöytälevyn ja eilinen ja osa tästäkin päivästä meni järjestelyyn. Vielä tarvitsen 4 uutta hyllylevyä, että saan kaikki tavarat haluamallani tavalla.
Tässä hiukan esi makua...
Nauhat laitoin seinälle näin, sain vinkin tähän Mayn blogista.
Nauhan pätkiä ja kukkasia pöydällä
Koko pitkä pöytä tai no kannettavan tietokoneen jätin kuvasta pois. Nyt mahdutaan molemmat Riiivön kanssa tähän rinnakkain ja BigShot on samassa huoneessa mun kanssa.
Tässä kulmaus, kaikki tärkeimmät ihan käden ulottuvilla. Hyllyä riittää kattoon asti, mutta pari uutta hyllylevyä puuttuu, joten jätin ne kuvaamatta.
Mappihyllyihin on lisätty lisää hyllylevyjä ja lisätään vielä, mutta tässä kuvat niistä kolmesta... nämäkin ovat liki 2 metriä korkeita, joten osa kuvasta puuttuu.
Stanssit sain yhdelle hyllylle, kuvioleikkurit toiselle ja papereille jäi vielä tilaakin hyllyille, vaikka yritin värien mukaan niitä laittaa.
Lipastojakin on parit kappaleet, joten niiden laatikoiden sisältöä...
Paperia tuntuu olevan, vaikka aina sitä ei muista ;-D
ovaaleja kartonkeja, sydämiä ja neliöitä
Soiroja kahdessa eri laatikossa
Nyt alkaa kuitenkin urakka olla siihen malliin valmis, että voin lähteä saunaan hyvillä mielin. Ehkä tänään saan jotain askarteluakin aikaan...