torstai 30. marraskuuta 2006

Korttitarvikkeen ostokset



Jo isänpäiväkortteja tehdessä harmittelin 3d-kuvien sopimattomuutta tai ei se ole oikea sana, mutta siis eihän kaikki isät ole kiinnostuneita moottoripyöristä tai autoista. Nyt löysin sitten "alan tyttöjä" ja musta nämä ovat hyvinkin sopivia kuvia monelle miehelle, pilkettä silmäkulmaan myös. Keijuista taas tykkäsin muuten.Tilasin kuvat Korttitarvikkeesta.



Farkun sininen spiraaliketju


Sain toiveen, että tekisin farkun sinisen spiraalikaulaketjun työkaverini tyttärelle. No, tietty mulla ei ollut farkun sinisiä helmiä, mutta kun laitoin hematiitteja ja vaalean sinisiä helmiäisiä yhteen, niin lopputulos on aika farkkumainen. Joskaan kuva ei anna arvoa näille väreille.
Mittaa ketjulla n 42cm. Huomenna vien korun paketoitavaksi työkaverilleni, tämä on siis joululahja hänen tyttärelleen.



keskiviikko 29. marraskuuta 2006

Orjankoru



Nyt kun kortteilut on vähän aikaa tauolla, niin tekaisin tällaisen orjankorun. Olen tehnyt vähän samantyylisen jo aiemmin.

Lisäksi mulla on uusi spiraalikaulakoru työn alla, se saattanee valmistua huomenissa. Vielä puuttuu 10 cm ja tänään olen ollut jouluglögillä AFS:n toimistolla, että koru ei ainakaan nyt ole edistynyt lainkaan.

sunnuntai 26. marraskuuta 2006

Italian tyttäreni tulee käymään



Meillä oli viime syksynä vaihto-oppilas Italiasta, Niky. Äskettäin sain meiliä häneltä, että tiedätkö mikä tämä on?

Niky kyllä on sanonut, että hän haluaa viettää pikkujoulua meidän kanssa, mutta en ajatellut asiaa sen enempää. Tämä on paras joululahja meille Riiviön kanssa, joten kaverit... Meillä on pikkujoulut 16.12., merkatkaahan kalenteriin valmiiksi.
Niky käy myös lukemassa tätä blogia, että täällä me innolla odotellaan!

Keijukortit


Kun niin moni on tehnyt näitä keijuja ja sanonut, että vihreä poikakeiju jää viimeiseksi. Mä nyt sitten aloitin siitä eli ainakin tein sen ensimmäiseksi... Ja luultavasti teen ne kaikki alta pois.

Tein kyllä nämä muutkin tähän kokeeksi



lauantai 25. marraskuuta 2006

Korttejani myydään Lahdessa



Nyt maanantaista lähtien saa korttejani ostaa Lahden laukkukorjaamosta. Laukkukorjaamo on veljeni liike, joka löytyy osoitteesta Mariankatu 14, sisäpiha. Rohkeasti vaan perille saakka. 
Yritin kerätä kortteja vähän joka lähtöön, mutta eniten siellä on tietysti ajankohtaa ajatellen joulukortteja.
Samalla käynnillä voit tietysti korjauttaa laukkusi tai toisin päin ;-D

Joulumyyjäisissä Orimattilassa



Käytiin tänään Orimattilan Kehräämöllä joulumyyjäisissä. Taide Sarkussa viihdyin kaikkein pisimpään ihaillen hänen lasitöitään. Olen itse miettinyt lasityön tilaamista, mutta en varsinaista aihetta vielä tiedä.
Tässä kuitenkin Sarkun tekemä kaulariipus, johon Tyyli-Lyyli ihastui.

Sitten kävin myös ihailemassa Maria Drockilan kynttilöitä, mutta siellä tuli ahtaanpaikan kammo ja tilat ei todellakaan ole mitkään pienet. Väkeä oli vaan ihan tuhottomasti.
Ja aivan ihana paikka siellä on SE-Creation, kultasepän paja, jossa voisin ihailla koruja vaikka kuinka kauan.
Laiskuus iski myös ja kävimme sitten syömässä  Set Cafe:ssa, jossa oli mun mielestä hyvää ruokaa, isot annokset ja suht. edullinen hinta. Mökilläkin ehdittiin käydä kääntymässä, mutta vaan vaihtaaksemme Mamman kanssa ostoksia.


perjantai 24. marraskuuta 2006

Riiviön ja Ikiliikkujan korvakoruja



Olin tänään iltavuorossa ja meidän Riiviöstä on tullut
Hän oli kaverinsa Ikiliikkujan kanssa saanut poissaollessani aikaan nämä korvakorut. Multa oli kyllä kysytty lupa lainata työkaluja ja käyttää helmiä. Osa helmistä on kuitenkin tyttöjen omia.
Tässä on Ikiliikkujan suunnittelemat korut, mutta Riiviö on ne kasannut.

Tässä taas Riiviön omat näkemykset ja tekoset.
 
Tarkkaan se on sivusta seurannut, vaikka aina motkottaakin, että mä teen vaan kortteja ja koruja. Mutta eikös olekkin IHQ:ja?

Brodeeratut nimet ja muut hankinnat


Kun markkinoilta jo aiemmin sain brodeerattuja fleecepusakkaani TaavaNainen, niin kaipasin oikeastaan vähän joka paikkaan sitä samaa. Tosin päädyin näihin ommeltaviin merkkeihin, koska ainakin jo fleecepusakkani toinen tasku on puhki, avaimet tipahti kulkiessa taskusta. Onneksi kuitenkin on niin iso nippu, että siihen kilinään havahtui heti.
Nämä on siis tilattu Helmeriinasta ja viikon verran meni aikaa. Olen tyytyväinen palveluun ja tuotteeseen. Pienet on tarkoitettu rintapieleen ja isommat selkään.


Ja sitten tilaukseni Angela Production:sta. Kaikki ei edes mahtunut kuvaan... harmin paikka ;-D
Alan tässä jo valmistautua kevättä kohden.




Riiviöllä astma


Käytiin äskettäin Alppikadulla Diacorissa, sama keuhkolääkäri kuin aiemminkin. Tämän kahden viikon PEF-seurannan myötä vahvistui, että astmaa tytön oireet on. Nyt sitten käydään kolmen kuukauden lääkitystä läpi ja sitten katsotaan jatkoa. Lääkäri jo puhui, että helmikuussa kirjoitetaan B-lausuntoa Kelalle ja jospa hän saisi meidän jollekkin viikonloppuleiri/kurssille mukaan. riiviö innostui ajatuksesta leiri, meillä kun on vaan harrastettu työleiriä mökillä ja se ei ole ollut niin kivaa. 

torstai 23. marraskuuta 2006

Riiviön tekemät joulukortit



Siis itse alan olla voiton puolella vatsataudin kanssa, mutta maatessa on mennyt koko päivä ja vieläkin heikottaa. Hyvämieli tuli kuitenkin, kun Riiviö tuli näyttämään omia korttejaan. Olin kuulemma nukkuessa antanut luvan tehdä ihan mitä vaan...
Kyllä voin ylpeänä sanoa, että on se äidin tyttö.



keskiviikko 22. marraskuuta 2006

Mansetteja ja poneja


Kävin poistomyynnissä, mutta nyt siellä oli varsin vähän mitään mulle. Oli jos jonkinlaista kynttilää, tuoksulla ja ilman, koriste-esineitä, servettejä, mansetteja, kransseja, kynttilänjalkoja, maljoja jne. Mä ostin vaan 6 joulutähtimansettia, jotka ajattelin purkaa kortteihin ellei Mamma halua niitä ensin.Siis ne olisi olleet ensi vuoden joulukortteihin...
Lisäksi kävin tutustumassa tähän Tammistoon avattuun uuteen lelukauppaan Toys "R" us. Kävin siellä ostamassa Aadalle synttärilahjaa, kun meidät on kutsuttu synttäreille sunnuntaina. Kyseiseen paikkaan ei sitten kannata mennä lasten kanssa, vaikka mäkin aloin jo toivoa olevani lapsi jälleen ;-D
Aada saa haluamansa poniperheen, jonka sieltä löysin ja ostin myös ison rullan hopean väristä lahjanauhaa. Lisäksi katselin paikan päällä erilaisia helmisettejä, oli lasia ja muovia vaikka minkälaisia.


maanantai 20. marraskuuta 2006

Helmikirjoja



Sain tänään paketin Hollannista, tilaisn ensimmäistä kertaa Kralenwerk-nimisestä kaupasta.Reilu viikko meni aikaa, kun ensin tilaisn kirjani sähköpostilla ja sain ulkomaan maksuun tarvittavat tiedot ja paketti saapui minulle. Sain meiliä viime perjantaina, että paketti on laitettu matkaan ja tänään sain haettua postista. Musta aika nopeaa toimintaa.
Mun uudet helmikirjani ovat tässä

Toivottavasti nyt tämä kuva näkyy, kun joulupukkikorttien kuva ei ainakaan toistaiseksi näy, vaikka kirjoitusten hallinnassa se näkyy ihan normaalisti kuten tuo helmikirja kuvakin. Täytyis vaan jaksaa odotella, että vuodatus saa ongelmat selvitettyä.

Joulupukkikortteja



Tässä pari joulupukkikorttia, joihin käytin reunaan myös kangasnauhaa. Nauha on ostetu Biltemasta ja hinta rullalle oli 1€, mutta metrimäärää ei ole ilmoitettu. Ei sitä kovin paljon ole, mutta riittää useampaan korttiin kuitenkin.


sunnuntai 19. marraskuuta 2006

Lehmätarjotin


Uuteen keittiööni taidan vaan lisäillä kaikkea lehmäjuttuja, vaikka en vielä edes tiedä, että onko niille tilaa. Ehkä ne sitten siirtyy mökille, jos alkaa tulla ahdasta. Tämän tarjottimen ostin kuitenkin tänään ja se on vielä käsittelyn jäljiltä märkä ja siksi näkyy valkoisia länttejä.

Tämän on tarkoitus olla senkin päällä ja siihen laitan suklaat ja karkit tyrkylle. Meillä kun niitä hommataan aina kiloittain...


Punasininen joulukortti



Kyllä munkin mielestä joulun värit on punainen ja vihreä, mutta ensi alkuun tämä kortti punaisena näytti hiukan hassulta, mutta toisaalta ehkä ei... Nyt vaan kuva kiiltää, kun olen jo pakannut sen lähtövalmiiksi korttipussiin.


Sinivihreitä joulukortteja



Löysinpä nyt leikattujen 3d-kuvien joukosta myös tällaiset kuvat. Mulla on siis kaikki kuvat leikattuina kansiossa valmiina ja plaraan vaan taskuja aloittaessani tekemään kortteja.

Käytin tähän Tiimarista ostamaani kimalleliimaa ja jotenkin se purkin koko tuntui nyt sitten ylitse pääsemättömän isolta. Alkuun valittelin jo pullon nokan olevan suuri, mutta muuten hintaansa nähden aivan käypää kamaa. Tänään sitten sain jo aiemmin tyhjennettyä joulukortteihin Stickles-kimalleliimapurkin, jossa on sopivan ohut nokka. Sen pienen purkin nokka on myös avattava korkki, nostin pinsettisaksilla juuresta ylös ja täytin tuosta Tiimarin isosta 60ml pullosta ja toimivuus parani huomattavasti ainakin minun mielestäni.

lauantai 18. marraskuuta 2006

Kakkuja urakalla



Eilen leivoin 2 täytekakkua ja kasasin 5 voileipäkakkua. Tänä aamuna olen sitten koristellut niistä osan... 2 voileipäkakkua, jotka tein rengasvuokaan, laitoin pakkaseen.
Seuraavat kolme kakkua ovat ristiäisiin.
Lohikakku

Kinkkukakku

Vadelmakakku

ja Riiviön koristelema kerroskakku omaan käytöön...

Meillä onkin kakkubileet tänään, kaverini Maikki ja Piitu ovat ne ansainneet. Heille tarkoitettu voileipäkakku on tässä.
 

Pöytäkortit


Tänään on erään pikkuneidin ristiäiset... ja tässä pöytäkortit paikalle. Jospa osais tekstata oikein nätisti, mutta nyt ei ollut aikaa harjoitella.



perjantai 17. marraskuuta 2006

Spiraalikaulaketju


Sain vihdoin ja viimein valmiiksi tämän kaulaketjun, jonka aloitin jo kässäkerhossa Haagassa liki kuukausi sitten. Näytän teille vaan pätkän ja sekään ei kovin hyvin kuvattu ;-D, mutta tein helmilukon ja korun pituus on 45 cm.



"Haaste" Hellapoliisille


Vein tänään Hellapoliisille 8 kpl 100g:n cappucino leivontasuklaita ja vakaasti uskon parin viikon sisään meidän saavan nauttia kivoista kokeiluista näin virtuaalikahvien merkeissä.
Haasteeksi tämän idean hänelle myin ja minä toimin "sponsorina".


Sähkövatkaimet ja minä



Olen tässä nyt muutaman vuoden miettinyt, että mikä mahtaa olla sähkövatkaimien normaali ikä? Mä en ainakaan ole tullut niiden kanssa sinuiksi, koska ainakin 5 viimeistä vuotta, olen ostanut joka vuosi uuden vatkaimen. Yleensä olen rikkonut vatkaimeni joulun alla piparitaikinaa tehdessä, ne on vaan alkaneet savuta tai muuten lakanneet toimimasta. Viime vuonna sainkin joululahjaksi kaveriltani Maikilta vatkaimen ja nyt sitten joudun toteamaan, että sekin hajosi tänään kakkutaikinaa vatkatessa, pahoittelen Maikki! Onneksi olin jo tämänkin aavistanut etukäteen ja syksyn mittaan ostin uuden vatkaimen kaappiin odottamaan enkä yhtään liian aikaisin. En siis sovi yhteen vatkaimien kanssa. Jatkan kakkujen tekoa kuitenkin...

torstai 16. marraskuuta 2006

Sukututkimus



Meidän suku, äitini puolelta, on päässyt tällaiseen Dilatoivan kardiomyopatian tutkimukseen. Enoistani kaksi on sairastunut siihen ja toiselle on tehty sydämen siirto jo vuonna yks ja kaks. Ensin viime vuonna tutkittiin äitini ja hänen sisaruksensa ja tänä vuonna meidät serkukset laajennettiin tähän samaan.
Alku kesästä kävin antamassa DNA-näytteen, siis pari putkellista verta. Tulokset saan reilun vuoden kuluttua, että mikään kiire ei tässä ole, mutta mielenkiinnolla odotan, että mitä ne siitä löytää.
Tänään olin sitten sydämen ultrassa ja sekin oli varsin mielenkiintoinen, kun sain katsoa sydäntä samalla ja lääkäri kertoi kokoajan, että mitä näki siellä.
Sydämessäni ei ollut mitään näkyvää vikaa...
Vähän sama, kun Riiviölle tehtiin pään magneettikuva migreenin takia ja korvien välistä ei löytynyt mitään näkyvää vikaa ;-D

tiistai 14. marraskuuta 2006

Rannekoru


Mä tykkään siemenhelmillä tehdä koruja, vaikkakin ne ovat aikaa vieviä. Tässäkin koru Anniinalle, hänen punaiseen pukuunsa. joskin on vielä kokeilematta, että onko se aivan sopiva. Riiviölle ei ollut...



Kakkurasioita



Kävin tänään hakemassa tukusta pahvisia kakkurasioita, ostin neliskanttisia taytekakuille kokoa 300x300x130 mm 25 kpl ja voileipäkakuille 350x170x130mm 50 kpl.
Onneksi ei sentään satapäin tarvinnut niitä ostaa ;-D
Yleensä tutuille teen kakut omiin Tupperin kakkukupuihin, mutta sitten vieraammille käytän pahvirasioita, kun kupujen palautus on aina oma shownsa kuitenkin. Joku on tuonut kyllä omatkin kupunsa meille, että tee tähän. Ja riippuu se tietty kakun koosta, mun iso voileipäkakku on mitoitettu niin, ettei sille löydy pahvirasiaa.
Kakkuja löytyy täältä.
Silloin, kun myin Tupperia useamman vuoden, niin jokunen tilaus tuli, että ostan kuvun ja tee siihen sopiva kakku. Se oli kaikkein paras tapa, mutta ei niitä kovin montaa ollut.


maanantai 13. marraskuuta 2006

Blogiarvonta suoritettu



Riiviö arpoi sitten voittajaksi Möhönasun, onnittelut.
Palkinto on lähtenyt matkaan...

Nyt voi Möhönasu pääsee korttein makuun, mukaan laitoin ääriviivatarroja ja tuo kullanvärinen on 3d-ääriviivatarra-arkki. Sitten on 3d-kuvia, tuollaisia jouluisia keijuja, 3d-tarrapaloja ja pari pientä itse taiteltavaa lahjapussia.

Ääriviivatarrojen loppukäyttö



Multa kyseltiin neuvoja, että miten siirrän ääriviivatarrojen luurangot kokonaisina. Siis minun ideahan tämä ei suinkaan ole, mutta varsin toimiva.
Ensin otat pätkän maalarin teippiä ja jottei liima olisi liian tarttuva, teippaa ekan kerran vaikka housuihin tai paitaan ja sitten ääriviivojen jämien päälle näin

Painele kynnellä kunnolla kaikki välit, että teippii ottaa kunnolla kiinni ja irroita varovasti

siinä se on ja sen kuin valitsemaan sopiva paikka esim. näin (sori huono kuva)

Jos korttipohja on kovin huokoinen, niin teippi saatta kiinnittyä liian lujaa ja repiä kortin pintaa. Testaamaan sitten vaan.

sunnuntai 12. marraskuuta 2006

Tuhannen raja lähestyy



Menin sitten lupaamaan, että ekan tuhannen kohdalla suoritetaan arvonta. Ehkä en ajatellut loppuun saakka, että se näin reilussa viikossa tulee täyteen...
Vielä en tarkkaan tiedä, että mitä arvon, mutta jotain askarteluun tai helmeilyyn liittyvää...
Ilmoittautumisen arvontaan voi aloittaa ja huomenna, kun heräilen iltapäivällä, niin asetan takarajan. Jospa vaikka tuhat ei vielä silloin ole täysi...
Muistakaa merkitä ainakin e-mail ja Riiviö toimii onnettarena.

Huomenta sitten... Tämän maanantain klo 20 asti voi ilmoittautua, niin voin arvonnan suorittaa samalla ennen kuin lähden töihin.
On kiva "nähdä" ketä kaikkia täällä liikkuu...

Papan päivä



Meillä vietetään vain Papan päivää ja niin tänäkin aamuna startattiin Riiviön kanssa klo 7.25 Lahteen kortti ja kakku mukana.Kortti näyttää tältä

meidän Pappa kun on kova formulakisojen seuraaja.
Kakku ei sitten ollutkaan niin yksinkertainen juttu... täytin sen kotona valmiiksi ja otin mukaan koristelutarpeet, jotka nyt ei kovin kummoiset olleet, mutta pursottimen jätin kotiin. Mammallapa ei ollutkaan kuin piparien tekoon tarkoitettu pursotin, jota en suostunut käyttämään, joten tämä luomus on pakastepussin avulla pursoteltu ja parantamisen varaa olis riittänyt.

Nyt ollaan kuitenkin jo kotiuduttukin ja mä painelen pehkuihin, yövuoro alkaa.

lauantai 11. marraskuuta 2006

Muoti+kauneusmessut


Aamusella lähdettiin messuille ja käytiin katsomassa kynsikisat, joskin aika loppui vähän kesken. Nälkä yllätti, ruokakauppaan pitää ehtiä ja vielä laivaltakin noutaa pari pois kuleksimasta.
Saimme kutsuliput messuille Competition & Sales CS Oy:ltä ja tietenkin heidän osastollaan (isolla lukee Creative) vietettiin tovi; Riiviölle tehtiin pika manikyyri

Yritän näin saada häntä lopettamaan kynsien pureskelun, että kuinka kauniit kädet ja kynnet voivat olla, kun ei syö niitä.
Kynsikisoja olisi voinut seurata pidempäänkin, ihan mielettömän hyvinnäköisiä kynsiä saivat aikaan. Kynsien koristelu enemmän mua kiinnostaa kuin nuo rakennekynnet tms.
Huomenna on vielä messuille mahdollisuus mennä, että suosittelen.


perjantai 10. marraskuuta 2006

Kudotut töppöset


Siis joo, toiset sanoo aina neulovansa, mutta mä sanon kutovani, joten
ihan sama mitä muut tekee. Mä en koe niillä olevan mitään eroa.


Näin talvella (lunta + pakkasta = talvi) kärsin kylmistä varpaista.
Meidän parketti on kylmä ja nukkumaan mennessä ei uni tule ilman
töppösiä. Mä kyllä käytän töppösiä myös lenkkareissa työmatkalla, että
ihan joka lähtöön ja niitä pitää olla sitten monet. Villasukatkin
kävis, mutta varsia en niin kaipaa.


Tällaiset nyt tänään valmistuivat, ihan arkikäyttöön kirjavuutensa takia.



Uusi kakkuvuoka


Kun tämä viikko on ollut testausaikaa, niin testasimpa sitten uuden kakkuvuoankin.

Vuoka on halkaisijaltaan 26 cm ja tein tähän 5 munan yhtä paljon kakun. Isänpäiväksihän tämä menee meidän papalle... joskin aivan valmiina näette sen myöhemmin, jos ehdin ottaa kuvan.



Tiimarin kimalleliima


Riiviö kävi eilen Tiimarissa ostamassa vesivärejä ja toi samalla mulle uutta kimalleliimaa, jota piti tietysti heti kokeilla. Pullon koko on 60ml ja se tuntui aluksi käteen hiukan liian isolta, kun muiden valmistajien on kivan pieniä. Liima on kuitenkin kuivuttuaan tasainen, ei ollenkaan sellainen sormeen rosoiselta tuntuva. Pullon nokka on aika suuri, että varovasti liimalla täytyy koristella. Samaa kimalleliimaa on myös 120 ml:n pullo, joka on siis tätä pulloa pidempi, ei paksumpi. 60ml maksoi 1,90 ja 120ml maksaa 2,90 ja väreinä oli kulta, hopea, punainen ja crystal. Nämä tiesot siis sain Riiviöltä ja itse en ole Tiimariin vielä ehtinyt.
Olen kuitenkin varsin tyytyväinen tuotteeseen.



keskiviikko 8. marraskuuta 2006

Joulukortti Panamalle



Kaverini Marjatta on lähdössä joulun viettoon Panamaan. Tottakai haluan muistaa myös häntä, joskin meitä yhdistää lehmät, niin tämä naurattaa meitä...

Tämän kortin teossa kokeilin uutta monitoimilaitettani.

tiistai 7. marraskuuta 2006

Nauhajoulukortti



Mäkin päätin kokeilla näitä kangasnauha-kortteja, mutta taas jotenkin väen vängällä piti yrittää keksiä ideaa ja se jäi tavallaan syntymättä.

Ja taas nämä tuli ihan samalla vanhalla kaavalla, josta ideana olen tykänyt kyllä.



maanantai 6. marraskuuta 2006

Gluteenittomia ohjeita



Löysin gluteenittomia ohjeita Etelä-Suomen sanomien sivuilta: Etlarin eväät.
En ole kokeilut kaikkia, mutta ei vaikuta hassummilta.
Täällä on lisää todella käyttökelpoisia ohjeita, joita olen testannut.


sunnuntai 5. marraskuuta 2006

Ostoksiakin tälle päivälle


Käväisin Mustassa Pörssissä heti puolilta päivin. Ostin Riiviön koneeseen monitoimilaitteen. On ollut hiukan keskustelua tässä skannerin ja laserin johtoen siirtelystä mun pöytäkoneelta Riiviön kannettavaan. Tänään sitten löysin Hp:n vanhan mallin ja hinta oli oikein sopiva... 30e, joten keräsin talteen.
Lisäksi Riiviö sai uuden mp3-soittimen, enemmän muistia entiseen, joten mulle jäi se vanha. Noinkohan opin sitä käyttämään, kun en ole tarvinnut tähänkään saakka? Mähän isken autossa radion päälle ja kotona samoin, että milloin lie mp3:sta sitten käytän?



Yölinnut on nähty



Tämä Korson Monitoimikeskus Lumo oli mulle uusi paikka, mutta ihan kiitettävät tilat siellä oli ja Lions Clud Komeettojen naiset oli tehneet hienoa työtä. Ainoana puutteena koin, että tuhkakuppia (tai ämpäriä) ei ollut pääoven edessä. Oven edusta jäi aika siivottomaan kuntoon... :-(

Yölinnuilla oli paljolti sumua lavalla, mutta ei se ole syy kuvan huonoon laatuun.
Pojat soittivat kuitenkin rennosti omaan tyyliinsä ja minäkin hitaana hämäläisenä lämpesin.

Simo Silmu ja Yölintu


Tänään on heidän konserttinsa Korson Lumossa ja sinne minäkin suuntaan tänään iltapäivällä. Täytyy tunnustaa etten ole aiemmin niitä livenä nähnytkään, mutta musiikista tykkään kyllä.
Olen käynyt lavatanssikursseilla reilun vuoden ja tanssia tykkään, mutta varsinaisesti lavoille en lähde. Lavoilla pitäisi käydä joka ikinen kerta, että pääsisi mukaan joukkoon tai sitten vaan olisi äärettömän hyvännäköinen, niin sekin auttaisi.  Kumpikaan näistä vaihtoehdoista ei kohdistu muhun ja kun en omaa sitä vakiparia, niin pysyttäydyn pois lavoilta.
Tanssikurssilla on kyllä kiva meininki ja hyvä porukka, eikä ole hinnalla pilattu. Paikalla ei tarvita omaa paria, joskin miehistä on aina hiukan pulaa, että rohkeasti vaan mukaan.


lauantai 4. marraskuuta 2006

Gluteeniton pannukakku



5 dl maitoa
2 tl sokeria
2 munaa
2 dl riisijauhoa
1 dl tärkkelystä (esim. perunajauho tai maizena)
1 tl suolaa
2 rkl sulatettua rasvaa
200 astetta n. 20 min.

Itse laitan osan rasvasta uunipannulle samalla kun kuumennan pannua uunissa ja osa on taikinassa mukana. Tätä taikinaa ei kannata turvottaa, riisijauho painuu vaan pohjalle. Tämä pitää syödä hiukan lämpimänä ja mielellään heti. Gluteenittomat tuotteet eivät ole hyviä säilyttämään tuoreuttaan.
Ikäväkseni tästä ette saa kuvaa... pannari on jo syöty, ellen sitten tee tänään vielä uutta...


perjantai 3. marraskuuta 2006

Laskuri lisätty


Katsokaas, kun minäkin vihdoin ja viimein sain laskurin laitettua näille sivuille. Oli ongelmia liittämisen kanssa, kun ei vaan hiiren oikean napin takaa löytynyt liitä -kohtaa ja mä en muuta tapaa edes ymmärtänyt hakea... Maiju onneksi jeesasi taas kerran, kiitoksia.
Arvonta kävijöiden kesken tulee ekan tuhannen kohdalla, mutta sitä odotellessa.


Lehmäjakkara



Olen halunnut kokeilla tätä decoupage-tekniikkaa jo aika kauan ja tänään sitten otin itseäni niskasta kiinni. Ostin jo tiistaina lakan valmiiksi ja tämän jakkaran on pappa tehnyt minulle keittiöön. Minun keittiössäni lehmiä ja paljon... Keittiönjakkaraa en kyllä lehmäkuosilla ole löytänyt, vaikka on mulla matot, kupit, sokerikko, kermakko, keksipurkki, kannuja, lautaset, avainkaappi, patalappuja ja vaikka mitä muuta lehmää.

Kuvassa jakkara on vielä osittain markä ja ei meillä ole imuroitu tänään, mutta älkää antako sen häiritä.
Tosin en ole ihan varma, että tää on mun juttu... Oli vaikeampaa leikata serviettiä kuin 3d-kuvia...

Lassen synttärit


Duunikaverini Lasse on täyttänyt 60v ja hänen kahvituksensa on huomenna. Tietenkään lahjoja ei saa ostaa, mutta mähän en kehtaa tyhjin käsin paikalle mennä. Mutta keksippä ihmiselle jotain, jolla on jo kaikkea ja jonka olen tavannut ensi kertaa 3 kk sitten, kun vaihdoin osastoa (samalla tontilla siis ollaan edelleen). Siis yleensähän mä olen kallistunut miesten lahjan kohdalla pulloon, niin helppo ja yksinkertainen, mutta Lasse ei ota lainkaan. Lasse viljelee maata ja metsästää, on siis todellinen ulkoilmaihminen, jolla on loistava huumorintaju.
Päädyin lahjan kanssa tähän... pilkettä silmäkulmassa.

Myönnän toistavani itseäni kortin kanssa, mutta jotta jalat pysyy ulkoillessa lämpiminä tai kylminä, ostin nämä trekking-sukat ja teleskooppi makkaratikku sukan varteen, joskin siihen kuuluu oma säilytyspussi, jonka saa vyölle.