sunnuntai 20. syyskuuta 2015

SyysMatin markkinoilla

Espoossa en ole ollutkaan markkinoilla myymässä miesmuistiin, joten nyt oli jo korkea aika ja valitsin sitten SyysMatin markkinat, kun kaverini niitä kehui.
Täytyy kyllä sanoa, että paikkamerkinnät olivat mielestäni ensiluokkaiset. Näin jo autosta ajettaessa, et tossa paikka on ja auto mahtui viereen parkkiin. 
Usein paikkaa saa hakea ja autolla ei välttämättä edes pääse lähelle. Teltta ei kuitenkaan ihan kevyt ole, mun jore painaa 27 kg, että sitä ei viitsi kanniskella juurikaan ylimääräisiä.
Lisäksi markkinoilla kiersi kahvikärry, ensimmäinen satsi myyjille kuului paikkahintaan.
Olin taas reissussa Riitan kanssa ja Millan viereenhän me asetuttiin sopivasti. 
Lauantaina heitti vähän vettä, sellainen kevyt sumumainen sade, joka ei onneks tuntunut asiakkaita häiritsevän. Tänän sitten paistoikin aurinko. 
Markkinoilla oli paljon ohjelmaa koko perheelle, koira-ajelua, eläimiä, keppuhevosten tekoa jne.
Tänään jopa vähän herkuteltiin, kiitos Riitta porkkanakakusta.
Eikä pidä unohtaman asiakkaitakaan, kiitoksia myös teille. 

2 kommenttia:

  1. No voihan rähmä, olisin tullut piipahtamaan, jos olisin tiennyt , että olet kotikulmillani! Eilen ohi ajettiin, kun mentiin ruokakauppaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hitsi vieköön... mäkin myönnän, että tää blogiin kirjoittaminen on niin retuperällä nykyään, muka kiireiden takia... Yritän parantaa tapanai, ainakin hetkeksi taas.

      Poista

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva lukea. Jätäthän oman blogisi tiedot, että pääsen vastavierailulle.