lauantai 18. heinäkuuta 2015

Kesätorilla Pellingissä

Mistä tietää, että on oltu kotona pari päivää ukkosella? Oltiin aamulla 10 min etuajassa ulkona matkalla töihin ;-D
Viime kesänä kuulin juttua Pellingin kesätorista, mut en sitten vaan saanut lähdettyä sinne, mutta tänään oli sitten sen vuoro.
Pellinki sijaitsee Porvoon saaristossa, todella kaunis saari, jonne mentiin lautalla. Meidänkin Riiviö on nyt lossin kyydissä ollut, kun ei ollut siemmin edes nähnyt. Mä sentään lapsuudessani olen useammankin kerran kyydissä kulkenut.
Koska ilma oli kaunis ja aurinkoinen, päätettiin myös tehdä päivästä meille hiukan helpompi eikä pystytetty telttaa lainkaan
Kesätori on auki vain klo 9-12, joten aika lyhyestä ajastakin kyse. Myyntiä ei saanut aloittaa ennen klo 9, mut ei siellä ollut asiakkaitakaan ennen.
Idyllinen tori, ihastuin vallan
Ja toinenkin reuna
Ihmiset saapuivat veneillä ja autoilla, heti yhdeksältä tori oli kuin nuijalla lyöty. Todella monella oli kori ostoksiaan varten ja vihannekset, juurekset, marjat, leivonnaiset ja varsinkin kala teki hyvin kauppansa. 
Munkin korvakorulaatikkoni tyhjeni kiitettävästi ja sain kehuja koruistani monilta, kuten Marco Bjurströmiltä, Peter Pihlströmiltä ja Merja Satuluodolta esimerkiksi...
Ruotsinkieli oli paikalla kovin valtaisaa, mutta mä sujuvasti vastasin suomeksi ja hyvin tulin ymmärretyksi, paitsi eräs rouvashenkilö sanoi ettei hän osaa suomea. Siinä sitten tankero-ruotsillani yritin kauppaa tehdä ja hyvät kaupat mielestäni tein: tuotteet onneksi puhuu puolestaan ;-D
Kotimatkallekin päästiin hyvissä ajoin ja kurvattiin sitten suklaaostoksille Brunbergille, kun Porvoon ohi ajettiin. Nyt iltavuoroon uusia koruja tekemään, seurana riisisuklaa. 

2 kommenttia:

  1. Oijoi, kiva kun kerroit missä Pellinki on. Tuolla saaristossa on tuo meininki vähän erilaista:-))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, mutta kesäisin niin ihanaa. Minusta ei olisi sinne syysmyrkyjen ja talven aikaan.

      Poista

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva lukea. Jätäthän oman blogisi tiedot, että pääsen vastavierailulle.