Muistin myös opettajia ja vein parille lempparilleni pullon skumppaa ja toivottelin hyvää lomaa.
Kortteja, kursseja, kynsilakka- ja heijastavia koruja; pieniä kädentaitoja ja elämää...
perjantai 29. toukokuuta 2015
Suvivirsi
sunnuntai 24. toukokuuta 2015
Rip Piitu
Koskaan ei tiedä onko aikaa paljon vai vähän... Moni teistäkin muistaa iloisen ystäväni, Piitun, Leimailutaivas ja Helmiplaneetta®-messujen lipunmyynnistä. Valitettavasti Piitun aika loppui viime torstaina yllättäin.
Tämän surun keskellä lohduttaa, että ehdimme tavata viime maanantaina vielä pikaisesti, toiveikkaina ja innostuneina suunnitellen tulevaa.
keskiviikko 20. toukokuuta 2015
Pihatori Hakunilassa 23.5.2015 klo 10-14
Taas on Siivouspäivänä aika pihatoreilla meidän kotipihalla Hakunilassa.
Ennen olen nämä lakanat laittanut esille yön pimeinä tunteina, mut nyt ne piti jo märkinä ripustaa kuivumaan
Stipendiä jaossa Taikalehdellä
Vähän jo vitsailin, vaikka tietysti totta toinen puoli, mutta Taikalehti kirjoittaa Facebookissaan näin;
Niin se minunkin kouluni loppuu ensi viikolla, koen olevani myös ahkera askartelija ja stipendiä en ole saanut koskaan. En kai tähän muuten olisi tarttunutkaan, mutta näin yli 40- vuotiaana alkaa mahdollisuudetkin olla aika vähissä ;-D
No mutta vakavasti otettuna, nyt kannattaa miettiä lähipiiriään, että kuka olisi Taikalehden vuosikerran stipendin arvoinen. Ajatus on mielestäni loistava.
maanantai 18. toukokuuta 2015
Suruun
Tein muutamia samanlaisia surukortteja tilauksesta...
Muistoa kunnioittaen ja värssynä
On tilanteita,
jolloin kaikki sanat
tuntuvat tyhjiltä.
tiistai 12. toukokuuta 2015
Massailua
Me myytiin neidin nukkekoti viime syksynä, koska meil ei ollut sille tilaa ja mä päätin etten lähde siihen mukaan. Siis joo, voin kyllä myydä nukkistavaraa, eikä se tarkoita, et mä tmmärrän sen päälle mitään.
No eilen läksin Annelin henkiseksi tueksi nukkekurssille... Tein siinä pikaiseen pari nukkeakin 1:12 ja Lundby-kokoa. No niiltä puuttuu vielä kasvot ja vaatteet, joten ei esitellä keskeneräisiä töitä.
Tänään työhuoneellani järjestettiin nukkekotiruokakurssi ja tokihan munkin piti testata, et onko se nyt mun homma vai ei. No ei ollu, ei mun kädet tykännyt siitä, mutta muuten joo ihan kivaa ja porukka oli mahtavaa.
Tässä mun kakkuset ruusuineen ja lohi.
Tässä tämän hetken uutuuksia
Työhuoneputiikille saa tulla käymään ma-ti klo 12-17. Osoite on Sirrikuja 1A, 2.krs 00940 Helsinki. Kannattaa etsiä nimitaulusta TaavaNainen.
Mutta seuraava ruokakurssi pidetään 26.5. klo 17-20, hinta 12e + materiaalimaksu 5e. Kurssilla tehdään juustotarjotin, patonkia ja savulohi. Kurssin vetäjänä toimii Anneli Myllymäki.
sunnuntai 10. toukokuuta 2015
Hyvää äitienpäivää
Juhlia on monenlaisia, meillä tämä päivän suunnitelmat meni uusiksi, kun neidille nousi kuumetta illalla 39,7 astetta. Eli todella lepopäivä edessä, mutta ajatukset jo tulevassa...
Merkkaa kalenteriin
maanantai 4. toukokuuta 2015
Nukkekotitarvikkeet Työhuoneputiikilla
Tänään laittelin uutuuksia esille työhuoneelle... on nukkekoteihin yhtä sun toista, lähinnä astiaa, sisutustarviketta.
Sen verran kävi tämän kuvan ottamisen jälkeen häiritmään nuo puiset rappuset, että mä verhoilin ne vielä iltapäivällä. Siitä kuvaa sitten myöhemmin.
Meidän Mammahan on verhoilija, ompelija, leikkaaja, joskin huonekalupuolella, että onneksi ei sentään mun verhoiluja näe... saattais sanoa, etten ole perinyt häneltä kaikkia taitoja. ;-D
Sen verran kävi tämän kuvan ottamisen jälkeen häiritmään nuo puiset rappuset, että mä verhoilin ne vielä iltapäivällä. Siitä kuvaa sitten myöhemmin.
Meidän Mammahan on verhoilija, ompelija, leikkaaja, joskin huonekalupuolella, että onneksi ei sentään mun verhoiluja näe... saattais sanoa, etten ole perinyt häneltä kaikkia taitoja. ;-D
sunnuntai 3. toukokuuta 2015
Käsityökortteli Kamppi eilen
Eilen sattui ikävästi sateinen päivä, mutta sadetta uhmaten me nostimme kuin nostimmekin Käsityökorttelin Kamppiin.
Asiakkaatkin uhmasivat säätä ja ihan koko aikaa ei kyllä satanutkaan, että yhtä kokemusta rikkaampina taas.
Asiakkaatkin uhmasivat säätä ja ihan koko aikaa ei kyllä satanutkaan, että yhtä kokemusta rikkaampina taas.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)