sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Mikä urakka

Varsin sekava postaus edessä...
Ensin olin keskiviikosta perjantaihin Polkkaponin kanssa Puistobluesissa, Järvenpään kävelykadulla myymässä korujani. Aamulla mentiin paikalla klo 9 mennessä, yleensä jo puoli yhdeksän jälkeen siis. Illalla alettiin pakkailla tavaraoita taas kasaan klo 19.30 jälkeen. Viime vuoteen verrattuna ilma oli kylmä, mutta kun pukeutuu oikein, niin ei ole kylmä. Tosi  moni vaan oli liikkeellä t-paidassa ja mä palelin jo pelkästä ajatuksesta... nimimerkillä villasukat jalassa ja kerrospukeutuminen kunniaan.
Mulla on nyt soijaton ruokavalio meneillään, joten sain unohtaa Hot Wokissa syömisen, mikä oli siinä liki kojumme takana ja jonka palveluksista olin jo viime kesänä nauttinut. Mielestäni siellä on ruoka tosi hyvää ja hinta edullinen. Hiukan kateelisena seurasin vierestä, kun Anna-Kaisa söi ja vielä pe Riiviökin tuli käymään paikalla ja tahtoi saada Hot Wokista ruokaa.
No, mä kävin sitten hakemassa Ranelta fisut ja sipsit... tuoretta turskaa ja paisteltiin siinä nenäni edessä  eikä tarvinnut odotella kauaa. Tykkäsin kyllä. Olo oli kuin Briteissä onsanaan, paperit ja kaikki ;-D
Meidän kojun etupuolella mainostettiin erästä elokuun alussa aukeavaa liikuntasalia. Lihakset on ok, mutta liika on liikaa ja nuo kolme päivää siinä pullisteli tämä mies... Bull.
Puistoblues päättyi sitten perjantai-iltana vesisateeseen ja se ei tietenkään ole koskaan toivottua. Yritime parhaamme saada tuotteet kuivina autoon ja sitten vielä teltan purku. Silja Line jakoi onneksi kaikille halukkaille sadeviittoja, joten ne päällä mekin purettiin koju. Koska nuo kolme päivää olivat varsin rankka rupeama, ammatin varjopuolia, niin oli helpotus päästä autoon.
Mä jatkoin Järvenpäästä suoraan Lahteen, jossa levittelin teltan katon, seinät ja pöytäliinat kuivumaan Mamman grillikatokseen ja katokselliseen puutarhakeinuun. Olisinpa tajunnut ottaa kuvan ;-D
Tuotteet kannoin sisälle ja levitin pitkin eteisen lattiaa, jossa Riiviön kanssa kuivattiin jokainen koru yksitellen. Mamma ei meinaan ihastunut ajatuksesta, että jätän ne levälleen, koska eilen aamulla oli startti taas klo 6.30 eteenpäin...
Eli 6 tunnin yöunien jälkeen aamulla starttasin Riiviön kanssa Savitaipaleelle Nukkekotimarkkinoille.  Tässä Anneli Kuukan ottama kuva markkinoilta, mähän en siellä mitään kameraa muistanut kaivaa esille.
Itse en lukeudu nukkekoti-ihmisiin, mutta oli taas todella kiva huomata samaa innokkuutta ja kuhinaa kuten Leimailutaivaassa ja Helmiplaneetalla. Yhtä suurta perhettä he tuntuivat tuolla olevan ja innostus oli mitä mahtavin.
Meidän vieressä oli Kouvolasta Tiina ja Merja, vallan mukavia likkoja muuten, päivä meni kuin siivillä ja hauskaa oli. Me sitten todellakin nähdään Mikkelissä syyskuussa Askartelumeressä.
Jäin heidän myyntipöydän liinaa ihastelemaan... Sain luvan lainata ideaa ja niin on Mammalle laitettu tilaus tästä... pysyttelen toki mustassa velourkankaassa, mutta tiskin takana on hyvä olla tila pusseille ja muulle tavaralle, jota saattaa tarvita.
Mulla on yleensä ollut hyllykori pöydässä kiinni, jossa kaiken säilytän, mutta keräilen koko ajan ideoita asioista, jotka painavat vähemmän ja vähemmän. Salikortti ei välttämätön, kun roudaa kamoja markkinoille; teltta painaa 27kg, painot joka nurkkaan, mulla 2x 10kg ja 2 x 13 kg ja sitten kaikki myytävät, pöydät jne
Nukkekotimessut olivat siksi tervetullut tähän väliin, sisäkeikka ja pöydät valmiina, mä vein vaan tavarat; vaavin ja yhden ikealaisen.
Savitaipaleelta lähdettiin ABC:n kautta... pientä tankkausta ja mä jäin ihastelemaan näitä ammuja... en niinkään Mustikkia ja Mansikkia vaan tuota Ammuuta. Hinnalla pilattuja eivät olleet, mutta Riiviö päätti ettei meille enää mahdu. Harmi...
Tänään pidän lepopäivän, oli ihana herätä kiireettömästi kotona ja aamun rauhassa katsoin ensin aprit tv-ohjelmat sängystä käsin... Nyt lähden ruokakauppaan ja sitten hoidan tilausten laskut, jotka on hoitamatta tältä viikolta. Saatan yhden tukkutilauksenkin tehdä, mutta kaikkea kevyttä lähinnä ;-D
Hyvää sunnuntaita myös sinulle!

3 kommenttia:

  1. Mukavaa että kävit Savitaipaleella. Minäkin kävin nukkekotimarkkinoilla, ja vaikka en itse ole harrastaja niin aivan upeita nukkekoteja siellä oli ja paljon porukkaa. Itse lähinnä kortteja askartelen. Kiva että poikkesit työmaallani ABC:llä. Terv Savitaipalelainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Mikkeliin 27.9. Askartelumereen, niin päästään jatkamaan kortteilua!

      Poista

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva lukea. Jätäthän oman blogisi tiedot, että pääsen vastavierailulle.