sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Askartelureissu Hollantiin


 Kuten teistä jo osa tiesikin, niin olin kolme kuukautta Variston Sinellissä työkokeilussa liityen 8.8. alkavaan kouluuni. Koulu kestää 3 vuotta, joten siitä lisää sitten valmistumiseni jälkeen. 


Muutama viikko sitten Bruynzeel-Sakuralta tuli käymään myyntiesittelijä ja Arja pyysi minutkin mukaan palaveriin. Bob sitten kysäisi, että lähtisinkö Hollantiin Gelly Roll-kynäkurssille heidän piikkiinsä. Hetken mietin, että olen varannut reissu Irlantiin ja koulukin alkaa pian, että milloin? Sopivan ajankohdan löydyttyä, olin kyllä valmis ja niin lähdettiin Sinellin Arjan kanssa keskiviikkona 11.7. kohti Hollantia. 


Lensimme Amsterdamiin ja Bob oli meitä kentällä vastassa. Kentältä jatkoimme matkaa junalla Bredaan, joka on eteläistä Hollantia, noin 130 km Amsterdamista ja matka kesti vain tunnin. Bredassa meille oli varattu huoneet Hotelli Golden Tulipista.



Ihan hotellin vieressä oli kauppakeskus, jossa oli myös askartelukauppa Pipoos. Veimme äkkiä laukut huoneisiin ja lähdettiin shoppaamaan. Ikävä kyllä keskiviikkoisin heillä meni kaupat kiinni klo 17:30 ja me myöhästyttiin 10 min. 


Bob haki meidät hiukan myöhemmin illalliselle ja me menimme Ravintola Binneniin. Aivan mahtava ravintola, katsokaas linkistä virtuaalikuvaa. Paikka on vanha panimo ja ekassa kerroksessa oli viinibaari, toisessa kerroksessa keittiö ja kolmannessa kerroksessa itse ravintola. Osa ravintolan lattiasta oli lasia, joten näimme keittiöön koko ajan. Ruoka oli mahtavaa ja ilta oli todella onnistunut, vaikkakin sää oli aika sateinen. 


Tässä pari kuvaa Bredasta, ihan ravintolan läheltä.


 



Seuraavana aamuna Bob haki meidät hotellilta ja nyt oli määränpäänä Bergen op Zoom, noin 40 km Bredasta etelään. Siellä sijaitsee Bruynzeel-Sakuran Euroopan keskusvarasto ja myyntikonttori. Meitä jo odotettiin, oikein Suomen lippu liehui salossa. 



Gelly Roll -kynäkurssia minulle ja Arjalle piti Mieke, varsin iloinen ja puhelias nainen. Onhan Gelly Rollit tuttuja, mun ehdoton suosikki on Stardust clear, olette varmaan jokusen kerran kuullut mun siitä puhuvan... nyt kuitenkin opin paljon uutta ja odottakaahan vaan, kun pääsen niistä teille kertomaan lisää. Kyllä saatiin pöytä sotkettua täysin ja vaikka oli hauskaa, niin välillä veti vakavaksikin.


 


Tässä vielä Mieke, Bob ja minä



Toimistolta lähdettyämme Bob käytti meitä vielä Belgian puolella, oltiin niin lähellä rajaa ja eipä rajan ylitystä juuri huomannut... vain keltaiset rekisterikilvet mustilla teksteillä vaihtui valkoisiin punaisella tekstillä. Ja niin palattiin vielä Bredaan, jossa nyt kaupat olivat auki ja pääsimme Pipoosiin.



Ei niin kovin iso, jos ei ihan pienikään, mutta paljon oli tavaraa laidasta laitaan.


Kakkutarvikkeita



musteita



leimasimia



Nämä oli penkojain markkinat, yhdessä piikissä saattoi olla 4-5 erilaista leimasinta päällekäin.


Erityisesti tykkäsin heidän "vitriineistään" eli olivat laittaneet kaikki mallit lasikutioihin näytille, joten niihin ei päässyt käsiksi.



Kaunis lelukauppa oli myös siinä vieressä, itse tehtyjä leluja ja nukkeja ja todella hyvään hintaan, alkaen 150e, kalleimmat olivat jopa tuhansia euroja. Ovea vartioi tämä nalle.



Tämän jälkeen Bob saattoi meidät junaan ja niin Arjan kanssa lähdimme kohti Amsterdamia. Minä olen aika harvinainen näky junassa, kun yleensä kuljen aina omalla autolla. Tosin olimme saaneet hyvää matka lukemista... onkos Doodlaus tuttua??



Amsterdamissa majoittauduimme aivan Sloterdjik juna-aseman viereen, Hotelli Holiday Inn Expressiin, josta oli keskustaan 5 min junamatka ja lentokentälle 11 min. 



Amsterdamiss ostimme 24 tunnin matkalipun, koska tarkoitus oli viipyä siellä vielä torstai illasta lauantai aamuun. Matkaliput olivat mielestäni edullisia



ja näin me lähdettiin sitten matkaan... Päärautatieasemalta lähti bussi nro 32 kohti Pipoosia, matkaan meni ehkä 15 min. Pipoos sijaitsee bussin päätepysäkillä kauppakeskus Boven't Y:ssä. Osoite on Buikslotermeerplein 308. Kaikki Pipoosit löydät täältä.



takaisin keskustaan ja matka jatkuu... kävimme paperikaupassa, 



ulkoapäin varsin vaatimaton, mutta kaksi kerrosta tavaraa ja ovelta jo näytti tältä ja oli kuviolla ja ilman jne. Ihan pakko nähdä tämä puoti.



Käytiin todella monissa kirjakaupoissa ja vielä ihan viimeiseksi ehdittiin Posthumukseen... tätä joutui jo hiukan etsimään



Tyylikäs kauppa kerrassaan ja ihana valikoima kaikkine malleineen. Tänne olisin voinut jäädä. 



Hintatasosta vielä sen verran, että Pipoos oli aika keskihintainen (ale päällä ja se kannatti) ja varsin kattava kauppa, mutta koska leimasinaddikti olen, niin tuo Posthumus oli ehdoton suosikki, mutta se on aika hintava kauppa. Tosin minusta ihan hintansa väärti tarjonnaltaan. Ostoksiin palaan sitten myöhemmin, askartelutarvikkeita oli laukkuuni ilmestynyt 10kg tämän reissun aikana. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva lukea. Jätäthän oman blogisi tiedot, että pääsen vastavierailulle.