tiistai 31. heinäkuuta 2012

Tuttuja...


Pakko kertoa tämäkin vanha juttu, mitä kävi Sinellissä ollessani... siellä meinaan voi törmätä vaikka kehen... siis askartelijoista puhumattakaan. Tapasin monta kesälomareissaajaa, jotka onneksi bongasivat minut tai muuten olisi jäänyt monet kivat ihmiset tapaamatta. 


Riiviökin saapui eräänä päivänä Sinelliin, koska olimme sieltä jatkamassa illan viettoon hänen kummitädilleen. Pihalla sitten ei voitu olla törmäämättä yhteen neidin suosikkiin.


maanantai 30. heinäkuuta 2012

Laukkukello


 Ehdin mä tuossa Hollannin ja Irlanin reissujen välissä tehdä yhden laukkukellonkin toiveen mukaan.



Muuten olen kyllä vaan ihastellut ostoksia ja ollut, mutta eiköhän siihen tule muutosta...

Irlannissa viikon verran


 Meillä keskusteltiin kotona keväällä hyvin vakavasti siitä, että olisi jo aika meidän reissata yhdessä johonkin etelään. Tämä vakavuus asiassa oli siis neidin puolelta, koska hän oli toki käynyt Kanarian saarilla Mamman ja Papan kanssa ja Kreikassa kummitätinsä kanssa, mutta ei missään minun kanssani. Siis Ruotsia ja Viroa ei meillä lasketa ulkomaan matkoiksi, jos mennään vaan laivalla.


No, minä en ole mikään auringon palvoja, koska palan ja saan aurinko ihottumaa, joten mihinkään turistirysään en ole halukas lähtemään. Tästä johtuen emme sitten päässeet yhteisymmärrykseen ja kun lopulta oltiin paikkaa varaamassa, oli vaihtoehdot jo aika hyvin menneet. Minä sitten maksajan ja aikuisen oikeudella päätin, että menemme Irlantiin. Irlanti on aina kiehtonut minua vihreydellään, mutta koskaan ei sinne ole tullut lähdettyä, joten oli korkea aika.


 Varasin sitten 8 hengen mökin Irlannin länsirannikolta, Dublinin korkeudelta tosin, jonne alkuun oli lähdössä vain minä ja neiti. Loppujen lopuksi meitä olikin sitten jo lähdössä 4 henkeä, Eno ja Sini (neidin kaveri) ja mä olin varannut meille vaan pienen auton ;-D


Ihan ensin lentokentällä käytiin hauskuuttamassa itseämme täällä





ja sitten itse asiaan ;-D



Kentältä hain varaamani vuokra-auton, Micran ja alettiin ahtamaan laukkuja kyytiin. Onneksi meillä oli aika pienet laukut, koska muuten olisi voinut tulla suru puseroon, ainakin tytöille. Meinaan edessä oli reilu 4 tunnin ajomatka halki Irlannin ja takapenkillekään ei ihan mahdottomia mahdu. Eno eli veljeni luki karttaa ja käytti navigaattoria, mutta Irlannissa ei ole mitään varsinaisia osoitteita, että perille mentiin koordinaattien mukaan ja siellähän on vasemman puoleinen liikenne. 


Moottoritiellä oli ihan helppo ajaa joukon mukana vasenta puolta, vaikkakin se alkuun tuntuikin varsin oudolta. Kun puoli välissä matkaa pysähdyttiin syömään, niin kylällä piti oikein miettiä, että mihin mä käännyn ja koko ajan katsoin väärään suuntaan, että mistä niitä varottavia muita kulkijoita tulee. Kaikki meni kuitenkin ihan hyvin, lähinnä mä haroin turvavyötä kiinni väärältä puolen koko viikon. Ja vakionopeus tuntui olevan 100 km/h, vaikka meillä niihin olisi laitettu 60 km/h. Mökkitie, sellainen yhden auton ajettava, oli 80km/h... 


Kartassa näkyy pieni punainen rasti aika kesekllä, siellä mökkimme oli.



Melkein perillä.. Connemara Country Cottages



Mökki, jossa kuitenkin pyykkikone, kuivausrumpu, tiskikone, suihku, amme, 2x wc ja sauna... kolme makuuhuonetta, keittiö ja olohuone. Kosteaa ja kylmää, ainakin alkuun.



Kaksi ensimmäistä päivää satoi, mutta eipä me muuta odotettukaan. Sade tosin oli  enemmän sellainen pehmeä ja sumun kaltainen, ei ollenkaan samanlaista kuin meillä.


Sitten jo paistoi aurinkokin ja maisemat mökiltä, joka oli puolessa välissä rinnettä, oli mahtavat







Lampaita oli joka paikassa ja paljon, nämä asustivat siinä mökin ympärillä...






Galwaystä... lähin kaupunki siinä 35 km päässä



Lähin kylä Oughterard, jonne mökiltä matkaa 7km.




paikallisia nähtävyyksiä







 Ajeltiin myös Clifdeniin, ihan Atlantin rannikolle noin 50 km päähän mökiltä



oltiin perillä laskuveden aikaan, normaalisti meri yletti siis tiehen asti.



Samalla reissulla nähtiin myös varainkeruuta irlantilaiseen tapaan eli ajelimme tämän peruuttavan rekan perässä pari kilometriä ja sitten pysähdettiin ja sekä poliisiautosta että tuosta maasturista kimposi ihmisiä ulos ämpärien kanssa. He keräsivät kaikilta perään kerääntyneiltä rahaa Tonylle, paikalliselle, joka oli sairastunut syöpään.



Ja sitten noihin askartelutarvikkeisiin... en löytänyt varsinaisesti mitään. Kirja- ja lahjatavarakaupoissa oli pitkät rivit kortteja, mutta kaikki oli tehdas valmisteisia. Vaikka lampaitakin oli joka nurkalla, niin myöskään mitään villaista en löytänyt. Kynttilöitä, tauluja ja erilaisia hilloja/marmeladeja löytyi kyllä ja niistä oltiin varsin ylpeitä. 




Kynttiläpajan tuotantoa




Galwaystä löysin yhden ison kirjakaupan, josta ostin nämä kaksi lehteä



Ostin sitten itselleni vain keramiikkaperhosia, joita löysin eräästä taidekaupasta



ja tietenkin shamrockin siemeniä...



ja vähän edellisiä isomman apilan



Matka oli kuitenkin loistava, neitikin viihtyi, kun lopetti sen rantaloman odottamisen ;-D Tosin oli myös kiva tulla kotiin.

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Hollannin ostokset...


 No niin, nyt olis sitten Hollannin reissun ostoksien vuoro... myönnän, että hiukan mopo karkasi käsistä, mutta ajattelin tämän myös niin, että koska olen viikkoa myöhemmin lähdössä neidin kanssa viikoksi Irlantiin, niin siellä mennään sitten neidin ostojen mukaan, ei minun, tai ainakaan paljon ;-D


Pipoosista ostin nämä kaikki... niistä kahdesta sen kummemmin erittelemättä, että kummasta mitäkin, mutta molemmissa oli kesäale. 



 




 














Paperikaupasta tageja monessa eri koossa



 


ja vielä Posthumuksen ostokset...





ja ei niin askarteluun liityvää... aina pitää joku ammu bongata ja tämä kassi oli reissussakin varsin hyödyllinen, kun muovikassit ei meinanneet kestää ostosten painoa.



ja vielä lahjani Bryunzeel-Sakuralta... ergonomiset kynät koulun alkuun ja tuo täplikäs kynä on kumi.