Eilinen päivä oli aikas kiireinen... ensin töissä 5-13 ja sitten Sinelliin... olin sopinut tapaavani siellä Sophyn samalla, kun haen tämän päivän korttikurssille jotain pientä. Lisäksi kävin moikkaamassa Eeppilän väkeä, jotka olivat palanneet lomaltaan. Ja vielä illaksi yksi askartelija mukaan joukkoon, eli naapurin Suskilla oli Tupperit ja mä tahdoin mukaan.
Olen aikoinani toiminut myös itse Tupperin jälleenmyyjänä, monta vuotta itse asiassa ja tuote on hyvä, mutta nyt ei millään aika enää riitä siihen. Siltä ajalta on kuitenkin loistavia muistoja, ihania ihmisiä jne.
Harmi vaan, että aika oli rajallista ja kenenkään kanssa en ehtinyt kovin juttelemaan. Puhelimen laitoin äänettömälle kutsujen ajaksi, mutta sehän soi koko illan, että pieni jono ehti kertymään, joka oli purettava sitten illan aikana ;-D
Mutta lisäksi myös posti oli muistanut mua... parilla Inkkiksen setillä nyt alkuun ;-D
Sain meinaan postia myös Päijät-Hämeen poliisilaitokselta... oli pieni kiire Simpeleen reissulla kotiin, ilta jo pitkällä ja väsytti, joten mä pääsin oikein ensi luokan kuvauskohteeksi, salama sokaisi mut oikein pidemmäksi aikaa. Joten väittäisin sitä myös liikenteen vaarantamiseksi, jos mun ylinopeuttakin ;-D Nämä tosin ihka ensimmäiset ylinopeussakot.
Siis mulla ei ole vielä niitä kaikkia Inkkiksen leimoja, vaikka sitäkin tässä viikolla jo epäiltiin... Sinellissäkin oli pari puuttuvaa, jotka korjasin talteen.
Nuo kiekurat ostin jo toiseen kertaan, kun ekat multa vietiin käsistä. Tosin en ollut niitä ehtinyt edes testaamaan.