lauantai 29. kesäkuuta 2013

Puistoblues kohdaltani ohi

Puistobluesissa tuli normaalista poiketen ulkoiltua oikein urakalla... työpäivät oli reillut 12 tuntia ja siihen sitten matkat päälle eli kotona kävin vaan nukkumassa, yöunistani kun en tingi.
Minnan blogista voit käydä kurkkimassa enemmän kuvia. Minna näyttää jopa rusketusrajansa, mä jätän väliin, mutta täytyy kyllä ihmetellä kuinka sitä tuli lähes palaneeksi, vaikka oli katoksen alla koko ajan. Mähän en normaalisti edes ole ulkona niin paljon, että ruskettuisin ja nyt ihan hämmästyttää kuinka ruskea olen. 
Meille seuraa piti koko kolmen päivän ajan mielettömän hyvä karikatyyripiirtäjä. Hän 5 minuutissa piirsi kuvan ja mä en edes tiennyt olleeni mallina.
Tosin eilen aamulla oli lähtö hiukan kankeaa, kun väsymys painoi, mutta näköjään en ihan mörrimöykkynä päivän aikana ollut. Illalla kuitenkin alettiin nauraa ihan hysteerisinä vedet silmissä väsymyksestä, johon eräs mies ohikulkiessaan tokas, että mäkin haluan tota samaa, mitä noi on vetäny... hauskaa voi siis pitää ilman viinaakin ;-D

torstai 27. kesäkuuta 2013

Blueskadulta

Tänään tai siis eilenhän se oli... vietin 12 tuntia blueskadulla ja pari tuntia meni matkoihin edes takas, että aika hieno päivä takana...
Päivä oli helteinen, mutta kiva tuulen vire kävi kojumme läpi, joten ei tuntunut niin pahalta kuin olisi voinut luulla. Huomenna vaihdamme paikat toisinpäin... molemmilla oman reunan olkapäät kärähtäneet, joten tasaisien värin saamiseksi pakko vaihtaa puolia ;-D
Jokunen tuttu kävi kääntymässä, mutta vielä meillä on edessä kaksi työntäyteistä päivää. Meininki kadulla oli kuitenkin kiva, että suositelen tutustumaan...
Tapasin myös erään toisenkin Taavan, minulle hän on jo neljäs tuttavuus, mutta hänelle olin ensimmäinen... hän vallan ihastui yritykseni nimeen, että otti logosta oikein kuvan.

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Puistoblues Järvenpäässä

Huomenna alkaa blueskatu ja sinne tässä valmistaudutaan... Nähdään siellä keskiviikosta perjantaihin!

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Oma laukkukoru

Olen kanniskellut heijastinta laukussani parisen vuotta kesät talvet... mähän en siis tunnetusti vaihda laukua asujen mukaan vaan kaikki asut on sovittava mun laukkuun ;-D
Nyt sitten tein itselleni laukkukorun, sellaisen minun näköisen yksinkertaisen
En niin kovin sydämellinen ole, mutta on mullakin sentään joku rakas...

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Juhannuksen viettoa

Torstai-iltana vielä käytiin Jumbossa, kun Riiviön oli niin vaikea astuaj jalallaan. Onneksi Jumbosta saa lainkasi pyörätuolin ja ei ole häpeä käyttää, jos tarvitsee
Perjantaina eli eilen päätettiin kuitenkin lähteä mökille, Mammakin lupasi hoitaa tytön kuntoon ;-D
Nyt olikin moni kukka herännyt loistoonsa, esim nuo kurjen kellot eivät ole aiemmin kukkineet ja kuva mökistä puolivälistä rappusia
Mamman kukkaset...
Yläterassilta on tuo grillikatoksen kuva ja laiturin vierestä sitten järvelle...
Ja kyllä me herkuteltiinkin, niin eilen kuin tänäänkin... tänään possun ja broiskun fileitä muurikalla
Salaattia ei kuulemma tarvinnut viedä mökille, kun sitä kasvoi omasta takaa... Kuitenkin kun päästiin perille, niin jänis oli syönyt kaikki. No, kyllä meille maistui eilen tomaatti-mozzarella salaatti basilikallakin... jauhelihapihvejä yrttikastikkeella ja coleslaw:ta... saunan jälkeen grillattuja vaahtokarkkeja.
Sen verran kävi tuulen vire, ettei ollut hyttysiä, mikä oli hyvä. Ja taas palu arkeen, huominen menee jo töiden merkeissä.

torstai 20. kesäkuuta 2013

Hyvää Juhannusta!!

Meillä vietetään hiukan erilainen juhannus tänä vuonna... johtuen tästä Riiviön jalkaoperaatiosta, joka on vuoden sisään jo kolmas kerta... jokohan se toden sanoisi?
En näytä teille miltä paketin sisällä näyttää, se ei varsinaisesti ollut kovin kaunista katseltavaa. Mutta meillä jatketaan lepäillen... tai kuka lepää, mä juoksen passaamassa ettei vaan pariin päivään tartte liikkua yhtään ylimääräistä.
Hauskaa juhannusta, tehkäähän taikojanne ja nauttikaa olostanne!

Perhoslaukkukoruja

Itse tykkään, että nämä emaliperhoset ovat ihanan kesäisiä ja sopii timantteineen koruihin loistavasti. Vaikken ole keltaisen ystävä, niin tässäkin on jotain.
Perhosia mulla tuntuu olevan tuolla kätköissä jos jonkinlaisia, ainakin muutama...

Leimailutaivas ja Helmiplaneetta 21.9.2013

Olettehan muistaneet laittaa kalenteriinne merkinnän seuraavista messuista??
Nyt jo on ilmoittautunut kivasti näytteilleasettajia, mutta mukaan mahtuu vielä... Käy kurkkaamassa tilanne ja ilmoittaudu mukaan... Muistattehan, että näytteilleasettajaksi pääsee myymällä materiaalia askarteluun tai koruiluun, ei valmiilla tuotteilla.
Leimailutaivas Masalassa, Kirkkonummella 21.9.2013Helmiplaneetta Masalassa, Kirkkonummella 21.9.2013
Ennakkolippuja kävijöille myydään 10.8.-10.9.2013. 

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Tupsullisia laukkukoruja

Täällä valmistaudutaan kovasti Järvenpään Puistobluesia varten, jossa olen jazzkadulla ensi viikolla ke-pe Zirkonellan kanssa samassa kojussa... Koju on minun, pieni ja sievä, joten saas nähdä kuinka mahdutaan sinne molemmat, mutta jos nyt edes korut ja muut. 
Herkkä enkeli laukkukoru...
ja vielä vaaleanpunaisena kanssa

18v laukkukorut

Tänä vuonna Riiviö täyttää 18, mutta siihen on vielä aikaa... kaiketi 70 päivää tarkalleen...
Tein sitten hänelle ja hänen kummitädilleen Tintinille, jolla on myös elokuussa 18v-synttärit, laukkukorut... saas nähdä mitä likat näistä sanoo
Riiviö
Tintin

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Kynnet

Ostin eilen muutaman uuden kynsilakat koruja varten... jotkut värit vaan loppuu ensin. Siis kursseilla käy yllättävän palon sellaisia ihme pinkin ystäviä.
Päätin sitten kokeilla punaista minäkin, ei ihan pinkkiä, mutta sinne päin.
Näihin ei kyllä voi edes koristeita laittaa, kun ei todella ole mun väri eli vaihtoon.

Riiviön kynsilakkakoru

Saahan äiti olla ylpeä lapsestaan?? Ainakin tässä kohtaa mä olen.
Meidän Riiviö on ollut jo aika pitkään askartelematta, lähinnä se on ollut tuo HIFK ja sit vaan olen saanut kommentteja, että mikä on hyvä ja mikä ei. No, tässä viime viikolla odoteltiin kynsilakkakorukurssilaisia meille ja kaikki lakat ja härpäkkeet oli levitettyinä keittiön pöydälle. Neiti kysyy, että saako hänkin tehdä korun ja ilman muuta...
Neiti valitsi suosikki värinsä ja korupohja on iso 6,5 cm korkea... mitäs teille tuloee tästä mieleen...
Onko vähän niin kuin HIFK:n värit... mutta kuviot ovat minusta tosi kauniit.
Edit. Riipuksesta on tehty valmis laukkukoru...

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Laukkukoruja

Väänsin tuossa muutaman laukkukorun, kun linnut saapuivat postissa perjantaina
vielä vähän yksittäistä kuvaa
Tänäänhän onkin laukkukorukurssipäivä meillä kotona... joten siihen valmistautumaan. 

Kesäisiä kursseja Hakunilassa, Vantaalla

Vietetään mukavia hetkiä yhdessä tehden. Jos joku näistä ajankohdista ei sovi sinulle, niin kysy jotain muuta aikaa...
Ilmoittautumiset taavanainen at gmail.com ja laita viestin otsikoksi kurssinimi ja päivämäärä. Lisäksi kerro viestissä nimi, osoite ja puhelinumero. 
Kurssimaksu maksetaan tililleni etukäteen.

Laukkukorukurssi 2h


14e + materiaalit (halutessasi saat tarvikelistan etukäteen)
  • ma 17.6. klo 12-14 ja 18-20
  • ti 09.07. klo 12-14 ja 18-20 

Huivikorukurssi 2h


22e sisältäen materiaalit yhteen koruun
  • ke 03.07. klo 17-19 

Kukkaoksakurssi 6h


36e sisältäen materiaalit
  • ti 02.07. klo 10-16
  • tai kysy ykisityisopetusta tälle kurssille sinulle sopivaan ajankohtaan. 

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Pihatorilla eilen

Koska viime sunnuntaina olin Kotitorilla ja ihastuin tapahtuman hyvään ilmapiiriin ja ideaan, niin päätin vastaavanlaisen jutun järjestää myös meille.
Tietysti koko viikon tuulija satoi, että se vei aika monelta uskon, että lauantaina paistaa aurinko.
Olin jakanut mainoksia lähitalojen rappuihin, päiväkotiin ja neuvolaan. 
Myös uhrasin yhden lakanan kävelysillalle, joka talomme vieressä sijaitsee, että uskon kyllä monen nähneen mainoksemme.
No aurinko paistoi aamulla täydeltä terältä, mutta päätimme silti leikkiä hiekkalaatikossa katoksen alla, ihan vaan varmuuden vuoksi.
Meillä on iso, suojaisia ja todella kaunis piha, vaikka kerrostalossa asutaankin.
Pöydät oli tyylikkäästi laitettu ja kaikkea kivaa oli tarjolla
Grillasin vielä makkaratkin koko porukalle, kun nälkähän siinä tuli. Lisäksi sain niin pahasti raittiin ilman myrkytyksen ulkona vietetystä päivästä, että vetäisin parin tunnin päikkärit tähän päälle.
Illalla käytiin vielä lettukesteillä Emma-patsaiden ja kultalevyjen keskellä, aikamoinen fillisi kuulkaas...

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Pihatori Hakunilassa, Vantaalla

Katsotaas mitä kaikkea kivaa ehditään pihatorille saada aikaan... 

Myytävänä mm. käsin tehtyjä kortteja, koruja, Tupperwarea, Party Liteä, Oriflamea, virkattuja tossuja, kirppistavaraa jne.

torstai 13. kesäkuuta 2013

Erilainen mekkokortti

Tänä keväänä on tehty parilla eri mallilla origamimekkoja varsinkin valmistujaiskortteihin ja ne tuntuvat olleen tän kevään hitti.
Eilen pyörittelin kakkupapereita, joihin olin hakenut täydennystä ja päädyin tähän
mekkoja voi tehdä myös kahdella värillä
Minulla myynnissä olevat kakkupaperit löydät täältä. Ohjeen näiden tekemiseen saat tilauksen mukana ilmaiseksi.

Helsinkipäivä

Meidän neiti on viettänyt Helsinkipäivää kummitätinsä kanssa pienestä pitäen, eikä se oikeastaan liity mitenkään eiliseen, joka virallisesti on se Helsinkipäivä. Eilen kuitenkin minulla oli tarve lähteä Helsinkipäivään jo heti aamusta... ensin kävin tukussa ja sitten vein auton huoltoon ja siitä sitten bussilla ja junalla kaupunkiin.
Olin kiinnostunut Kampin kyläpäivästä tapahtumana, joten läksin katsomaan miltä siellä näytti. Olin perillä jo puoli yhdeksän jälkeen ja kävin siinä moikkaamassa parit tutut,
Camillan paikan unohdin näköjään jopa kuvata. Pahoittelut tästä
Lasini
Susannan työhuone
Harmittavasti alkoi sataa kymmenen jälkeen, joten minäkin siirryin sisätiloihin ja lopuksi päädyin lounaalle Virgin Oiliin ennen kotiin lähtöä.
Pakko hehekuttaa teillekin, kun ostin itselleni uuden ammun...

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Onnittelut

Päätin testata sitten kuviopaperin kanssa tätä samaa, eli leimailua kolmessa kerroksessa.
Vähän tästä tuli tumma, mutta muuten ihan kiva. Ens kerralla tarvii miettiä kuviopaperi hiukan tarkemmin. 

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Tarpeeksi lähellä??

Mä joskus sanoin meidän neidille, että tyhmää, kun coca colan pulloissa on nyt nimet. Kuka haluaa juoda jonkun "toisen" pullosta? Tietty harvinaisen nimen omaavana ei koskaan löydy valmiiksi painetuista tuotteista omaa nimeä, enkä tietty varsinaisesti ole etsinytkään.
Neiti tuli Pärnusta, jossa vietti minilomaa Mamman ja Papan kanssa ja mä sain "tuliaisia"... tyhjänä tosin ja neiti vaan tokas: tarpeeks lähellä?
Mutta kuten joskus aiemminkin olen sanonut, on sukunimeni kuitenkin etunimeäni harvinaisempi... Oletko sinä tutkinut Väestörekisteripalvelusta omaanimeäsi? Minun nimestäni Nimipalvelu kertoo näin:

TaavaNainen 8v

Viime viikolla lähettelin uutiskirjettä, että mitä kaikkea TaavaNaisen kesän kuuluu... Jos haluat saada postia minulta aika ajoin, sisältäen etuja, tarjouksia, tietoa uutuuksista ja tapahtumista, niin käy tilaamassa uutiskirje täältä.  Saman linkin löydät blogin oikeasta reunasta alhaalta.

No tällä viikolla juhlitaan TaavaNaisen synttäreitä... ei mitään pyöreitä, mutta juhlan aihetta on silti ;-D
Koska synttäreillä aina saa lahjoja, osallistu synttärilahjan arvontaan... mä olen jo lahjani saanut. 
Aikaa osallistua on su 16.6. klo 20:00 saakka. 

Rippikortti tytölle

No tämä on ainakin ihan suoraan katsottuna tytölle.
Ensin ajattelin, että laitan mekon roikkumaan henkariin, mutta mun uudet henkarit on liian isoja tälle mekolle. Sopii paremmin 15x15 cm paperista tehtyyn mekkoon. Henkarit, joita tarkoitan, löydät täältä.

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Onni-kortti

Olette varmaan huomanneet, että mulla on aika montaa erilaista metallikoristetta... nyt olen päättänyt testata kaikkia niitä edes kerran. Tää on vähän sama, kuin Annan blogissa testataan kaikki olemassa olevat stanssit, johon mä kieltäydyin lähtemästä mukaan.
Toki myönnettäköön, että koristeita mulla on enemmän kuin stansseja, mutta mä niin vähän käytän stansseja kortteihin... kukin tavallaan. Metallikoristeet sopii mun tyyliin vaan niin paljon paremmin.

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Kotitoripäivillä

Sain Facebookissa kutsun kotitoripäiville, jota eräät kaverini ovat järkänneet aika ajoin kunkin kotona. Tänään oli minulle vieraan ihmisen koti vuorossa, mutta pätin lähteä kavereita moikkaamaan ja katsomaan mistä on kyse.
Paikalle oli kyltit niin parkkipaikalle kuin itse myyntipaikkaan
Hulppean omakotitalon pihassa oli myyjiä useita
Kolmen auton tallissakin oli osa varjossa


Päivä oli mahtavin, minäkin vallan juutuin sinne lähes koko ajaksi juttelemaan kaikkien kauppiaiden kanssa ja mikäs tällä ilmalla oli ulkona ollessa.
Hiukian houkuttaisi, että jospa meidän pihaan... tosin kerrostalossa asujana tarttee vissiin kysellä vähän taloyhtiön hallitukselta myös, että mitäs tuumaatte...