Tänään on minun syntymäpäiväni ja ajattelin jakaa kaksi lahjaani teidän kanssanne...
Ensimmäisestä lahjasta olen varsin iloinen... Sain Purppurataivaan Mirvalta tämän leimasimen lahjaksi.
Ja toinen "lahjani" on, että palaan tänään töihin. Olen ollut kotona nyt yhtä jaksoisesti vuoden ja 10 viikkoa. Täytyy tosin myöntää, että aikani olen saanut loistavasti kulumaan ja hiukan nihkeästi suhtaudun töihin paluuseen, mutta ainahan se loman jälkeen on alkuun ankeaa. Uskon kuitenkin , että se siitä taas nopsaan palautuu, siis arki minunkin rytmiini.
Nyt kysyisin teiltä, että arvaatteko mihin tarkoitukseen olen tämän leimasimen ostanut?
Illan suuhun olen järjestänyt tänne blogiini teillekin ohjelmaa, ettei aika vallan käy pitkäksi... toivottavasti viihdytte.
Edit.
Töistä on palattu ja Buranaa iltapalaksi... Oikean vastauksen tuon leiman käyttöön on tiennyt Miijja... viimeksi tupakoitsijat saivat selkeän viestin käteensä : Enjoy ja nyt sitten tämä. Vanhana tupakoitsijana mulla on kieroutunut ajatusmaailma. Tosin töissä huomasin ilokseni, että 1.9. alkaen työpaikkani on täysin savuton, tupakkakoppi on jo poistettu osastoltani.
Miijja saa Leimailutaivaassa pienen palkinnon, tämän käteen leimatun kuvan lisäksi ;-D